Kanakoirat ja kanat ja ankat
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Kanakoirat ja kanat ja ankat
Onko kenelläkään onnistunut minkäänlaisen lintukoiran ja ankkojen rauhanomainen rinnakkaiselo (=-uinti) samassa lammessa ? Tai kanojen kanssa samassa pihassa? 

Meillä on kultainen noutaja ja hyvin menee. Ja tuli aikuisena, Hesy oli huostaan ottanut sen alkoholisti perheestä. Se ei ollut ollut juurikaan ulkona, mutta hyvin sopeutui. Kanoille se heilutti häntää ja oli innostuneen utelias, mutta ei muuta. Joskus se juoksee parven läpi tuhatta ja sataa, mutta koskaan ei ole yrittänytkään ottaa kiinni, eikä hätyytellä.
Meidän englanninsprinkku pelkäs kanoja, joten linnut sai olla ihan rauhassa
No, oli muutenkin aika hmm.. omalaatuinen.. koira, joten eipä tuo kovin yllättävää ollut. Muut linnut (varikset ja varpuset) ajoi ylös pihalta, mutta kanathan ei moiseen suostuneet, niin koira alkoi pakoilla niitä..
Nyt meillä on sakemanni-ajokoira-sekoitus, kovin on kiinnostunut kanoista, mutta ei verenhimoisesti. On päässyt verkon läpi katsomaan lintuja ja vaikka ovi on ollut auki, niin ei ole syöksynyt kimppuun.
Saas nähdä kuinka suhtautuu, kun kanat pääsee ulkotarhaan, onko koira kytiksellä koko ajan.

Jaa-a uskaltaisinkohan ottaa muutaman viiriäisen ja/tai kultafasaanin?
Meillä on 5 seisojaa, joilla metsästetään koko metsästyskausi.
Mitenköhän koirien pää kestäisi, mikäli pihassa, tosin kanalan takana eikä suoraan talon edessä, olisi vankasti aidattu tarha lintusille?
Entäs linnut, joita tuijoteltaisiin jatkuvasti...
Jotkut ovat kertoneet, että pihakanat ovat saaneet olla tarhassa rauhassa, kun eivät haise riistalta.
Joka tapauksessa tarhan pitää olla koirankestävä, ettei vahinkoja pääse syntymään. Lieneekö sähköpaimen tarhan ympärillä tarpeen?
Onko muilla kokemuksia?

Mulla ei ole hlökohtaista kokemusta, mutta olen käynyt kylässä eräässä paikassa, jossa kasvatettiin fasaaneita luontoon laskettaviksi ja koiria metsästykseen. Saksanseisojien tarhat olivat pihan toisessa päässä, lintujen toisessa. Jotain koiria siinä pyöri vapaanakin, ei kuulemma tule ongelmia, kun eläimet on tottuneet toisiinsa. Muistaakseni se fasaanitarha oli katiskaverkolla tiivistettyä koiratarhaverkkoa, katettu vissiin kanaverkolla.
Miten mahtaa Teppanan kanojen käydä kun pääsevät ulos?Vanhempi koira ei muuten kanoista välitä paitsi silloin kun tunkevat samalle kupille.
Pentu käyttäytyy kauniisti kanalassa mutta ulkona voi pienellä laivakoiralla napsahtaa metsästysvietti päälle..
Kauhunsekaisin tuntein odotan 1.6 kun kanat pääsevät vapaaksi pihalle,sitruunapanta valmiiksi hankittuna.....huhhuh

Meillä eletään suht' rauhallista rinnakkaiseloa kanojen, koirien ja fasujen kanssa. Kanat tosin ovat tarhassa ja koirat omassa tarhassaan ja juoksunaruissa.
Näin keväällä ympäristön puolivillit fasut tulevat välillä käppäilemään pihapiiriin ja silloin haukutaan raivokkaasti.
Minulla on siis kaksi suomenpystykorvaa ja yksi sekarotuinen pystykorva, joilla metsästetään. Pihassa on myös yksi sekarotuinen paimenkoira, jolla ei metsästetä. Koirat eivät ole oikein koskaan välittäneet kanoista, mutta fasuja ne kaikki kyllä jahtaisivat, jos vain voisivat. Tietysti asia voisi olla toisin, jos kanatkin käppäilisivät pihassa.
Koirat pidetään kiinni lakisääteisen kiinnipitoajan mukaisesti maaliskuun alusta elokuun 20. päivään ja muulloinkin pyritään siihen, ettei pihasta lähdetä etsimään suoraan omia fasaaneja.
Vaikka pihassa on fasutarha, kaikki koirat lähtevät ensiksi etsimään tirppoja lähikuusikosta. Fasutarha houkuttelee sitten viimein (onneksi) innokkaimman haukkujan, pystykorvanarttuni takaisin pihaan ja haukkumaan tarhafasuja, jos haukuttavaa ei kuusikosta löydy.
Kukaan koirista ei ole pyrkinyt fasutarhaan ja uskoisin, että ainakin tuollaisille hyvin koulutettavissa oleville metsästyskoirille kuten seisojille ja noutajille saa helposti opetettua, ettei niitä kaivata lintutarhan kimpussa.
Aiemmin minulla oli saksanpaimenkoira, joka tykkäsi maata kanatarhan vieressä ja katsella tirppoja. Se oli aivan lääpällään pikkutipuihin, joiden touhuja se ei kyllästynyt koskaan seuraamaan. Tiedä sitten näkikö se kuitenkin silmissään ne vain paisteina kuten Sepe Susi, mutta kissanpentujakin tuo hassu (iso uros) koira hoiti kuin paraskin mamma

kanakoirat ja kanat ja ankat
Muille lintukoirien omistajille; yllättäen ei ankkojen ja kanakoiran sekä bulldogin kohtaamisesta tullutkaan verilöylyä. Kun vein setteriä ankkoja katsomaan ensimmäistä kertaa hihnassa, se ei osoittanut mitääb mielenkiintoa vaan kääntyi pois.. Nykyään ankat tallustelevat pihassa ja käyvät uimassa lammellaan kuten haluavat, koirat ei aja eikä vaivaa. Näyttävät kai tarpeeksi joutsenilta... 

Meilläkään ei sen kummallisempaa tapahtunut,tuntuivat koirat pohtivat ovatko nuo samoja mitä on tuolla sisälläkin
Nyt kävellään vierivieressä ja sulassa sovussa,välillä jopa syödään samalta kipolta,samaan aikaan maksalaatikkoa

Kuitenkin joutuvat ensi lauantaina kanat olemaan sisällä kun vietämme schipperke porukan kanssa kesäpäivää meillä.Omiin koiriin luotan,vieraisiin en,voivat vaikka jahdatakin kanoja
,ei uskalla ottaa riskiä....