Apua! Kukko nuorikot nokkii

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

miia.laitinen

Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja miia.laitinen »

Siis tämä ei voi olla normaalia vaikka tietämys kanoista vielä kohtalaisen vähäistä on. Nyt noin 5vko vanhat kukko nuorikot nokkivat toisensa hengiltä. Nokkiminen on niin rajua, että kahdella on reikä niskassa, koska ne ihan roikkuvat toistensa niskasulissa, suurimalla osalla on naama ihan veressä ja heltat revitty rikki. Nokkimisjärjestyksen selvittelyt kyllä ymmärrän, mutta en mä ole mistään kuullut että nokkiminen olisi normaalia jos jokaisella on pää täynnä haavoja ja reikiä :smt009

Ruoaksi saavat sitä perus punahelttaa joka tarkoitettu muistaakseni 0-6vko tipuille. Sen lisäksi saavat kotiruokaa kuten jauhelihaa, hedelmiä, marjoja, makaronia, riisiä, kauraa... jauhelihaa menee kuin kuumille kiville, ja mietinkin voiko sitä antaa liikaa? Olisiko oireet juuri tällaisia? Koska ovat sitä saaneetkin nyt aikas paljon muun ruoan lisäksi tietenkin. Mielestäni suurin osa syö ihan hyvin myös sitä pikku punahelttaa ettei pitäisi puutoksia olla. Tiedä sitten...

Eilen jolloin nokkiminen alkoi, (ovat siis kasvaessaan tehneet samaa, mutta se on jo näyttänytkin enemmän pikku kukkojen harjoitteluilta yms. ei mitään teurastus meininkiä) tuli meille kaksi uutta kanaa. Suurimmaksi osaksi olivat tutustumassa eilen navettaan jossa nukkuvat, ettei vanha parvi tainnut edes niitä huomata aluksi, joten olisi vaikeaa kuvitella että rajun nokkimisen olisi laukaissut uudet tulokkaatkaan. Muut eivät näitä kahta uutta ole vielä hyväksyneet. Kaakattavat orsilta ja ajavat pois. Nokkiminen kuitenkin alkoi illalla ettei mitenkään pikku hiljaa... Kukot vain sitä tekevät, kana tiput ovat toistaiseksi selvinneet tältä. Myös vähän väliä käy aikuiset nokkimassa tipuja ja toisiaan , mutta hekään eivät näin rajusti kuin nuo tiput. Apua, en kestä katsoa ja kuunnella kun nuorikot huutavat tuskasta ja kivusta vähän väliä. Taukoa tässä tappelussa ei juuri ole ollut. Ehkä hieman rauhoittunut tämän aamun aikana, mutta hätä ja pelko että joku menettää hengen tai silmänkin, on hirveä. Mitä teen väärin? Voiko olla kyse jostain sairaudesta? :smt009
Avatar
Aleksandra
nandu
Viestit: 1211
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Kurja tilanne :smt009 . Kannattaa ensin tarkistaa proteiinin riittävä saanti. 5 viikkoiset kasvavat huimaa vauhtia ja tarvitsevat paljon proteiinia. Proteiinin puute voi aiheuttaa kannibalismia. Ensin kannattaa tarkistaa, että rehu on tosiaan poikasrehua 0-6 viikoisille eikä tavallista perusrehua. Itse kokeilisin jauhelihan lisäämistä. Tämä on ajatus mikä minulle äkkiseltään tuli mieleen. Tiedä sitten auttaako :smt017 . Toisilla voi olla parempia vinkkejä. Mutta ainakaan meillä ei ole pelkkä nokkimisjärjestyksen selvittely aiheuttanut noin pahoja vammoja.
miia.laitinen

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja miia.laitinen »

Tarkistin ruoan ja pikku punahelttaa se oli, 0-6v ko:sille. aikuisille on tarjolla omat täysrehut ruokinta-automaatissa, tiput vetää sekä että, nyt kun ylttävät jo aikuisten ruokinta- automaattiin. jauhelihaa olen tosiaan syöttänyt ja mietinkin että olenko syöttänyt sitä jo liikaa? voiko sitä edes syöttää liikaa? alhon kannasta on kyse, enkä ole kuullut että alhoissa olisi mitenkään yhtään enempää kukkoja, jotka eivät tulisi muiden kukkojen kanssa toimeen kuin mitä muissakaan kannoissa? proteiinin puutoksen kuulin aiheuttavan nokkimista ja kannibalismia mutta kun sitä on ollut koko ajan jauhelihan muodossa valtavasti saatavilla niin en ymmärrä miten se voisi olla sitä :smt011 mutta mukava kuulla ettei tuo nyt ainakaan normaalia ole! tekee niin pahaa katsoa vierestä eikä se auta vaikka puuttuisi nokkimiseen, samantein kuin vain pääsevät, käyvät uudestaan kiinni. tänään osittain olleet nokkimatta ja osittain taas käyvät kuin hai laivaan kiinni. pieniä taukoja kuitenkin ollut, vaikka ei tilanne mitenkään tunnu yhtään rauhoittuneen :smt009
Tavast

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja Tavast »

