olen uusi tulokas sekä tällä foorumilla että "kanaemona". Heinäkuun lopussa sain neljä hämäläistä maatiaiskanaa pitkän haaveilun, perehtymisen ja valmistautumisen jälkeen - voisi sanoa, että haudoin asiaa pitkään.
Kaksi noin puolivuotiaista kanoistani on nyt tällä viikolla muninut ensimunansa. Kysyisinkin teiltä kokeneemmilta, onko muninta yleensä aluksi epäsäännöllistä ja missä vaiheessa voi odottaa suunnilleen muna per päivä- tahtia? Paljon muitakin kysymyksiä on mielessä, mutta koetan ensin käydä tätä sivustoa läpi, etten turhaa kuormita samoilla kysymyksillä.
Hauskaa tulla tänne toisten kanafanien pariin!