Erään kukon tarina.
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
-
Tammearu
Erään kukon tarina.
Isäntä oli jo sulkenut hautomakoneen. Muutamia rautamunia lojui vielä hautomakoneessa. Synnyin. Oli pimeää. Olin siis vihon viimeinen geenijäännöserä ja elämäni alku oli surkea. Kakka oli lörähtänyt ns. housuihini, koska se tuli munan sisälle ja tarttui sitkeästi peppuuni moneksi päiväksi.
Olin sulaton ja emäntä sanoi minun kuolevan pian. Isäntä laittoi hautomakoneen päälle säälistä minua riepua kohtaan.
Vuorokauden kuluttua minut siirrettiin muiden tipujen joukkoon. Selkääni sain heti. Selkääni liimaantunut suuri munankuoren palanen antoi panssarina suojaa viikoksi. Viikon kuluttua isäntä poisti kakkapaakun pepustani. Peppuni oli punainen ja paljas.
Söin hyvin ja parin, kolmen viikon kuluttua tuli koston aika. Huomasin olevani lähes yhtä suuri kuin toisetkin ja sulat kasvoivat vauhdilla. Nyt minä määräsin vauhdin ja muut suunnan.
Muutaman viikon kuluttua ikätoverikukot katosivat ympäriltäni ja olin ainoa poika tyttöporukassa.
Isäntäni tunsi myötätuntoa minua kohtaan. Nyt olen 1 -vuotias, lähes nelikiloinen jössikkä ja laumanjohtaja. Syksyllä en lähde pataan. Isäntä järkkää minut johonkin toiseen laumaan kukkoilemaan.

emilia
Re: Erään kukon tarina.
voi miten ihana tarina (siis tosi tarina)
toivottavasti saat hyvät kanat itsellesi 
-
Tammearu
Re: Erään kukon tarina.
Kukon uusi omistaja soitti minulle tänään ja kertoi kukon olevan aika poika. Entisen kukon sai annettua erääseen tarhaan, jossa koira oli vieraillut pahoissa aikeissa.
Meni kukko ja kaksi kanaa.
Antoi vanhan Silverin sinne kanoja lohduttamaan. Meidän poika on nyt sitten kanalan Isäntä.
Tuo aikoinaan pikku rääpäle.
Meni kukko ja kaksi kanaa.
Antoi vanhan Silverin sinne kanoja lohduttamaan. Meidän poika on nyt sitten kanalan Isäntä.
Tuo aikoinaan pikku rääpäle.
-
Iloisten Munatalo
Re: Erään kukon tarina.
No niin, mitäpä tästä opimme... ei pidä tuomita ennenkuin ollaan täydessä höyhenpeitteessä
Onnea!
-
Tammearu
Re: Erään kukon tarina.
Minun tuli tätä jössikkääni ikävä ja vaihdoin tarhassa kaikki kanat, joten hain kukon takaisin kotiin. Hyvä oli kukolla muisti. Tiesi ruoka-astiat ym. ja oli niin isäntää.Tammearu kirjoitti: Nyt olen 1 -vuotias, lähes nelikiloinen jössikkä ja laumanjohtaja. Syksyllä en lähde pataan. Isäntä järkkää minut johonkin toiseen laumaan kukkoilemaan.
- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4527
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Erään kukon tarina.
Juu-u...herttainen tarinahan tämä on, vaikkein itse ollenkaan ymmärtänytkään, että miksi sitä kakkapaakkua piti viikon verran katsella ennen kuin sen saattoi poistaa?Tammearu kirjoitti:Selkääni liimaantunut suuri munankuoren palanen antoi panssarina suojaa viikoksi. Viikon kuluttua isäntä poisti kakkapaakun pepustani. Peppuni oli punainen ja paljas.
-
annemari