Sunnuntaina tuli kolmanteen munaan särö (kuorta tippui mutta kalvo ei mennyt rikki, oli muutenkin aika paksun oloinen kun avasin), eikä sen koommin ole tämä liikkunut eikä ääntäkään ole kuulunut, illalla kuorin tuohon kalvoon pienoisen reijän ja nokanpää sieltä mielestäni pilkistää untuvien alta, painoin hellästi, hipsutin ja muuta, ei mitän elonmerkkejä, ei ääntä, eikä liikettä, toivottomana laitoin kuitenkin munan vielä semmoisenaan takaisin muiden joukkoon josko järjenvastaisesti voisi kuitenkin olla elossa vielä. Mitään ei ole siis lopuille munille tapahtunut pariin päivään. Paitsi oikeastaan se miksi alunperinkin rupesin täältä kyselemään apuja, miltä näyttää/näyttääkö miltään muna jonka kuoreen poikanen on kuollut? ensimmäisestä kahdesta en ajatellut mutta noissa lopuissa on tummia alueita (munat siis vihreitä normaalisti) ihan kuin jotain kosteaa/nestettä olisi kuoren alla, 'neste' ei kuitenkaan liiku jos munaa liikuttaa. Ja yhdessä munassa myös ilman näköinen vaalea alue, nämä siis näkyvät läpi kuorista, onkohan kuolleet reppanat kuoriinsa

Ja tosiaan siis olen ensikertalainen ja hyvin iloinen jo noista kahdesta ihanasta turrukasta, mutta melkein haluaisin itkeä jos olen omalla toiminnallani aiheuttanut melkein valmiiden poikasten kuoleman. Lämmöt on heitelleet 35.9-38 välillä toisen kuoriutumisen aikaan kun idioottina vähän väliä kuikin miten kuoriutuminen edistyy. ja kosteudetkin myös. Niistäkin kun olen löytänyt niin montaa eri versiota että vasta-alkajalla menee pää ihan sekaisin.
Ajattelin nyt kuitenkin maltilla ainakin siihen torstaihin-perjantaihin asti toivoa vielä josko jotain tapahtuisi, kun eikös se niin ole että alhaisessa lämpötilassa munien kehitys hidastuu.. en minä tiedä, voi hyvääpäivää tämä on stressaavaa hommaa