Kokeilisin jättää jauhelihan kokonaan pois ja antaisin pikku-punahelttaa, kalkkia, soraa ja vettä sekä kauraa maahan nokittavaksi. Hiivaakin voisi kokeilla. Toivottavasti saat nokkimisen loppumaan.
Xaus

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja Xaus »

Onko kukkoja tarkoitus pitää jatkossa yhdessä? Miksi niitä ei vain voisi vähentää nyt, ts. päätä pölkylle?
rilla

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja rilla »

Päätä pölkylle minäkin laittasin,jollei kukkoja ole tarkoitus pitää.
Tilanne rauhoittuu muutenkinm kummasti,kun kukonpojat hävittää. Ja ruuan menekki pienenee.
En ole huomannu,et noin rajusti käyttäytyisivät meillä,mut joskus on nokkapokkaa.

Porukka on kyllä aika rauhatonta,jos on kukkopoikia paljon. :smt024
miia.laitinen

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja miia.laitinen »

Nyt tilanne on sitten rauhoittunut :smt003 Jatkavat edelleen "kukkoilua", mutta nyt se näyttää ihan perus kauralta jo. Nokkivat mutta eivät verille asti. Jauhelihaa annoin hetken vain hiukan vähemmän, mutta muuten en ole muuttanut toiminnassani tai ruoassa mitään. Missä muodossa -Tavast- antaisit hiivan? ostin hiivaleipää, mutta ajaako saman asian? Minkä kokoista raetta teidän sorat on? Onko 2-3mm sopivaa? Koska 0,5-2 (vai oliko 0,5-1mm) menee jo puhallushiekaksi...Nythän ne saavat tarvittavat sorat ulkoa enkä ole huomannut että olisivat kovin paljoa sisällä olevaa soraa syöneet, mutta kun sisäkausi alkaa lähestymään niin mietin vain ovatko sen takia jättäneet syömättä ettei kelpaa? Minkälaisia oireita tulee jos eivät ole saaneet riittävästi soraa?

Miksi ei kukkojen päätä pölkylle? Nämä ovat miun ensimmäiset tipuset ja olen niin kiinnostunut näkemään mitä noista isona tulee ettei sydän anna vielä myöden :smt036 jos olisivat jatkaneet, en olisi voinut sitäkään katsoa ja tilanne olisi varmasti kärjistynyt pölkylle laittoon, mutta onneksi näin :smt003 En vain edelleen tajua mitä niiden seassa oikein tapahtu! On se mukavaa kirjoitella ajatuksiaan ja ongelmiaan tänne ja saada apua ja kuulla muiden ajatuksia. Ei koe olevansa aivan yksin asian kanssa :smt050 Kiitos ihanan munislaiset :notworthy:
Avatar
Aleksandra
nandu
Viestit: 1211
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Hienoa, että tilanne on rauhoittunut! :smt001 Soran menekki on kaikenkaikkiaan aika vähäistä, vaikka sitä tietysti on syytä olla koko ajan tarjolla. Olikos se nyt niin, että noin teelusikallinen kuukaudessa/aikuinen kana sitä kuluu. Jollen väärin muista :smt017 Meillä kanalassa oleva sora on sorakuoppasoraa, josta saavat itse valita sopivan kokoiset rakeet. Laitoin myös talvella sekaan 2-3 millistä entistä akvaariosoraa. Kyllä sitä näytti menevän.
Tavast

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja Tavast »

Miia, ihan tavallista kaupan tuorehiivaa voi antaa kanoille ja oluthiiva on kanssa hyvä, se vaan on yleensä aika isoissa pöniköissä maatalouskaupoissa.
miia.laitinen

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja miia.laitinen »

Ai ihan pelkästeen vaan hiivaa? Etkä sekoita sitä mihinkään? Ja suostuvat syömään sellaisenaan? Olenpas mä tyhmä, ja mä tarjoan hiivaleipää hiivan sijasta :smt040 Ei olisi kyllä heti tullut mieleen... Eikä se poikasruoan virallinen nimi mikään pikku punaheltta ollu vaan punaheltta paras poikanen 0-6 vko tipuille :smt042 Ohhoijaa, kyllä noi tipuset voi sekoittaa pienen ihmisen pään ihan totaalisesti :smt005 Kaikesta huolimatta epäilen uusien tulokkaiden aiheuttaneen sekasorron. Jos ruokinnassa olisi joku vialla, luulisi kanatipujenkin käyttäytyvän samalla tavalla, eikös? Hirveässä hädässä sitä tulee näköjään mietittyä kaikkein epätodennäköisimmätkin syyt tilanteen aiheuttajalle....
sannikki

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja sannikki »

Natriumin puutos aiheuttaa myös kannibalismia!

