Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
-
Härkäpapu
Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Auttakaahan aloittelijaa valaistuksen suhteen. Tänä keväänä saapuneet maatiaiskanat ovat aloittaneet sulkasatonsa syksyn pimeiden iltojen saavuttua. Mikä on kanan terveyden/kestävyyden kannalta hyvä aika olla vain perusvalaistuksella (8-10 h, jotta kerkeävät syömään riittävästi)?
Koska voisi aloittaa pidentämään valaistua aikaa, jotta muninta taas alkaa?

naibunuuni
Re: Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Oman käsitykseni mukaan tuo 10 h olisi lähempänä sitä oikeaa aikaa
Ja kannattanee niiden varmaankin sitä sulkasatoa nyt antaa pitää ihan rauhassa ja munintataukoa myös, jotta jaksavat sitten taas "levänneinä" aloittaa emäntänsä ilahduttamisen muninensa
Joku ehkä osaa tarkemmin neuvoa, että minkälaista aikajaksoa tuossa pitäisi vähintään taukoa nuiden antaa pitää?
Meillä on osa jo sulkasatonsa ja taukonsa pitäny vähä aikasemmin ja vaikka illat pimenee kokoajan niin ovat silti aloittaneet taas munimaan (sulkasadon ja munintatauon ei aina välttämättä tarvitse ajoittua syksyyn/talveen)

Iloisten Munatalo
Re: Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Meillä ainakin on juuri päinvastoin eli kesäkaudella sulitaan ja munitaan minimillä, ja talvi sitten taas on munintaiakaa täydessä sulkapeitteessä.
Re: Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Meillä kaikki kanat rodusta riippumatta munii paremmin keväästä syksyyn, saavathan ne paljon parempaa ruokaa kun liikkuvat pihalla vapaina ja etsivät mieleisensä. Munamäärä tippuu kuitenkin vähän kun hautovat eivät muni.
Mulla on osa kanoista luonnonvalolla koko talven ekaa kertaa tänä talvena. Ne lopettivat muninnan noin kuukausi sitten ja ovat melkein sulkineet valmiiksi. Munia tulee tästä ryhmästä sitten joskus ensi keväänä varmaan. Siinä ryhmässä on 7 aikuista kanaa ja 5 nuorikkoa + (vielä) 8 kukkoa joista jää 3 tai 4.
Muilla kanoilla mentiin ensin 8 tunnilla kunnes viimeinenkin aloitti sulkasadon. Nyt nostelen valomäärää pikkuhiljaa tunti tai puoli tuntia viikossa kunnes pääsen 12 tai 13 tuntiin jolla sitten mennään kevääseen. Se 12 tuntia on selkeästi se käänteentekevä valoaika jolla suurin osa munii hyvin. Meillä ulkoillaan vielä vapaasti ja valot syttyvät nyt kuudelta aamulla ja sammuvat neljältä iltapäivällä. Munia tulee joiltakin jotka sulkivat aikaisin, ei tarvitse kaupasta hakea. Nuoriso aloittanee muninnan joskus joulukuussa. Ensi vuonna tähtään siihen että osa nuorikoista aloittaa muninnan lokakuussa tänä vuonna piti kaverilta ostaa muutama kenno.
Kovin vierastan ajatusta että se olisi normaalia että kanat sulkivat koko kesän eivätkä muni.

Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Re: Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Meillä on ajastimella kello aamu 7 - 18.00 ja hyvin on riittänyt valoaika.
Ulkona ovat vielä jos ei kovin tuulista kylmää ja siinä neljän maissa jo kukko ohjaa kanat sisälle missä kerkeävät ihan hyvin vielä syömään ja sukimaan itseään ennen orsille menoa.
Ovat jo viiden jälkeen kaikki järjestyksessä nukkumassa
Ainakin meillä on tarkka tuon valon kanssa.
Munat tekevät aamusella ja sulkasato loppui viimeisiltä n. kuukausi sitten ja alkoivat munimaan siitä n. kahden viikon päästä joten munia kivasti nyt joulua kohti.
Nuoriso 3kk ikäiset alkavat varmaan vuoden vaihteessa munimaan.
Meillä kivasti kaikki kanat olivat jopa yhtäaikaa sulkasadolla joten munienkin tulo myös samaan aikaan.

