Tarvitaanko kanan teurastuksesta kuvallista ohjetta?
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
-
maunu_muori
Kolmannen polven kerrostalokakara kaupungista.. linnut möksällä haudattiin asiaankuuluvin menoin, jne.. vaan sitten kun harraste-elikot eivät pystyneet olemaan parittelematta, niin pakkohan niitä, kun en haluu myydä kellenkään. Taas on kaaoksen lisääminen ajankohtaista, ihka sekameteli kiliveijari putkahti eilen ja lisää on tulossa pikapuoliin. 
-
Muusa
-
smari
Lueskelin tätä vähän vanhempaa ketjua kun meillä on nyt kukkoja laitettu vähän vähemmäksi. Ne kuvalliset ohjeet olisi hyvät. Musta tuntuu että kun näitä lukeekin niin vähän paremmin pystyy suhtautumaan tuohon teurastukseen ja luulen että ne kuvat voisi vähän karaista lisää. Tappamista kun en oo vielä halunnut katsoa, mutta nyt kun mies toi sisälle valmiiksi paloitellut kukot, niin sain ne sentään punnittua ja pakastettua.
Sitä määrää todella ihmettelin, jotenkin oon luullu että turha niitä on ruokana ajatella, kun sitä lihaa on niin vähän kuitenkin. Nuo teurastetut oli 2 ruipelointa brahmaa, yksi hyvä brahma ja yksi hyvä orpington. Ja kaikki viime kesänä ja syksynä syntyneitä. Rintafileet painoi yhteensä 1600 grammaa, vaikka ne oli ihan suurpiirteisesti vain puukolla irrotettu ja lihaa jäi reilusti niihin ruhoihin. Koivet painoi nahattomana ja siivottuna noin puoli kiloa kappale, eli kilo per kukko paitsi pienimmällä/nuorimmalla vaan yhteensä 650g.
Mun mielestä yllättävän paljon lihaa noin nuorissa kukoissa.
Orpingtonilla oli siinä vartalossa myös lihaa tosi paljon, brahmoilla vähemmän. Elopainot noilla kahdella hyvällä nuorella oli 4,2 ja 4,3kg, pienempiä ei tullu punnittua. Yhteensä tuli melkeen 10 kiloa pakastettavaa neljästä kukosta, meillä semmoinen lihamäärä kestää tosi kauan, jos vaan ihmiset sitä syö.
Aika helposti näillä isommilla roduilla näköjään pystyisi kotitarvelihat kasvattamaan.
Sitä määrää todella ihmettelin, jotenkin oon luullu että turha niitä on ruokana ajatella, kun sitä lihaa on niin vähän kuitenkin. Nuo teurastetut oli 2 ruipelointa brahmaa, yksi hyvä brahma ja yksi hyvä orpington. Ja kaikki viime kesänä ja syksynä syntyneitä. Rintafileet painoi yhteensä 1600 grammaa, vaikka ne oli ihan suurpiirteisesti vain puukolla irrotettu ja lihaa jäi reilusti niihin ruhoihin. Koivet painoi nahattomana ja siivottuna noin puoli kiloa kappale, eli kilo per kukko paitsi pienimmällä/nuorimmalla vaan yhteensä 650g.
Mun mielestä yllättävän paljon lihaa noin nuorissa kukoissa.
Aika helposti näillä isommilla roduilla näköjään pystyisi kotitarvelihat kasvattamaan.
-
Gizzmo
Mulla on vähän samoja ongelmia kun sulla Smari; pystyn jotenkuten kantamaan kukon lahtaajalle kyyneliä nieleskellen,sitten juoksen karkuun pitäen käsiä korvilla.....En pysty kattomaan tappamista,enkä kyllä ite ala tappamaan.Tein sen kerran omalle marekin runtelemalle töyhtöhyyppäkanalle,enkä ikinä unohda sitä miten ne suljetut silmät rävähti auki kun vesurin terä osu kaulaan.......sain ikuisen trauman.
Sitten kun ne on siivottuina lihakimpaleina,pystyn jotenkuten niihin koskemaan.
Sitten kun ne on siivottuina lihakimpaleina,pystyn jotenkuten niihin koskemaan.
-
Maximoves
Meiei kans osteta kanaa kaupasta lainkaan. Olen nähnyt riittävästi dokumentteja näistä tuotantokanaloista sekä kanojen teurastuksista, joten kiitos ei. Nyt sitten kun alkaa tulla näitä kotitarvekukkoja, on syksymmällä varmaan edessä meilläkin nämä kauheat ajat eli kotiteurastus on opeteltava. Miestä jo valmistelin, että jos niitä omia sitten vois syödä...mikäli ne saa hengiltä.
Itse olen myös kaupungin kasvatti ja maalle tuntenut aina kuuluvani. Nyt olen 8 vuotta asunut maalla ja kasvattanut omaa lihaakin. Ekat pässit oli aika paha viedä teurastamolle, mutta sitten siihen turtuu eikä se tee enää niin pahaa. Hyvällä ruokahalulla syödään herkullista lammasta ja karitsaa, joten luultavasti se oma kukkokin sitten alkaa maistua. Naapurin isäntä tulee varmaan neuvomaan kuinka se lahtaus käy ja jatkojalostus ihan siihen patakuntoon saakka. Itse en vielä ole pystynyt lopettamaan mitään, joten hiukan jännittää, onneksi ei vielä ole ajankohtaista ja ehtii sitten psyykata itseään siihen. Mutta uskon vakaasti siihen, että omat kasvatit on parhainta ruokaa, tietää mitä se on syönyt ja miten sitä on kohdeltu elämänsä aikana, eettisesti oikeaa ruokaa.

kanatar
Kannatan kuvasarjaa. Olen kylläkin kasvissyöjä, enkä aio kanaa syödä niiden hankinnan jälkeenkään, mutta olen henkisesti valmistautunut siihen, että jotain niille sairaille yksilöille pitää tehdä. Jollei sitten eläinlääkäriin roudaa.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kotona väljissä oloissa kasvatettu ja kassaralla tai kirveellä teurastettu on paljon paljon eettisempää ja eläimen kannalta parempi, kun vieminen h-i-r-v-e-ä-l-l-e teurastamolle.

ann75
-
Paltsi
-
maunu_muori
-
Paltsi
-
Kotopullaki
- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4556
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa
-
Pigeon
kanat
Kannatta kyllä sitten tarkkaan harkita minkälaisia kuvia laittaa! Kuitenkaan en tiedä onko niistä varsinaisesti kenellekkään mitään hyötyä? Ja ehkä olis parasta, jos joku haluaa kuvia ja tietoa, niin eikös ne voisi lähettää yskärillä? Tämä ihan sen takia, että menisi asiallisesti. Tämmöisiä mietiskelin 