Ruoaksi saavat sitä perus punahelttaa joka tarkoitettu muistaakseni 0-6vko tipuille. Sen lisäksi saavat kotiruokaa kuten jauhelihaa, hedelmiä, marjoja, makaronia, riisiä, kauraa... jauhelihaa menee kuin kuumille kiville, ja mietinkin voiko sitä antaa liikaa? Olisiko oireet juuri tällaisia? Koska ovat sitä saaneetkin nyt aikas paljon muun ruoan lisäksi tietenkin. Mielestäni suurin osa syö ihan hyvin myös sitä pikku punahelttaa ettei pitäisi puutoksia olla. Tiedä sitten...
Eilen jolloin nokkiminen alkoi, (ovat siis kasvaessaan tehneet samaa, mutta se on jo näyttänytkin enemmän pikku kukkojen harjoitteluilta yms. ei mitään teurastus meininkiä) tuli meille kaksi uutta kanaa. Suurimmaksi osaksi olivat tutustumassa eilen navettaan jossa nukkuvat, ettei vanha parvi tainnut edes niitä huomata aluksi, joten olisi vaikeaa kuvitella että rajun nokkimisen olisi laukaissut uudet tulokkaatkaan. Muut eivät näitä kahta uutta ole vielä hyväksyneet. Kaakattavat orsilta ja ajavat pois. Nokkiminen kuitenkin alkoi illalla ettei mitenkään pikku hiljaa... Kukot vain sitä tekevät, kana tiput ovat toistaiseksi selvinneet tältä. Myös vähän väliä käy aikuiset nokkimassa tipuja ja toisiaan , mutta hekään eivät näin rajusti kuin nuo tiput. Apua, en kestä katsoa ja kuunnella kun nuorikot huutavat tuskasta ja kivusta vähän väliä. Taukoa tässä tappelussa ei juuri ole ollut. Ehkä hieman rauhoittunut tämän aamun aikana, mutta hätä ja pelko että joku menettää hengen tai silmänkin, on hirveä. Mitä teen väärin? Voiko olla kyse jostain sairaudesta?