mummo ja kanaset 
Re: Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Viime vuonna luulin että kanat sulkivat aikaisin, elokuun lopussa kuvittelin että olivat jo sulkineet ja laitoin valot heti syksyllä . Munintataukoa ei tullut ja kanat sulkivat pitkin talvea ja pitkälle kevääseen. Jälkeen päin ajatellen tajusin että yksikään kana ei ollut kalju tai piikkisika vaan sulkivat vaan vähän, ei tainnut olla kunnon sulkasato silloin kesällä. Kyllä kaikki taisivat tauon pitää mutta jatkan edelliseen tyyliin eli ei valoa syksyllä kunnes viimeinenkin sulkii. Nuoret juuri munintansa aloittaneet jaksavat kuitenkin munia vähälläkin valolla. Tänä keväänä meni vain sekin ajoitus pieleen ettei nyt alkusyksystä ole munintaa aloittelevia.
Mimmu riittääkö teillä tuo 11 tuntia valoa pitämään munintaa yllä yli talven?
Mimmu riittääkö teillä tuo 11 tuntia valoa pitämään munintaa yllä yli talven?
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
-
Suvianne
Re: Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Minä en luonnonvalolla pitäs kanoja, koska eihän ne kerkee täällä pohjosessa ainakaan ees toimittaan luonnollisia juttujaan ennenku taas olis pimeetä.
Meillä haudotaan kesä ja talvi munitaan ja vähän haudotaankin,
mulla on aina pimeetä sen lain vaatima 8h joskus 9h.
Nyt on nuoria kanalassa jokka tulee piiloistaan vasta kun vanhat on orelle joten pimeetä on vaan se 8.
herätys on kanoilla 0400 ja valo sammuu 2000
Meillä haudotaan kesä ja talvi munitaan ja vähän haudotaankin,
mulla on aina pimeetä sen lain vaatima 8h joskus 9h.
Nyt on nuoria kanalassa jokka tulee piiloistaan vasta kun vanhat on orelle joten pimeetä on vaan se 8.
herätys on kanoilla 0400 ja valo sammuu 2000
Re: Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Hei MaattariMaattari kirjoitti:Mimmu riittääkö teillä tuo 11 tuntia valoa pitämään munintaa yllä yli talven?
On miul ollut tuo ajastin klo 7-18.00 (syksy/talvi) ja hyvin munat riittäneet koko talven. Vanhimmat kanat on syntyneet 2008 ja karsea sulkasato oli
Kesällä jos kovin harmaa ilma pimiää niin silloin valo, mut nyt vasta lokakuun alussa kun menivät talvikanalaan niin valot päälle.
mummo ja kanaset 
-
Markun muna
Sulkasadosta kyselen
Meillä 6 iittiläistä ja kukko. Kesän olivatten pihalla ulkona aitauksessa. Siellä oli jonkun verran sulkia ja kukoltakin pyrstösulat tippui. Ei varsinaisesti yksikään kana ollut mitenkään kalju mutta pyrstösulat lähti useammalta. Nyt ne on siirretty sisälle ja valot on päällä aamu 5.30-19.30. Munia tulee hyvin ja kanat pääsee ulkoilemaan sisältä vielä ennen kovia pakkasia vapaasti. Ne oli keväällä tullessaan nuorikoita joten pitäiskö niillä olla jossain välissä kunnon sulkasato. Kukko on kovin köyhän näköinen ja pari kanaa ei ole missään juhla sulassa. Pitäisikö valoista aikaa lyhentää vai alkaako se sulkasato vaan jossain vaiheessa? Pitääkö asiasta olla suuremmin huolissaan. Pitäisikö valoista aikaa muutenkin alkaa lyhentämään pikkuhiljaa. Ensimmäistä talvea kanat joten vielä melkoisen uutta nämä asiat.
Re: Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Ok, kiitos mimmu, taidanpa kokeilla ja katsoa vähän aikaa toimisiko meilläkin.
En minäkään noin pohjoisessa pitäisi kanoja luonnonvalolla mutta täällä etelässä valo riittänee. Ainakin tämä parvi joka luonnonvalolla on, on elellyt näin edeltäjineen 70-luvulta lähtien. Terveitä ja hyvin voivia ja munivia ovat. Munintatauosta vaan tulee piiitkä. Toistaiseksi hoidan tätä parvea kuten edeltäjänikin on menestyksekkäästi tehnyt viimeiset 40 vuotta tässä naapurikylässä.
En minäkään noin pohjoisessa pitäisi kanoja luonnonvalolla mutta täällä etelässä valo riittänee. Ainakin tämä parvi joka luonnonvalolla on, on elellyt näin edeltäjineen 70-luvulta lähtien. Terveitä ja hyvin voivia ja munivia ovat. Munintatauosta vaan tulee piiitkä. Toistaiseksi hoidan tätä parvea kuten edeltäjänikin on menestyksekkäästi tehnyt viimeiset 40 vuotta tässä naapurikylässä.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
-
rilla
Re: Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Mä olen joskus pitänyt talven ajan luonnonvalolla. Munintatauko on silloin kyllä pitkä. Muuta ongelmaa en ole huomannut. Kaikki oppii syömään ja hoitaan muut asiansa valoisana aikana.
Nyt on kyllä valot. Mulla on ollu 12-13 tuntia vuorokaudessa valoa. Sulkasato alkoi kesätarhoissa,joissa ei valoa ollut.
Nyt ovat pikkuhiljaa alkaneet munia.
Meillä oli yksi kana jo koko loppukesänkin tosi järkyttävän näköinen. Hautomisen jäljiltä jäi höyhenpeite huonoksi.
Ajattelin jo,et on joku sairaus,kun oli tosi ruma.
Katkeilleita sulkia ja paljaita läikkiä. Mutta nyt on pian valmiina uusi upea höyhenpuku. Muninta tauolla on ollut jo aika pitkään.
Hyvä niin. Hän on kaunis ja kiltti ruosinmustan ja tyrnäväläisen sekoitus.
Liikkuu yhdessä vuotiaan tyttärensä,Aino-Kaisan kanssa.

