Omega-3-rasvahapot munissa
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Omega-3-rasvahapot munissa
Lisäättekö tai oletteko kokeilleet lisätä rehuun rypsi- tai pellavaöljyä lisäämään omega-3-rasvahappojen määrää munassa. Tällöin keltuaisen sisältämien tyydyttyneiden rasvahappojen osuus on vähenesi ja monityydyttymättömien rasvahappojen osuus vastaavasti lisääntyisi.
Olisiko tällä käytännön merkitystä munan rasvahappokoostumukseen. Saisiko näin keltuaisen rasvahappokoostumusta muutettua öljyn rasvahappokoostumuksen suuntaan

Ainakin pellavansiementen lisäys rehuun pitäisi auttaa.
En ole sen kummemmin keskittyny tähän, mutta olen kaadellut öljyä kotiruuan sekaan aina kun sitä vien.
Mutta en tiedä vaikuttaako pelkkä rypsiöljy siihen omegaan.
omegaa on kalassa ja pellavassa. Ei minusta tavan rypsissä.
Pellavaa lisään muuten omaan ja lastenruokaan leipiin ja aamupuuroon. Koska se on omega lähde. jaomega on todella tärkeää.
Jos jollain on tiedossa rehuksi myytävää edullista pellavansiementä, niin minä kyllä ostaisin viiruille. Viirujen munissa se omega näkyy kuulemma vielä paremmin kuin kanoojen.

Pellavarouhetta tykkään syöttää hevosille, kanoille en ole antanut vaikka olen miettinyt että maistuis varmaan niillekin. Pitänee kokeilla ja jos kelpaa, ottaa tavaksi. Pellavarouhehan on varsin valkuaispitoista myös! Kokonaisia pellavansiemeniä ja pellavarouhetta saa siis maatalouskaupoista ostaa, tuo rouhe maksaa noin euron kilo. Tykkään rouheesta kun siitä tulee pellavalimapuuro kylmäänkin veteen vaan liottaen, siemeniä pitää liottaa ja keittää. Raaoissa pellavansiemenissä ei saa syöttää koska niissä on sinihappoa. Vaikka pellavarouhe on pellavaöljyteollisuuden "jäte" niin on siinä sitä rasvaa vielä jäljellä runsaasti. Eli siinä on niinkuin se öljy plus valkuaisrehu (ja kuitua ja kivennäisiä) samassa paketissa.
Oman aamupuuroni maustan lusikallisen pellavarouheella, olen niin askeetti etten muuta sitten laitakaan, pellavarouhetta ja neljän viljan hiutaleita ja vettä ja mikroon, hyvin maistuu kahvin kera

Menishän se kuivanakin, mutta turvottaa meinasin, semmoisen puuron. Ja eikä sitä tiedä jos sitä kuivaa joku innostuisi hullun tavalla nokkimaan, voi tulla kanalle tukala olo kun se turpoaa sitten kuvussa, ja kun sehän turpoaa kuitenkin aika paljon...
10kg ja 15kg säkeissä sitä pellavarouhetta on maatalouskaupoissa, lähinnä hevosillehan se on tarkoitettu. Ruokakaupoissa on sitten puolen kilon (tjsp) pusseja, vähän eri kilohintaan

No pellavarouheessahan on valkuaista rutkasti mutta sen laatu ei hevoselle ole hirmu hyvää, sitä tärkeintä aminohappoa lysiiniä on vähänlaisesti. Mutta tykkään että pellavarouhe on hevosille muuten tosi hyvä rehu, hoitaa suolistoa ja itselle on tärkeää myös se että se MTT:n tutkimustenkin mukaan poistaa myös hiekkaa suolistosta, kun meillä tuo toinen tamma on varsinainen rikkaimuri ja vaikkei se maata sinällään syö niin tarhasta löytämiensä ja kaivamiensa "herkkupalojen" mukana menee suolistoon hiekkaakin.
Greenlinessähän on (kai edelleen, koostumustahan justiin muutettiin ja siitä on aikaa kun olen itse syöttänyt) valkuaista aika rutkasti ja se on laadultaan varsin hyvää.
Mutta jos heinä on oikein valkuaisköyhää niin antaisin pääasiallisena valkuaislisänä soijaa. Rypsirouhekin käy, siinä valkuainen on laadultaan hyvää mutta se sisältää jonkin verran hevosille (ja kanoille?) haitallisia aineita, sinappiöljyjä, erukahappoa ja jotain kilpirauhasen toimintaa häiritsevää.
Rypsirouhehan on kotimaista toisin kuin soijarouhe mikä lisäksi on vielä geenimuunneltuakin.
Että jos haluaa välttää soijaa niin pellavasta, rypsistä ja alfalfasta (Greenlinestä) voisi saada aika hyvän valkuaistäydennyscombon? Jos ei monesta säkistä syöttäminen haittaa...
Kanathan on kaikkiruokaisia, varmaan melassileike maittaa niillekin hyvin mutta sekin kannattaa turvottaa ettei turpoa sitten kuvussa. Ja rypsi varmaan käy myös ihan hyvin, nuo sinappiöljyt ja hapot vaan kuullostaa vähän siltä että jos kovasti syöttää niin tuleeko makuhäiriöitä muniin? Mä en itse ole rypsiä käyttänyt minkään eläimen ruokinnassa niin ei mulla siitä ole kuin vähän teoriatason tietoa.
Se Greenline tai muu vastaava hevosten viherpelletti on varmaan oikeastaan tosi hyvä lisä kanojenkin ruokintaan? Eiköhän sillä saisi talvikautenakin helposti herkullisentummat keltuaiset muniin ja sitä "kesäistä makua" ja luulisi että se on kanoillekin maittavaa? Muistaa vaan nekin pelletit turvottaa ennen syöttöä... Kokeilkaa joku miten kanat (ja munat) suhtautuu viherpellettiin, jos vaikka itsekin sortuis ostamaan säkillisen kanojen iloksi