Mulla on maattaritkin hautoneet onnistuneesti samassa pesässä, mutta tipujen hoito ei onnistu näillä yhdessä, joten olen joutunut heti kun ekat tiput on kuoriutuneet siirtämään toisen hautojan parin tipun kanssa erilleen. Toinen hautoja on sitten jäänyt jatkamaan hautomista pesään. Mulla on onnistunut myös eri aikaan laitettujen munien haudonta näin, toinen kana on jäänyt jatkamaan loppujen hautomista kun toinen on siirretty hoitamaan aiemmin kuoriutuneet tiput muualle. Tämä vain vaatii hieman tarkkailua, että ehtii siirtää ennen kuin kanat alkavat riitelemään tipuistaan.
Villiinallahan muuten on nyt yhteishaudonta kääpiökochilla ja maatiaisella ja yhdessä hoitavatkin tiput sovussa, eli on ne kanat niin yksilöitä että vaikea arvioida miten käy. Voi käydä niinkin että kanat alkavat riidellä haudottavista munista niin että ne rikkoutuvat tai jäävät kylmettymään kanojen väliin tai putoavat pesästä.
Mulla nuo kanat on niin jääräpäisiä, että kun ne jonkun pesän keksivät missä haluavat hautoa, niin muu ei sitten kelpaa vaikka olisi ihan samanlainen.
Itse oon pitänyt pikkutiput ja emon erillään muista, ehkä noin kolme viikkoisina olen laittanut muiden sekaan.
Munat muuten voi merkata niin että siirtää vain kanan pois hautomapesästä, tai sitten ujuttaa käden sinne alle ja kerää munat merkattaviksi. Mulla nuo hautojat ei välitä tippaakaan vaikka niiden alta kaivelee munia ja laittaa takaisin, ehkä vähän ärisevät.