Kuinka ihmeen kauan kanamamma hautoo?
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Kuinka ihmeen kauan kanamamma hautoo?
Hei,
minusta tuli neljän kanan ja yhden kukon omistaja vasta loppukesästä. Aika on siis mennyt kanojen elämään tutustumiseen, kesäkanalan ylläpitoon ja nyt myöhemmin talvikanalan rakennustöiden "ohjaamiseen". Yllätys kaiken touhun keskellä oli, että yksi kanoista ryhtyi hautomaan. Haudonta alkoi jo lokakuun puolivälin jälkeen - luulin ensin kanan kadonneen, mutta kun kiipesin kurkkaamaan ylimmälle orrelle, kana olikin siellä epämukavan näköisessä asennossa, liikkumatta. Luulin sen kuolleen ja kosketin varovasti, ja nokkaahan sieltä tuli. Kana hautoo niin hankalassa paikassa, että joudun kiipeämään sinne tikkaita pitkin. Olen kuitenkin kerran päivässä vienyt mammalle oman ruoka-annoksen, kun muut syövät alempana. Vettäkin olen pikku kipossa orrelle laittanut, mutta lopetin sen, kun huomasin mamman verryttelevän välillä muiden kanojen kanssa. Muut kanat ilmeisesti munivat mamman munintapesään, sillä hänen allaan on jo toistakymmentä munaa. Nuoret, hämäläistä rotua olevat kanani eivät ole mitään supermunijoita, ja olenkin ajatellut, että kunhan selvitään hengissä tämä pimeä ja synkkä talvikausi, munista viis. Hautomista on siis kestänyt jo kuukauden verran, eikä yhdestäkään munasta ole kuoriutunut tipua. Pitäisikö minun poistaa osa munista? Säälittää mamma, kun se on kököttänyt siinä hankalassa asennossa, raakkunut ja puolustanut reviiriään yhtä ilmeisen mustasukkaista kanaa vastaan jo niin kauan. Muut kanat sekä kukko antavat sen kyllä olla rauhassa.
Toinen juttu onkin se, kuinka pikku tipuset - jos niitä yleensä tulee - pärjäävät siellä korkeuksissa, siis sisäkaton ja seinän välisessä tilassa. Kehittelen orteen jonkin reunan, joka estää niitä tippumasta, muuten en oikein voi asiaan vaikuttaa.
Kananelämää ja sinnikkyyttä ihmetellen,
Mummeli

Re: Kuinka ihmeen kauan kanamamma hautoo?
Kana ei haudo orrella, vaan pesässä tai pesäksi katsomassaan paikassa
Munan kehitys kestää noin 21 vuorokautta. Onkohan sinun kukkosi vielä liian nuori hedelmöittämään munia...
Meillä sinnikkäin hautoja hautoisi itsensä vaikka hengiltä jos tipuja ei tule. Sinuna yrittäisin hankkia kiireesti jostain varmasti hedelmöityneitä munia tai aina parempi, jos saisit jostain munia, joita on jo jonkin verran haudottu, eikä kanaemon tarvitsisi enää kovinkaan kauaa kököttää paikallaan tipuja odottamassa.
Onnea yritykseen!

minulla on vielä nuo käsitteet vähän huonosti hallussa - orrella tarkoitin leveää hyllyä. Minä en haluaisi lainkaan tipuja, sillä en tiedä mitä niillä tekisin... siis minusta ei ole hävittämään esim. liikoja kukkopoikia. Kukko on todellakin vielä melko nuori, samoin kanaset. Ja mamma taitaa olla sitä sorttia, joka hautoo itsensä hengiltä. Voisinko vain korjata munat pois pari kerrallaan? Se ei ole yksinkertaista, sillä mamma vahtii pesäänsä hurja kiilto silmissään. Onneksi talvikanalan avajaiset pidetään parin päivän päästä, tulee kanaparvelle jotakin muuta ajateltavaa. Ryhtyvät ehkä munimaan uuteen paikaan.
Terv. Mummeli

Joo, tiput ehkä ovat tähän vuodenaikaan vähän tarpettomia - mutta jos emo ei millään suostu lopettamaan hautomista, niin sitten se ei suostu
Silloin on syytä ottaa kaikki munat pois, sitten tilalle muutama merkitty muna (esim. tussilla viiva munan ympäri) ja jos pesään ilmestyy ylimääräisiä munia, ne ryöstetään päivittäin kylmästi pois. Silloin kaikki munat kuoriutuvat samaan aikaan eli n. 21 vrk kuluttua.
Jos pelkäät nokkimista, voit ryövätä munat hanskat kädessä. Kana ei kuitenkaan pure niin kovaa että se oikeasti saisi jotain kauheita vammoja aikaan käsiisi

Jos pelkäät nokkimista, voit ryövätä munat hanskat kädessä. Kana ei kuitenkaan pure niin kovaa että se oikeasti saisi jotain kauheita vammoja aikaan käsiisi

Re: Kuinka ihmeen kauan kanamamma hautoo?
Yrittäisit läpivalaista ne olemassa olevat munat.
Jos kanat ja kukko on samanikäisiä,niin toli kukkokin sit on jo sukukypsä.
Mä läpivalisen kirkkaalla pienellä led-taskulampulla.
Vähän hmärässä kirkkaalla lampulla katsot.
Lamppu voi olla munassa kiinni. Mä valaisen yleensä tylpästä päästä.
Jos elämää näkyy,niin jätä ne pesään. Mut jos muna on ihan kirkas,niin se ei ole hedelmöittynyt.
Kannattaa kokeilla,sieltä voi piankin tulla tipusia.

Mun kääpiökochin hautovat ihan hulluna keväästä syksyyn. Kanoja on viisi, ja jos annan niiden hautoa, ne aloittavat muutama viikko poikasten vieroittamisen jälkeen uudestaan. Hautojia ja potentiaalisia haudontoja on siis niin paljon, etten voi mitenkään antaa kaikkien hautoja munia tipuiksi joka kerta, vaan annan jokaisen hautoa yksi tai kaksi poikuetta kesässä. Kun en halua kanan hautovan, yritän "rikkoa" hautomiskuumeen siirtämällä kanan eri ympäristöön, koska kan ahautoo vaikka tyhjää pesää maailman tappiin asti. Tämä toimii melko usein, ei kuitenkaan ihan aina. Eli suosittelisin, että läpivalaiset munat niin kuin rilla ehdotti. Jos munissa on elämää, anna kanan jatkaa hautomista, poista tyhjät munat. Jos kaikki munat ovat tyhjiä, siirrä kana vaikka sinne talvikanalaan ja katso, loppuuko hautominen. Jos ei, voit koittaa siirtää kanan vielä jonnekin, vaikka isoon laatikkoon (niin isoon, että kana voi siellä kävellä), jos muita sopivia tiloja ei ole. Munien poistamisessa vähissä erissä en oikein näe kannattavaa pointtia. Onnea matkaan ja ilmoittele, miten kävi 

Re: Kuinka ihmeen kauan kanamamma hautoo?
Meillä myös joskus tehoaa se ympäristön vaihdos.
Eli jos ei halua kanan hautovan,niin sekoittaa sen rutiineja vähän.
Joskus auttaa pesän tyhjäys ja uudet pesäaineet. Mahdollinen pesien siirto.
Ja sitten juuri se,että vaikka väliaikaisesti siirtää kyseisen kanan toiseen tilaan.
Mutta ne munat kannattaa kyllä läpivalaista. Hyvinkin saattaa elämää olla. Ja merkitä sitten sellaiset joissa näkyy jotain.
Muut ottaa pois.