2 Ankkaa kuollut oudosti
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Kuinkahan paljon noita myskejä yleensä on ja onko kaikki hyvin lähisukua.. silloin ei voi sille sattumalle mitään, jos joillain on joku perinnöllinen vika tai alttius.. sitten on sekin mahdollisuus että untuvikot, pikkupoikaset on ihan eri kaliiperia moneen ongelmaan kuin aikuinen ankka, jota ei välttämättä osaa aatella, jos ekaa kertaa on pikkupoikia..toivottavasti viimoinen säilyy siellä uudessa kodissa..on ne niin ihkuja.. kattokaas sitä mimmin vaavaa..
Sanoin tipujen omistajalle että lähettää eviraan jos kuolee. Se soitti eviraan ja hinta olisi ollut 135€. Todella kallista. En todellakaan syyttänyt omistajaa. Eihän hän sille mitään voinut että näin kävi
. Surullista meille molemmille. Hätä oli vain todella suuri kun näin kävi. Ja sen takia tänne kirjoitin että saisi jotain tolkkua miksi näin. Meillä 13 ankkaa samasta poikueesta joten perinnöllinen sairaus olisi hyvin epätodennäköistä kun meillä ankat ovat kunnossa. Mutta vapaana saivat viettää viimeiset päivänsä. 

No mulle tuli ekana mieleen, että koska siellä paikassa on entuudestaan tavisankkoja, niin siellä vois olla vaikka kokkideja niin, että pienet tulokkaat sairastuu. Toisaalta vähän outoa, että kuolivat perättäisinä päivinä, kolmas on vissiin ihan kunnossa? Ettei ne sitten olisi päässeet ulkona syömään jotain väärää.
Tuo eviran kertoma hinta on varmasti sen tuotantoeläimen hinta, lemmikki olis sit puolet tuosta.

No voi sentään.
Kokkidit ovat yksisoluisia loiseläimiä, käsittääkseni pieni määrä niitä kuuluu suoliston normaaliflooraan. Jos nämä ötöt pääsevät lisääntymään suolistossa liiaksi, isäntäeläimen tilaa kutsutaan kokkidioosiksi, se rupeaa ripuloimaan ensinnä limaisesti ja sittemmin verisesti, lopulta tulee kuolema. Tuo on nimenomaan nuorten eläinten tauti, tavallisin syy on sontaiset tilat.
Tässä on jotain lisätietoa.

No voi ikävää
Lähteehän tämä lintu eviralle?
Eikös kokkidit ole aika harvinaisia ankoilla? Mulle tulee vieläkin mieleen, että mahtaakohan se lampi olla kuitenkaan ok. Vaikka vesi vaihtuukin, niin vaihtuuko tarpeeksi? Jos sedimentti on mennyt lammessa hapettomaan tilaan.. tai sitten ne tosiaan on syöneet jotain sopimatonta.

Ankkoja, kanoja ja lampaita.
En tiedä, tuli vaan nuo kokkidit mieleen, ne kun on muilla eläimillä tavallisia. Mut jos sä niin sanot.
Kaipa niillä isoilla ankoilla olisi myös jotain vaivoja, jos se lampi olisi syypää? Ei niitten ankkojen kuolemaa edeltäneistä oireista ole tietoa, ripulia, väsymystä, ruokahaluttomuutta, kuivumista, hermostollisia häiriöitä, tulehduksi, jne?

Olivat olleet pirteitä tämä viimeinenkin oli ollut ihan ok mutta 2 tunnin päästä oli ollut eloton.
Voikohan ankat tappaa toisiaan esim. tukehduttamalla kurkusta? Tai nokkimalla johonkin herkkään paikkaan? Tuli mieleen että jos muu lauma ei ole hyväksynyt pikkuisia ja alkaneet kosto sotaan.Aika hassulta kuulostaa mutta kun meillä oli tavis ankkoja muutama vuosi sitten ja laitettiin pari fasaania kokeeks sinne niin pöllyttivät melkein henki hieveriin. (otettiin ajoissa pois) Toivottavasti sitten lähettävät sen eviraan. Olen antanut ohjeet ja toivon että niitä noudatetaan. Se tässä omituista on että olivat aivan pirteitä ja hetken kuluttua elottomia. Eli eivät sairastaneet tai kyhjöttäneet.