Olen 21- vuotias eläinrakas Järvenpäästä, jolla on kovat suunnitelmat hankkia kanoja ensi kesälle. Elikkä kanakuvia ei ihan vielä saada, mutta kuvailen innokkaasti myös pihassa vierailevia villieläimiä, sulallisia ja karvaisia. Tähän ketjuun tulen laittamaan siis kuvia näistä pihamme vierailijoista, sekä myös omista lemmikeistäni. Saa nähdä sitten kun kanat saapuvat taloon, että alkaako näille oma kuvaketju.
Pihassamme vierailee siis kirjo erilaisia lintuja, villejä fasaaneja kuhisee varsinkin keväisin, oravia, sekä siilejä keväisin/kesäisin. Tykkään seurailla näiden luonnoneläinten puuhasteluita ikkunasta, sekä napsin samalla kuvia näistä. Olen kuullut, että monet eivät tykkää villifasaaneista, mutta itse pidän niitä kauniina.
Kommentoida saa ihan laidasta laitaan, heittää kysymystä tai jotain mitä mieleen juolahtaa.

Aloitetaan vaikka muutamasta fasaanikuvasta.
Kesän fasaanit pysyivät visusti piilossa pesäpuuhiensa vuoksi, mutta keväällä kävi kamala vilinä, joten kuvatkin ovat siltä ajalta.
Halusin kokeiluksi pistää tuollaisen "potan" pihalle ja sinne hiutaleita, sekä leivänmuruja, odottaen tietysti että fasut tulisivat ruokailemaan ja näinhän siinä kävikin.


Järkyttyneestä ilmeestä päätellen tämä tajusi kuvaajan.

Kuikistus.

Hän on pullava.


Sitten pitää tehdä komea poseeraus, kun auringonvalokin osuu sopivasti kohdilleen.

Sitten muutama kuva ei niin värikkäistä, mutta myös kauniista emännistä.


Vähän zoomatumpaa profiilia

Tässä otetaan näkyvin miehestä mittaa : D

Voittajalle kuuluu toki haaremin naiset.

Ja tämä koppava kaveri, joka räpylöi pöydällä, saa syystäkin olla koppava. Aktiivisesti paimensi viikkoja ainakin viiden akan haaremia. : D

--------------------------------------------------------------------
Sitten muutama kuvanen muista linnuista. Tykkään kuvailla pihalla pyöriviä pikkulintuja ja vähän isompiakin.
Muutama mustarastas:


Sekä yksi käpytikka naaras.

--------------------------------------------------------------------
Sitten kuvia pihalla vierailevista karvakavereista. Siilejä ei enää juuri näy, mutta oravia kylläkin.
Tässä orava keväältä, tutkimassa "ruokapottaa"

Ja sitten muutama kuvanen tältä päivältä. Eläimet ottaneet hyötykäyttöön pihalle asetetun pienen "suihkulähteen", vakiojuomapaikka nykyisin niin fasuille kuin oravillekin.



Sitten muutama kesäinen piikkikaveri!

"Ssscchh! Olen vampyyri!" >:B

--------------------------------------------------------------------
Sitten toki, on minulla kuvattavana ihan näitä kesyjäkin eläimiä. Yksi koira, yksi kani ja viisi gerbiiliä.
Kesältä muutama kuva ylimmistä ystävyksistä:


Ja tältä päivältä sain napattua syksyisissä tunnelmissa muutaman poseerauksen Edyltä.



