YH- Jättikochinmamma

kysymyksiä ja vinkkejä haudonnasta sekä tipujen hoidosta

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

Vastaa Viestiin
annemari

YH- Jättikochinmamma

Viesti Kirjoittaja annemari »

Yksi kanani on höperehtänyt munansa kanssa jo kohta kolmatta viikkoa, enkä tiedä mitä sille tekisi. :smt013

Se alkoi viihtyä pesässä päivä päivältä pitempään, ja arvelimme silä olevan haudonnan mielessä. No kun kurkkasin, niin sillä oli vain yksi muna alla. Seuraavana päivänä lisäsin sille varovasti 2 kochinin munaa, ja samana iltana se oli muuttanut viereiseen pesään ja muninut uuden munan. (per*** minä en kyllä ala muiden kakaroita hyysäämään. :smt019 )

Annoin sen olla, ja poistin muut munat tyhjästä pesästä. Muutaman päivän päästä se oli muuttanut takaisin alkuperäiseen pesään, mutta uutta munaa ei ollut tullut. Siirsin vanhan munan (nro 2) sen alle. Tätä temppuilua on nyt jatkunut yli kaksi viikoa, kana löytyy parin-kolmen päivän välein jostin muusta pesästä kuin missä muna on. Kääntelin munaa, ja siellä sisällä "lonksuu" joku, joten oletan sen hedelmöittyneen.

Viikonloppuna siirsin kanan ja munan eri häkkiin pesänsä kanssa, kun ajattelin, jos muut kanat sitä häiritsee ja se siksi vaihtaa paikkaa. Uudesta häkistä ei Harmi rouva tykännyt ollenkaan, eikä rauhoittunut sinne lainkaan. Heti kun avasin oven niin se juoksi vanhaan pesän ja laitoin sille sitten oman munansa alle.

Tänään se oli taas muttanut, ja kääntelin munaa. Se tuntuu painavalta, ja lonksuminen on loppunut. Onkohan siellä mahdollisesti mitään elämää, kun tämä rouva vaihta kortteeria noin usein. Muna on varmasti kylmennyt jo monesti.

En tullut panneeksi haudonnan alkupäivää ylös, mutta mielestäni nyt on mennyt yli kaksi viikkoa, ehkä n. 17 - 18 vrk. Saapa nähdä miten käy.
Martta

Re: YH- Jättikochinmamma

Viesti Kirjoittaja Martta »

Ihan uteliaisuuttani, miten kävi?
max3

Re: YH- Jättikochinmamma

Viesti Kirjoittaja max3 »

Mulla kans hiukan samanlainen ongelma... Kana on oikeasti höperö. :smt003
Pikaisen ulkoilun jälkeen (jonka aikana saattaa myös leikkiä pannukakkua kylpykuopassa) se on pariin kertaan mennyt tyhjään pesään kiukkuisena pannukakuksi! Olen nyt sit yrittänyt vahtia kanan menemisiä ja siirtänyt sit munat aina kanalle, joka tyytyväisenä pyörittää ne alleen. Siinä se sit lättyilee tyytyväisenä seuraavaan ulkoiluun. Huoh, jos noista oikeasti tipuja tulee, niin ne on ainakin osittain myös mun vauvoja. :smt005 Vielä olis vahtimista n.18päivää... :smt012

Tulee mieleen mun yks kuttu, ensimmäisen kilinsä kanssa. Kuttu katsoi, et kili meni penkin alle nukkumaan ja meni itse syömään. Syötyään sai paniikin, kun oli "hukannut" kilin, joka siis edelleen nukkui siellä penkin alla... :smt005 Millä noi eläimet on joskus selvinneet luonnossa, vai onko niiden vaistot hävinneet tyystin?
annemari

Re: YH- Jättikochinmamma

Viesti Kirjoittaja annemari »

Päin pyllyä Meni !!! :smt016

Kyllästyin vahtaamaan moista pöljää ja koska muna oli taas ihan kylmä, nakkasin tunkioon, ja olikin ihan mätä. Siellä se nyt istuu tyhjässä pesässä ilman munaa :smt003

Olkoon, en anna seille enää munia alle, ennenkuin oppii tavoille :smt013

oikeen tiiä mitä siitä pitäs ajatella
Vastaa Viestiin