ihmeellistä kurnutusta

kysymyksiä ja vinkkejä haudonnasta sekä tipujen hoidosta

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

tyyne

ihmeellistä kurnutusta

Viesti Kirjoittaja tyyne »

hys hys, ihan pikkuisella äänellä on kuiskittava... ei tätä voi uskoa, kun vasta vuoden vaihteessa saatiin koko syksyn kestänyt remontti ja rakentaminen valmiiksi kanoja varten, eikä kanoista ollut vielä tietoakaan :smt003
No, reilut kuukausi sitten tulivat ensimmäiset, plymouth rock pariskunta, kolme jättikoch tipua, sitten kohta neljä leghornia ja vielä lisäksi kaksi munintansa aloittavaa jättikochia ja kolme silkkiä. Pariviikkoa sitten tuli vielä toinen kukko, kirjava vanhaherra. Siinähän sitä laumaa jo onkin, kaikki sulassa sovussa keskenään. Rupesi jo muniakin kertymään, 5-9 päivässä, vaihtelevalla menestyksellä.

No, viikko sitten alkoi tuo rokkirouva kurnuttamaan pitkin päivää ja ajateltiin että tyypillinen nainen, pahalla päällä kun ei osaa olla hiljakseen edes syödessään :smt005
Eipä uskallettu edes ajatella, että mitä sillä voisi olla mielessä kun vasta ovat tänne muuttaneet...mutta, rupesipa vaan viihtymään pesässä tekomunien päällä aika ahkeraan! NO, nyt on sitten ollut aitoja pyöriteltävänä muutaman päivän, eikä siinä vielä kaikki, seuraavana päivänä seinän takana läsöttää silkki! Ja eikun munaa alle! Eikä siinäkään vielä kaikki, toiselle puolelle rokin naapuriin on majoittunut tästä aamusta alkaen toinen silkki.(joka kyllä oli valloittanut aamulla rokin pesän, kun rouva kävi syömässä)......apuva! Että kun alkuun ei meinannu kanoja löytyä mistään, ja nyt näyttää sakki olevan niin lisääntymishaluisia.

Pidettiin itteämme aivan kahjoina, kun tehtiin ennen ensimmäisen kotkotin saapumista jo "poikimakarsina", minne voi mahdollisesti joskus tulevaisuudessa siirtää emon poikineen, jos niitä joskus maailmassa sattuisi tulemaan...ja näillä näkymin niitä pitäs kohta olla kolome karsinaa :smt017 Mutta! Jippiiiiii! Kun en ole koskaan edes nähny livenä kananpoikasta :smt044 täytyy varmaan anoa hoitovapaata pääsiäispyhiksi, kun työt haittaa harrastuksia.

Uskaltaiskohan ajatella, mikäli tämä/nämä projektit tuottavat tulosta, että siirtäisi sitten kun ja jos poikasia kuoriutuu, nämä kaikki mammat penskoineen sinne karsinaan..vai syttyykö siellä sota? vai pärjääkö ne tuolla omassa sakissa niiden tipujen kanssa? Voi hyvänen aika, on tässä ihmettelemistä näin ensikertalaiselle. Kokemusta kun on aiemmilta ajoilta vaan kesäkanoista. ...no, isommista elikoista kyllä roppakaupalla, mutta tämähän on aivan oma maailmansa!

Voi että tämä on jännää, oli aivan pakko tulla kertomaan tänne näitä uutisia :smt003
Mimmi

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

Onneksi olkoon! Hyvältä kuulostaa hommelit!

Tuosta, että miten kanamammat sitten pärjäävät paremmin, yhdessä vai erikseen, niin se näyttäisi olevan aika tapauskohtaista. Mulla Pipari on selkeästi johtajakana eikä kyllä anna toisten emojen ja tipujen olla rauhassa samassa tilassa, pakko on erottaa. Sen sijaan esim. Toffee ja Tiina (äiti ja tytär) hautoivat yhdessä samassa pesässä ja hoitavat tiput yhdessä eikä mitään eripuraa ole havaittavissa.

Ja mulla on kaikki emot tipuineen olleet samassa karsinassa kukkonsa ja muiden kanojen/nuorikoiden kanssa ja siitä ei ole koskaan tullut ongelmaa: emokanoja näköjään kunnioitetaan parvessa aika hyvin ja emo kyllä pitää todella hurjasti tipujensa puolta. Mutta tietysti tästäkin voi olla toisilla muunlaisia kokemuksia.
Volmari

Viesti Kirjoittaja Volmari »

ONNEA!!
Johan kanat järjestivätkin teille mukavan nopsaan odotusuutisia :smt001
Mukavaa ja jännittävää!

Kyllä meilläkin on kaikki kanaemot tipuineen saaneet olla aika rauhassa lauman keskuudessa, vaikka kyseessä on joskus ollut jopa ihan alempiarvoisin kana! Musta tuntuu, että kanaemot tipuineen nauttivat muun lauman arvostusta ja kanan asema (oli se sitten ylin tai alin) palautuu normaaliksi sitten taas hiljalleen, kun tiput kasvavat ja tulee erottamisen aika.

