olen muutaman kerran antanut kanoille täytekakun jämät lasten lautasilta. yllätyksekseni niinä päivinä on tullut tuplaten munia, tai ainakin osa on muninut kaksi munaa.
Mikähän tuon saa aikaiseksi? Tuskin kuitenkaan kiittävät kakusta
Me saadaan lähikaupasta vanhat leivät ja usein joukossa on myös viinereitä,leivoksia ja pullaa.
Hyvin tuntuu kauppansa tekevän ja munia tulee reippaasti yli oman tarpeen,joskus joutuu viemään kompostiin kunnei saa kaikkia millään syötyä.
Teppana, eikö niitä sitten saa kuivattua? Joku kermaleivos menee tietty pilalle ennen kuin kuivuu, mutta viinerit ja leivät kuivuu hyvin kun vaan pienii niitä vähän ja levittelee väljästi.
Me saatiin kerran kauhea läjä leipää, leikkasin ne viipaleiksi ja levitin saunanlauteille kuivumaan. Niitä oli sitten mukava kaikkien elikoiden napostella, maistu vielä ihmisillekin. Kanoille olen joskus liotellut kuivia leipiä mössöksi, mutta hakkaahan ne äkkiä kokonaiset kuivat pullatkin.
Niitä munia kun tuppaa tulemaan yli oman tarpeen, viinereitä ei kuivumaan asti jää,siitä pitävät vuohetkin huolta,partaa nuollaan hartaana syönnin jälkeen.Pikkumunkeista pitävät eritoten. :D
Pootsi; mä ehdin ekan lauseen jälkeen jo vähän ihmetellä, että miten kuivata munia, ja miten ne sitten käytetään Sit luin jopa eteenpäin ja ymmärsin, että sä puhuitkin niistä leivistä
:D Tuli näemmä väärinymmärrys mulla, vois joskus lukea vähän tarkemmin toisten viestit...Elä hyvänen aika Teppana vie munia kompostiin, hanki lisää kanoja ja anna ne niille! Tai possuille...
Pootsi kirjoitti::D Tuli näemmä väärinymmärrys mulla, vois joskus lukea vähän tarkemmin toisten viestit...Elä hyvänen aika Teppana vie munia kompostiin, hanki lisää kanoja ja anna ne niille! Tai possuille...
Meillä ylimääräiset munat jaellaan sukulaisille ja tuttaville. Juuri suunniteltiin että antaiskohan naapuri vähän haketta, kun kerran sitä koneellaan tuolla kauheita kasoja jyllää, jos vietäis kennollinen munia.
Ja palautteena on kuultu että kyllä on hyviä munia :D
Elsa kirjoitti:olen muutaman kerran antanut kanoille täytekakun jämät lasten lautasilta. yllätyksekseni niinä päivinä on tullut tuplaten munia, tai ainakin osa on muninut kaksi munaa.
Mikähän tuon saa aikaiseksi? Tuskin kuitenkaan kiittävät kakusta
Tuota noin...en usko, että kana voi munia kahta munaa vuorokaudessa...Onko mitenkään mahdollista, että olisi jäänyt keräämättä edellisen päivän munat?
Täytekakussa on paljon kananmunaa. Mä oon kierrättänyt kaikki ylijäämämunat takaisin kanojen pöperössä ja jos omia ei oo ollut, niin muori laittaa kanalaatikkoon(makaroni/riisi/ohrasuurimo sekaviihannespöperöä maitotuotteilla höystettynä) kaupan munia.. siis talvella, kun ei oo niitä matosia.. ihanaa.. kohta saa kanat matoja vapaasti...kasvimaalta :twisted: ..ei vaiskaan viritän tälläviikolla vielä suojaverkot paikoilleen jahka tästä tokenen allergioilta
3 kertaa päivässä kävin kerrankin pesät katsomassa ja 11 munaa ja kanoja 9. Takuuvarma juttu ettei edelliseltä päivältä ollut mitään jäänyt kun aina iltaisinkin tarkistan pesät kun käyn valot sammuttamassa. Sillä kertaa saattoi olla osuutta asiaan kun mummo oli kanoja hemmottelemassa. Teki jotakin ihme pöperöä niille johon oli kerännyt kaikenlaista. :D
Meidänkin kanat rakastaa täytekakkua ja suklaakeksejä. Tulevat syliin jos saavat suklaakeksejä. jopa varmaan 10 kiloa painava hornet kukko on syliin tullut ;D