Eme
Re: Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Jatkan tähän vanhaan ketjuun.
Meillä on kaksi vanhempaa kanaa, jotka aloittivat munintatauon ja sulkasadon pari viikkoa sitten. Kanat ovat olleet tähän saakka pelkällä luonnon valolla, saavat ulkoilla vapaasti päiväsaikaan. Valon vähentyessä ovat selvästi vähentäneet liikkumistaan, lähtevät myöhemmin liikkeelle orrelta ja illalla ovat aikaisin orrella. Ruokintaa en ole muuttanut mitenkään.
Samaan parveen kuuluu myös kaksi vasta munintansa aloittanutta kanaa, jotka eivät sulkasatoa varmasti tänä talvena pidä. Mietin, kärsivätkö nämä nuoremmat valon vähäisyydestä ja joko minun pitäisi alkaa pidentää päivää keinovalolla? Nuoremmat noudattavat samaa päivärytmiä vanhempien kanojen kanssa.

Aberkios
Re: Kanalan valaistuksesta/valo-ohjelmasta
Kun sulkasatoon menevät ovat jo sulkasatonsa aloittaneet, eikä "mukaanlähtijöitä" enää ole, voi lisävalon antamisen aloittaa jo nyt. Kun päivä tästä vielä lyhenee, voi siitä aiheutua muniville nuorille kanoille hormonitason heilahduksen aiheuttama munintatauko, vaikka niille ei sulkasato käynnistykään.