Hei,
kalkkunoilleni syntyi yllättäen tipu. Kalkkunat ovat muutenkin minulle vielä uusia tuttavuuksia, vasta 12.6. ne hain, kolme kalkkunaa, pelkkiä akkoja, ja nyt on kuoriutunut yksi tipu. Kaikki kolme ovat osallistuneet hautomiseen.
Tipu ei saisi päästä vielä ulos, luukku tarhaan minulla on toistaiseksi auki, koska tipu ei ole osoittanut minkäänlaista halua poistua emojen kyljestä. Eivätkä emot ole osoittaneet mitään halukkuutta liikkua lyhyttä jaloittelua lukuunottamatta pesästä mihinkään.
Mutta huomenna joudun lähtemään noin klo 06 töihin ja jättämään kalkkkunaperheen itekseen.
Kannattaako minun laittaa ulosmenoluukku kiinni nyt jo illalla tai ennen kuin lähden huomisaamuna, jolloin koko perhe jäisi sisään? En osaa sanoa, ovatko kaikki nyt varmasti hyviä emoja tuolle tipuselle, tänään tulin noin klo 17 kotiin, ja huomasin tipun ja ainakin siitä astisten havaintojeni mukaan kaikki ovat olleet hyvin suojelevaisia sitä kohtaan. En ole esimerkiksi vielä vienyt tipulle mitään ruokaa tai juomaa johtuen emojen suojeluelkeistä, mutta vien hämärän tullen tai aikaisin huomisaamuna. Heidän pesänsä on yhdeltä sivulta auki oleva pahvilaatikko, joten en saa tipulle ruokaa ja juomaa sinne, vaan ulkopuolelle, joten toivottavasti se sitten osaa ruokaa ja juomaa etsiä? Pitäisikö ruoka- ja juomakippoja laittaa sille useampia sinne tänne?
Kiitos, jos joku ehtii vielä tänään minulle jotain vastata!
Yksi kalkkunatipu ja kolme emoa, telkeänkö kaikki sisään?
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko