Alla olevat ovat omia kokemuksiani ja havaintojani iittiläisten kanaemojeni haudonnoista ja hoivavietistä jälkikasvuansa kohtaan;
Kun hautominen iskee päälle tuntuu, että sitä on lähes mahdotonta pysäyttää. Vietti on niin voimakas että kana istuu vaikka tyhjää pesää niin kauan kunnes se saa munat alleen. Toistaiseksi meillä ovat saaneet lähes poikkeuksetta hautoa silloin kuin ovat halunneet ja nehän ovat halunneet!
Pientä jarruttelua olen koittanut tehdä poistamalla emoa pesästä tai munat alta mutta eipä tuosta ole ollut juuri mitään hyötyä. 
Kanaemo on tunnollinen ja uskollinen pesäänsä ja hautomiaan munia kohtaan. Se jaksaa istua päättäväisenä päivästä toiseen hautoen ja järjestellen munia ajoittain allaan. Kerran, pari päivässä se poistuu pesästä juomaan ja ruokailemaan sekä toimittamaan puhdistautumisrituaalit niin sisäisesti kuin ulkoisestikin eli ulostaa ja kylpee. Tämä tapahtuu monesti niin, että itse en ole sitä näkemässä mutta päättelen pesän puhtaudesta ja emon hyvästä yleiskunnosta että on syönyt ja juonut ym. Yleensä tämä toimitus kestää 10-30 min. Jos emo hautoo suljetussa pesässä sillä on aina ruoka ja juoma astiat ulottuvilla sekä kerran päivässä vähintäänkin nostan sen jalottelemaan.
Hautominen siis kestää keskimäärin sen 21 vrk, meillä on ollut vaihteluita kyllä 19-23 vrk välillä. Emot antavat tarkistaa aika ajoin muniaan, kuka rauhallisena kuka nokittaen ja kirkuen. Päivittäin kuitenkin tarkistan emon kunnon. Kun kuoriutumisajankohta alkaa olla käsillä, tarkkailen hieman tiheämmin ja kun ensimmäinen tipu on kuoriutunut joko laitan emon pesineen rauhallisempaan paikkaan tai suljen muilta pesään pääsyn. Tarvittaessa poistan tyhjät kuoret, jotka usein emo on pakannut siististi sisäkkäin. Ja samalla tarkistan tipujen tilanteen. Kun kuoriutuminen on saatu päätökseen, emo istuu tyytyväisenä ”jutellen” poikasilleen ja antaa niiden levätä ja kuivua tietty allaan.
Yleensähän sanotaan että ensimmäiseen vrk ei tarvi antaa mitään ruokaa tipuille mutta minä olen keittänyt kanamunaa, jonka olen murskannut hyvin hienoksi kuorineen päivineen ja lisännyt tähän kaurahiutaleita. Koska vaikka tiput eivät vielä tässä vaiheessa söisikään niin emo saa tästä voimia pitkän haudonnan jälkeen ja jaksaa siis hoivata. Yleensä kyllä meillä ovat tiput lähes poikkeuksetta alkaneet syömään heti kuivuttuaan.
On todella riipaisevaa seurata kuinka emo hoivaa, komentaa
, huoltaa, puolustaa ja opastaa jälkikasvuaan erilaisin äänin, elekielin ja toiminnoin. Kuinka se esimerkein näyttää missä on ruokaa tai kuinka se pudottelee rintaansa pitkin alussa muruja vatsansa alla oleville tipuilleen. Kuinka tiput oppivat tuntemaan oman emonsa äänen vaikka poikueita olisi montakin samaan aikaan ja samanikäisiä. Sama pätee emoihin. Ne nyt vaan eivät erehdy omistaan! 
Olen päässyt tässä lyhyen ajan sisällä useamman kerran seuraamaan kuinka emo vie pienokaisensa ensimmäistä kertaa pesän ulkopuolelle tai ulkoilemaan ja sitten taas opastaa niitä kärsivällisesti tulemaan takaisin sisään nukkumaan. Kuinka se näyttää esimerkillä mistä tulee kulkea. Kuinka se ” laskee” määrää että kaikki ovat paikalla ja kuinka se kiiruhtaa noutamaan jos joku on jäänytkin jälkeen. ( Tipulla on tosi kova ääni kun se piippaa hätäänsä!) Kuinka hellästi se päästää siipiensä suojaan ja vatsansa alle lämpöön.
Pikkuinen kananpoika saa emoltaan parhaan mahdollisen alun elämälleen, kaikkia lajilleen tyypillisiä käyttäytymismalleja seuraten, oppien ja noudattaen. Tämän vuoksi koskaan ei tulisi mieleeni erottaa emoa tipuistaan tai päinvastoin ellei siihen ole jokin todella pätevä syy. Yhteinen alkutaival on hyväksi molemmille osapuolille.
Pikkuhiljaa tipujen kasvaessa ne rohkaistuvat tutkimaan ympäristöään lajemminkin, emo kyllä tarkkaavaisena seuraa kokoajan ja tarvittaessa kutsuu kaikki takaisin luokseen. N. 2-2.5 kk ikäisenä tapahtuu vierottaminen. Emo alkaa touhuta enemmin erossa poikasistaan ja poikasen pyrkiessä likelle nokkaisemalla kevyesti näyttää että on itsenäistymisen aika. Menee muutamia päiviä ennenkuin poikaset tajuavat tilanteen ja pyrkivät edelleenkin emonsa läheisyyteen ja siipien alle suojaan. Jonkin ajan kuluttua ne sitten kuitenkin ymmärtävät mistä on kyse, ovat hetken aikaa hieman ymmällään
uudesta järjestelystä mutta hakevat toisistaan turvaa ja löytävät paikkansa parvessa. 
Konehaudotuista tipuista minulla ei ole mitään kokemusta.
Kanaemot nyt vaan on niin viisaita !
Doran omista toinen varmasti, toisesta en mene vielä takuuseen.
Ihanasti kirjotettu.