Erilaiset emot on päänvaivaa aiheuttaneet viime aikoina täälläkin, tai oikeastaan yksi erilainen emo. Kun vertaa toisiinsa kanojen käyttäytymistä tipujen aikana, niin on eroja kuin yöllä ja päivällä, ei aina mene kuin oppikirjassa...
Keväällä vauvakuumeeseen tuli vuosikas nuorikko, en alkuun ollut ollenkaan innostunut ideasta, pelkäsin, että "teiniäiti" ei osaa hommaa...

mutta kana vaan sinnikkäästi jupotti tyhjässä pesässä, joten viimein päätin antaa sille tilaisuuden. Varauduin kuitenkin jo henkisesti siihen, että keskenhän se jättää tms. että sama kun suoraan mättäisi ne munat tuonne koivikkoon. No annahan olla, Tilda-neitihän sitten hautoi kuin vanha tekijä loppuun asti ja sai maailmaan kuusi poikasta, jotka se on hoitanut kympin arvoisesti. Se on osannut neuvoa ja paimentaa ne maltilla eikä ole turhaan hankkiutunut hankaluuksiin toisten kanojen kanssa, vaan keskittynyt olennaiseen.
Kun taas toinen, jo vanhempi kana on hoitanut enemmän tai vähemmän epäonnisesti kolme pesuetta, osin syynä emon hermostuneisuus. Järjestyksessä toisesta pesueesta kuoli tallautumalla kaksi emon tapellessa toisen kanan kanssa. Nyt kolmannesta, reilun viikon ikäisestä poikueesta oli vähällä puolet, eli toinen

kuolla janoon... onneksi huomasin ajoissa ja pidin poikaselle kädestäpitäen juomakoulun

en ymmärrä emoa, se höyryää kuin heikkopäinen, ruopii ja pelmuttaa kuivikkeissa, että poikaset lentelevät mukana, haastaa tappelua joikaisen vastaantulijan kanssa

syö ja juo kyllä itse, mutta ei neuvo poikasia, niinkuin pitäisi

kun vien jotain herkkuja tarjolle, että kutsuisi untuvikot syömään, käyttäytymisvaihtoehtoja on kolme: Se syö itse, mutta ei kutsu poikasia syömään tai ei noteeraa ruokaa millään lailla, jolloin poikasetkaan eivät osaa siitä kiinnostua tai sitten alkaa kylpeä vimmatusti ruokakupin vieressä, että sapuska vain peittyy muraan...
Ei pitäisi olla suurempia stressinaiheita kanalassa, ei liian tiheää eläinmäärää, kuivikkeet kunnossa, ei syöpäläisiä, ruokaa riittävästi ja se on hyvää... pistän tuon kanan luonteen piikkiin, toiset vaan on sätkyjä ja toiset tyyniä. Mutta tuo kana ei enää poikasia tee, eikä syksyn saavuttua enää mitään muutakaan, karsintaa on pakko tehdä ja noilla meriiteillä ei jatkoon mennä.