Mikä viiriäisilleni tuli?

juttuja muista linnuista kuin kanoista

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

Vastaa Viestiin
suikku

Mikä viiriäisilleni tuli?

Viesti Kirjoittaja suikku »

Mikä IHME iski virkkuihin nyt? Mulla on neljä kanaa ja kukko. Yksi niistä on valkoinen ja se hakattiin ihan henkihieveriin heti sukukypsyyden saavutettuaan. Kaikki viirut ovat kuoriutuneet samasta satsista ja olleet samassa porukassa alusta alkaen. Tämä valkoinen jäi henkiin ja voi hyvin nyt, valitettavasti omassa boksissaan ison häkin vieressä. Sitä ei koskaan hyväksytty joukkoon vaikka aina silloin tällöin yritän josko olisivat unohtaneet kaunansa.

Isossa häkissä elelee siis kolme villinväristä kanaa ja kukko. Munivat ahkerasti, on piiloja, kalkkia, munankuoria, ruokaa, vettä kaninpullossa, välillä toukkia, pieni valo ajastimella muistaakseni aamu kahdeksasta ilta yhdeksään, ym.ym. Nyt hakattiin yksi villinvärinen kana. Asialla toinen villinvärinen kana. Oli erikseen hiukan tokenemassa kaksi päivää. Äsken yritin laittaa takaisin samaan ja johan alkoi kiukkuinen takaa-ajo. Koitin sitä valkoisenkin kanssa, mutta eihän se nyt tietenkään sitä hyvällä katsonut. Alistetusta tuli alistaja. En kyllä rupea niitä jokaista eri häkissä pitämään! Olisko ehdotuksia?
smh

Re: Mikä viiriäisilleni tuli?

Viesti Kirjoittaja smh »

Mulla oli samaa ongelmaa juurikin noiden valkoisten kanssa, ensin yhtä valkoista kukkoa yrmittiin, sitten kana nokittiin aivan kaljuksi ja vereslihalle. Mutta mulla auttoi se, että vähensin valoa rajusti. Niillä oli iso loisteputki yötäpäivää päällä ja sen jälkeen, kun laitoin tavis hehkulampun (40W) loppui aggressiivisuus kokonaan.

Kuinka iso tila viiruille on? Tosin eipä 5 viirua kovin isoa tilaa tarvii, mutta jos tilaa suurentamalla sais rauhallisempia varjoisia paikkoja lisää, minne jahdatut pääsee piiloutumaan? Paljon kuusen- tms. oksia?

Yksi, mitä joskus mietin noiden kanssa on se, että muista antaa d-vitamiinilisä, missä on myös seleeniä mukana. En tiedä, onko sillä merkitystä, mutta possut alkavat järsimään toisiaan ja tulevat vihaisiksi, jos niillä ei ole riittävästi seleeniä ruuassa. Itse annostelen muutaman tipan pari kertaa viikossa Milkan ADE-liuosta (siinä on myös seleeniä) juomaveteen.
minkuliini

Re: Mikä viiriäisilleni tuli?

Viesti Kirjoittaja minkuliini »

Eihän se valkoinen ollut kukko? Itselläni ei ole ollut ongelmia valkoisten viirujen kanssa. Joskus kun olen uuden nuoren kanan tuonut vanhaan laumaan, niin joku kana saattaa sitä uutta terrorisoida ja jahdata. Se yleensäkin helpottuu parissa päivässä, eikä verisiä tappeluita ole tullut. Olen huomannut että vaikka olisi jahtausta ja nokkimista, niin se helpottuu muutamassa päivässä kun vaan malttaa touhua seurata! Minulla on häkissä monta tasoa ja mökkejä joiden päälle jahdattavat pääsevät suojaan. Minulla ainakin nokkimis järjestys on aina aika nopeesti selvitelty virkkujen välillä. Varmasti auttaa tuo valon vähentäminen paljonkin. Reilusti vaan hämärämpi valaistus ja pitempi yö auttaa yleensä rähinöihin. Tietysti jos heti nokitaan verille, niin ei auta kuin eristys. Kokeile eristää pahin rähinöitsijä vaikkapa viikoksi, josko se auttais. Kannattaa seurailla virkkuja tarkkaan, sehän on ihan normaalia että ne tosiaan keskenään aluksi selvittävät kuka on "pomo" ja kuka sivusta seuraaja.
piiparinen

Re: Mikä viiriäisilleni tuli?

Viesti Kirjoittaja piiparinen »

enpä minäkään syytä osaa sanoa miksi valkeita sorsitaan...mutta myös meillä on näin tapahtunut :smt045 tällä hetkellä on vain yks valkea kana ja valkea kukko ja hyvin toimii, mutta alkuun oli kaks valkeeta kanaa(ja nimenomaan kanoja) enempi ja kukko ei sietänyt yhtään. hakkas tätäkin kaveria mikä meille jäi alkuun ja jouduin eristää, mutta uudelleen kun kokeilin laumaan niin sit se älys jo alistua kukon hyökkäyksille ja kukko ei enää satuttanu sitä. nää kanat oli yhtä lukuunottamatta paljon nuorempia kuin kukko ja tod.näk näitä ei hyvin oltu polettu vielä kun sinkosivat hätäpäissään karkuun mikä lisäs vaan kukolla vettä myllyyn. en tiedä sit haaveena olis vielä lisää valkeasävyisiä kanoja, että miten sit käy...tosin tilaahan on nyt karkuun vaikka lentää jos ei muuta :smt003
pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 336
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Mikä viiriäisilleni tuli?

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

Aikoinaan kun mulla oli viiriäisiä se nokkiminen oli kans ongelma. Kunnes siirsin koko seurueen hämärämpään nurkkaan. Nokkiminen loppui siihen. Nokkivat ensin yhtä kanaa, sitten yhtä kukkoa, ei se sukupuolesta siis johtunut vaan nokkimisjärjestyksestä. Mutta valon vähentäminen auttoi :smt018
suikku

Re: Mikä viiriäisilleni tuli?

Viesti Kirjoittaja suikku »

Kiitos vastauksista! Se valkoinen munii tuolla omassa kopissaan vieläkin eli ei ollut kukko. Kukkoja oli monta mutta laitoin kaikki muut pakkaseen paitsi kauniin ruskean. Mulla on noille pieni Ikean led-lamppu. Täytyypä suunnata se niin ettei ole kirkasta ja lisätä havuja ja muuttaa sisustusta. Kyllä on viheliäinen tapa! Niillä on vielä niin terävä nokkakin että aina tulee reikä kun vähän nokkasee. Tasoja mullakin oli häkissä, mutta otin ne pois kun niitä ei kukaan osannut käyttää. Ei edes se jahdattu.
minkuliini

Re: Mikä viiriäisilleni tuli?

Viesti Kirjoittaja minkuliini »

Ostahan eläinkaupasta sellaisia valmiita pajutikkaita jotka pystyy taittelemaan haluamaansa muotoon! Minä laitan niitä rampeiksi tasoille niin tirpat pääsevät niitä liikkumaan :D Ovat meidän virkkujen kestosuosikki ja varpaatkin hyvin tarttuu pajuisiin askelmiin!
Vastaa Viestiin