Ja puutos voisi hyvinkin ilmetä vain kukoilla, koska ne kasvavat nopeammin ja vaativat enemmän kasvun aikana :) En ehkä itse antaisi tuorehiivaa vaan valioravinnon rikasta oluthiivaa, sekoitettuna muuhun ruokaan :)
miia.laitinen

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja miia.laitinen »

Kuullostaa -Sannikki- harmillisen realistiselta että ruokavalion puutokset voi myöskin näkyä vain kukoissa :smt012 Siis saako sitä oluthiivaa ihan s-marketista? Ja mitä tarkkaan ottaen kanat siitä hiivasta sitten saa? Missä muodossa, minkä seassa kanat saa sen natriumin teillä? Anteeksi mun yksinkertaisuus :scratch:
sannikki

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja sannikki »

Natriumia en erikseen ole lisännyt, kun sitä rehussakin on, enkä ole nähnyt tarvetta lisälle. Mutta lueskelin juuri tuosta kirjasta kun sinun ongelmasta luin että joskus puutosta esiintyy vaikka kaikki tarvittava rehussa onkin, liekö sitten jotkut yksilöt huonompia hyödyntämään saamansa aineet. Meillä ilmeni mangaanin puutosta ja ilmeni nimenomaan vain kukoilla, oireina paksuuntuneet kinnernivelet, lyhyet paksut jalat, paikaltaan lähteneet akillesjänteet. Ongelma näyttää korjaantuneen mangaanin hienoisella lisäämisellä.

Natrium voidaan antaa ihan ruokasuolana, määriä en vain tiedä ja tiedän että suolamyrkytyskin on mahdollinen mutta ilmeisesti suurina määrinä, mutta vähäsuolainen kotiruoka varmasti antaa tarvittavaa lisää.

Oluthiivaa saa varmasti kaikista apteekeista/luovtaistuoteliikkeistä, ja on hyvin edullinen lisä ja varmistus proteiinin ja b_vitamiinien saantiin. Oluthiivassa on runsaasti luonnollisia B-vitamiineja sekä proteiinieja ja hivenaineita. Mukana B-vitamiinit: B1, B2, B3, B5, B6, B7 ja B12 sekä foolihappo. Foolihappoa tarvitaan punasolujen muodostukseen. B-ryhmän vitamiineillä on merkittävä osa tipujen kasvuun ja kehitykseen, joten annan oluthiivaa 3-12 viikon välillä nykyään säännöstään pienen määrän raejuusto jauheliha, leipäsotkun seassa, varmasti silloin kaikki sitä saa :) Leivässähän on toki myös sitä suolaa :)

Jos haluat perehtyä vitamiinien vaikutuksiin ja puutostilojen oireisiin niin kirjastosta kannattaa hakea kirja Per Andersson siipikarjan taudit, on aivan mahtava teos!
miia.laitinen

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja miia.laitinen »

Tuhannesti kiitoksia -Sannikki-! Ostin säkin punahelttaa tarkoitettuna nyt jo vanhemmille tipuille. Nokkiminen on vähentynyt entisestään vaikka tuntuu että kukko nuorikoilla alkaa olemaan jo kovemmat mittelöt toistensa paremmuudestaan :smt002 Jotenkin vain kieltämättä päässä kytee ajatus siitä, että aikaisemmin ostamani säkki olisi jotenkin viallinen/puutteellinen? Ootko törmänny suomessa noiden valmiiden täysrehujen puutoksiin? Säkissä väitetään jotain olevan ja todellisuudessa tuotantolinjalla on tullu moga ja jotkin tärkeät ravintoaineet olis jääneet kokonaan pois!?

Mangaanin puutosta! :shock: Siis apua minkälaisia ongelmia sulla on ollu! Etkö joutunut puutoksesta kärsiviä lopettamaan yhtäkään? Tapahtuiko muutos parempaan nopealla aika välillä? Akhillesjänteen paikaltaan lähteminen kuullostaa todella rajulta! Luojan kiitos meillä nokitaan vaan silmät päästä :smt002 Mikäs vitamiini/hivenaine se oli joka aiheuttaa muiden tärkeiden ravintoaineiden imeytymisen heikkenemistä jos sattuu puuttumaan ruokavaliosta? Tosiaan, mitään en tilanteen korjautumisen aikana tehnyt eri tavalla. Ruokavaliota en muuttanut. Vieläkään en tiedä mitä täällä tapahtui ja toivon ettei se toistu enää koskaan. Kuinka avuttomalta sitä voikaan olonsa tuntea ja huomata samalla kuinka kovin sitä on kanoihin hurahtanut :smt040 Lopettaminen tai pois antaminen kun ei vielä näiden alhojen kohdalla ole ajankohtaista. Muistatko minä vuonna kirja on julkaistu? Pitää ehdottomasti käydä vähintään lainaamassa, kiitos vinkistä! :smt001
sannikki

Re: Apua! Kukko nuorikot nokkii

Viesti Kirjoittaja sannikki »

Noita puutteitahan oli juurikin fasaanien rehuissa, en millään muista oliko jopa suomen rehun tuotteissa, silloin fasaaneja tippui kasvattajilla pilvin pimein, kun ruoka oli vain ns hyödytöntä mössöä, kaikki ravinteet ja vitamiinit uupui.

Toivottavasti tilanne pysyy rauhallisena, itse myös isojen kukkoparvien kanssa vien paljon oksia mm pajua nokittavaksi, iso pajupuska on kaluttu hetkessä, saavat mielekästä tekemistä :)
Vastaa Viestiin