Varmasti on alimpana arvoasteikossa olevalle kanallekin ihan mukavaa nauttia välillä tuollaista kunnioitusta. Luulisi ainakin.
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Onnea! :smt005
Meillä viime kesänä olleet kaksi kanaemoa viihtyivät yhdessä poikastensa kanssa, muu parvi kulki muualla.
tyyne

Viesti Kirjoittaja tyyne »

Huomenta! Siellä rouvat läsöttää edelleen :smt003
Sillä erotuksella, että nyt valkoisen silkin joka aloitti haudonnan toisena, pesässä kököttää sen kaveri, toinen valkoinen silkki :confused2:

Saahan nähdä tuleeko siitä yhteishaudontaprojekti...tai tupee pesät loppumaan tätä vauhtia.
Joka paikassa sanotaan, että suositus on että 4-5 kanaa per pesä. Huoleta väitän etteä kana per pesä :smt005
Siis nikkarointi hommiin ja kerrostaloa korottamaan tai jatkamaan!

Rokkirouvassa on virtaa. Käväisi äsken syömässä, ja jätti valtasi pesän välittömästi, muniakseen...toivottavasti. Tuli siinä jätille lähtö, kun mamma palasi aarteitaan kääntelemään. Se taitaa ainakin penskojensa kanssa pärjätä vaikka haskitarhassa :smt003
kuukernuppi

Viesti Kirjoittaja kuukernuppi »

rokit on tunnetusti melko luonnekkaita..pärjää varmasti, ainua ongelma ehkä onkin miten muut mamma pärjää sen kanssa :smt003
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4485
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Onpas tyynellä täysi tohina menossa! Onnea haudontoihin ja laitahan raportteja---näitä on niin kiva lukea!
tyyne

Viesti Kirjoittaja tyyne »

No niin, nyt minäkin :smt002
Täällä koko nelikko jatkaa hautomista ahkerasti. Pari kertaa on palautettu rouvat oikeiden kasojen päälle kun on vauhdilla palattu vika pesään...eilen aamulla etsittiin ruskeaa silkkiä kun ei lötynyt koko kanalasta :confused2: Ihan jo tosissaan haettiin ja ehdittiin miettiä että onko varkaita jo käynyt...kun ei missään. Sen pesässä istui munakasan päällä valkoinen silkki. No, mikäpä siinä auttoi, eikun vaan tarkastamaan ettei ole ylimääräisiä munia kenenkään alla. Jukoliste, se ruskea silkki löyty rokkiroiva Violan mahan alta :smt005 Ne munat on ainakin ollu yön lämpimässä, kun kerroksittain on haudottu :smt005 :smt005 ...luulis olleen kuuma!
Eikun rotuvat omille paikoilleen ja homma jatkuu.
Tässäpä kuva, kukkokin kohta jo hautoo :smt003

Piti ihan käydä tuolla testisivulla opettelemassa kuvien laittoa, saa nähdä kuin tässä sitten käy. Tuolla testisivulla on muuen kuva meidän kirjavasta kukosta. Olisko kellään hajua mitähän "merkkiä" mahtais herra olla??

Kuva
Justiina

Viesti Kirjoittaja Justiina »

:smt005 No johan on hautojia kerrakseen :smt005
Volmari

Viesti Kirjoittaja Volmari »

Vai oli rokkirouva hautonut toista kanaakin innoissaan?! :smt005

Ja eikös tuo tuolla ylärivissä oikealla olekin kukko, kuten tuumasit, että kukkokin hautoo kohta!? On kyllä huvittavan näköisenä pesässä! :smt005
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4485
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Oi-Joi! Kukkoherra on vissiin aatellut, että mitäpä tässä muutakaan tekemistä on, kun kerran frouvatkin vaan makoilee pesissä :grin:
Onko tuo rokkikana ihan tavallinen vai onko sillä kiharat höyhenet?
Minun silmiin näyttäisi kukossa olevan maatiaisverta, mutta ihan vain arvelua on...Onko sillä teräväkärkinen harkkoharja? Vilkaisepa muuten tarkemmin sen jalkoja...
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Voi minkä näköistä! :smt005 Toivottavasti kukon munat ei sentään kuoriudu. :smt003
tyyne

Viesti Kirjoittaja tyyne »

Rokkirouva mielestäni aivan tavallinen ainakin minun mielestäni..(kuukernuppi hei??), se vaan rupes pikkuhiljaa nostamaan höyheniä pörrölleen ennen hautomista. Ja pörrössä on pysynyt...

Kukon kintuista...kun se tuli, huomasin kyllä ensimmäisenä nuo suomuiset jalat... :smt017 olen kyylännyt niitä oikein tosissani, mutta mitään rupia tms. ei näy eikä sitä näy kutkuttavankaan. Ikää tällä herralla on jotakuinkin 7v. Olen etsiskellyt täältä kalkkijalasta juttuja, enkä löydä ainakaan omasta mielestäni yhtäläisyyksiä.Mikä on selvin merkki siitä? Pitäsköhän varmuuden vuoksi voidella parafiiniöljyä?? Vai mitä kannattais tehä? Kukko on ollut viimeisen vuoden aivan yksin siellä mistä sen hain. Ei kanan kanaa seurana.. silläpä se oikeastaan tuli. Hyvä kukko!Teräväkärkinen harkkoharja on, mitä se kertonee?
kuukernuppi

Viesti Kirjoittaja kuukernuppi »

Kyllä se rokkirouva tähän asti on ollut ihan tavallinen sileähöyheninen :smt003 mun hautova viirumamma on myös tuollalailla pörhöllään, muissa hautovissa en ole tuota huomannut vielä..
tyyne

Viesti Kirjoittaja tyyne »

voiko sitä enää enemmän olla liki... :smt005
Kuva
Vastaa Viestiin