Itse olin yhtä paniikissa 8 viikkoa sitten

Ja meille kuoriutuu seuraava silkki tod.näk.8.1.

Minä siirtäisin emon ja piipittävä munan nyt eristettyyn häkkiin ennen kuoriutumista, (mutta niin että ne verkon läpi näkevät muun parven ja parvi tottuu tipuun,) niin saavat olla rauhassa eikä muut varasta myöskään niiden ruokia.
Meillä ei ainakaan kahtena ensimmäisenä päivänä tipu syönyt yhtään mitään.
Tarjolla oli ensimmäiset 2 viikkoa kaurahiutaleita, keitettyä kananmunaa jossa raejuustoa ja välillä myös ruuan tähteitä. Niin ja vesi matalassa astiassa jossa kiviä pohjalla. Aikuisten rehua sekoitin hiutaleiden joukkoon, mutta eipä se koskaan näyttänyt rehua syövän, vaan mieluummin pehmeitä ruokia ja hiutaleita.
Parin viikon ikäisenä emo lähti enemmän liikkumaan joten päästin heidät muiden sekaan. Meillä ainaki tuo silkki emo puolusti poikastaan niin ärhäkästi että kukaan ei uskaltanut koskea tipuun, vaikka nuo rokit tahtoo myös olla aika herkkiä nokkimaan ja tökkimään, niin nekin osasi käyttäytyä moitteettomasti.
Sitten kun tipu pääsi muiden sekaan, pidin vain yhtä isoa ruokakippoa johon muussasin perunaa, kalaa, sekoitin raejuustoa ja hiutaleita. Kaikki siksi samassa, ettei nuo muut ahmatit voinu syödä kaikkea tipulle tarkoitettua vaan monipuolista ruokaa riitti kaikille. Erikseen on tarjolla rahu omassa kipossa ja vesi juoma-automaatissa. Toivottavasti tästä on jotain apua!

Kysy vaan lisää neuvoja jos vielä jää jotain mieltä askarruttamaan.
Niin ja meillä on kanakopissa lämmitys, joten siellä on lämmintä reilu 10 astetta ja kyllä minä olen poikaseen koskenut heti ekasta päivästä lähtien, eikä se ole siitä miksikään mennyt. Ja oppipahan emokin siinä samalla etten ole mikään uhka poikaselle ja antoi luottavaisin mielein ottaa tipun syliin.