Projekti häkkikanasta kotikanaksi

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

kanatar

Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Niin intopinkeänä täällä, että pitkästä aikaa piti tulla kirjoittamaan ja munislaisia moikkaamaan. Häkkikanaloitten lopettamisen myötä saimme lähialueen kanalasta kymmenen leghornia. :smt007 :smt060 :smt055 :smt054 :smt049
Kanat vaikuttavat ihanilta! Sopeutumista vaatii paljon ja uusien taitojen opettelemista, alkaen sujuvasta kävelemisestä, orrelle menemisestä, kuopimisesta, mutta kovin ovat innokkaita oppimaan. Pyrstösulat puuttuu, kynnet pitää leikata ym mutta niinniinniin kivoja kanoja!! :smt054 Olen aika toiveikas sen suhteen, että sopeutuvat. Hauskaa seurata niiden totuttautumista heinään, ruuantähteisiin yms. En laittanut meidän kolme rouvan kanssa samaan vielä. Taidan vasta kesällä kokeilla kuinka yhteispeli sujuu.

Luin, että usein häkkikanoilla voi olla luuston kanssa ongelmia - pitäisiköhän niille syöttää kalsiumia tms? Meillä olisi purkkitolkulla maitojauhetta, jos sitä sekoittaisi puuroon? Nyt tein mustaherukan mäskistä ja puurosta mössöä ja vein vielä lämpimänä. Kyllä näytti maistuvan. :smt001
Iloisten Munatalo

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja Iloisten Munatalo »

Wautsit! Hienoa. Varmaan on tosiaan kiinnostavaa nähdä miten alkavat sopeutumaan normaalin kanan elämään. Häkkielämähän ei ole kanan elämää missään muodossa! :smt018 Mun seuraavat tulee olemaan legsuja, kunhan olen saanut isännän vakuuttuneeksi että tarvimme myös :smt047 niitä(kin) kanoja :smt045
kanatar

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Juu, on mielenkiintoista. :smt007
Kaikki selviytyivät ensimäisestä yöstä hengissä, olen toiveikais, vaikka aika nuutuneen oloisia ovat. Unelmaksi ristitty kana antautui jopa kosketusetäisyydelle.Illalla oli vielä panikointi kun menin niitä katsomaan, mutta nyt alkavat tottua uuteen emäntään. En vielä tänään leikkaa kynsiä, antaa rouvien totutella uutteen paikkaan. Alla on ilmavaa pehkua sen verran, että hyvin voivat kävellä vaikka on pidemmät kynnet.

Osaako kukaan sanoa minkalainen vesikuppisysteemi häkkikanaloissa yleensä on. Eivät ole koskeneet veteen :smt017 pelkään etteivät osaa jouda/eivät tunnista vesikupiksi.

Leghornit vaikuttavat lepposilta verrattuna hy-line hyprideihin, joita meillä oli joskus. Näille pitää hankkia kukko, pitää miettiä olisiko se leghorni vai kenties vaikka maatiainen, jos siinä yhdistyisi näiden munintainnokkuus ja maatiaisen kestävyys?
vardenji

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja vardenji »

Mamma opetti ne omansa yks kerrallaan juomaan samoin kun tipuja. Kasto kanan nokan veteen ja päästi ihmettelemään mitä oikein tapahtu ja kasto hetken päästä uudelleen. Kyllä ne siitä oppii. Olet saanu kuitenkin parempikuntosia kun mamman ekat, jotka ei osannee kävellä lainkaan eikä niillä ollu yhtään sulkia. Voi olla suurempi mahdollisuus et mahdollisimman moni selviää oikein hyvin. Noista kun tuppaa usein jokunen kuolemaan lyhyessä ajassa... :smt009
Toivottavasti sopeutuvat pian kun nyt saavat hyvää ruokaa :smt001 Piimä vois olla parempi kanan vattalle kun maitojauhe, samoin viili ja hapatettu maito.
Karhurouva

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja Karhurouva »

Häkkikanaloissa tiedän käytettävän ainakin tämän tyyppistä juomaratkaisua: http://shop.breker.de/nippel-mit-winkel ... utter.html , toki yhdistettynä isompaan jakelusysteemiin. Kokeile kanin juomapulloa, jos sulla sellainen löytyy, voisivat yhdistää sen metallitapin tuohon aiemmin käyttämäänsä. Ja meillä kun on ollut molemmilla nokilla käytössä pulloja, niin "pallopullo" on ollut suositumpi kuin tuo linkittämäni.

Toivottavasti kanaset oppivat vielä kanaksi!
kanatar

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Kiitokset vinkeistä - kokeilen molempia - sekä juomapulloa että nokan kastamista. :smt001

Näiltäkin puuttuu höyheniä, mutta siivissä ja selissä on. Pyrstöä ei ole ollenkaan, yhdellä on "kasvain" kaulassa (luulen, että häkin hankauskohta joka on paksuuntunut) ja tänään tutkailin, että yhden pylly on ihan punainen, sieltä puuttuu kaikilta höyhenet ja ilmeisesti munimiskohdan kohdalla on "pallo". Mutta nämähän on suurin osa ajan kanssa korjaantuvia asioita. Yksi ei liikuta ollenkaan toista siipeään, en tiedä on vain surkastunut kun ei ole käytetty vai kenties jopa murtunut tms. En ole uskaltanut vielä tarkemmin ronkkia. Huvittavaa, kun yksi keksi miten siipiä räpytellään, niin se aiheutti muissa ensin paniikin. :smt005 Sitten muutkin innostuivat kokeilemaan samaa. Ehkä niistä vielä kanoja tulee. Yksi oli muuten lentänyt yöllä! Oli aamulla korkean munintapesän päällä! Kaksi munaakin on jo ilmaantunut. Pesään eivät osaa munia, mutta jospa ne siitä oppisivat.

Uusi haaste on ilmaantunut... pelkäävät lämpölamppua :smt012 eivätkä suostu menemään sen alle lainkaan, kyyhöttäävät ryhmänä toisessa nurkassa karsinaa. Ensi yölle on luvattu kunnon pakkasta tänne... olisi syytä mennä lampun alle tai voi nätti heltta paleltua... Pitänee virittää varoilta patteri illalla niiden oven viereen. En ole kanalassa patteria käyttänyt, muuta kuin reilusti yli 30 pakkasilla, mutta nyt lienee pakko tehdä poikkeus kunnes tottuuvat lämpölamppuun.

Sitä minäkin vähän pelkään, että kuinka monta jää henkiin, mutta kunhan edes osa toipuisi. :smt007

Mikähän näiden elinikäodotus on? Olivat nuorimasta päästä, epäilen vajaa vuosi-vuosi nykyiseksi iäksi.
kanatar

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Jes!!! Ruuan perässä meni puolet parvesta lampun alle ja samalla keksivät vesiautomaatin!
Se on jännä, etteivät nämä anna "merkkiääniä" kuten meidän maatiainen tai sekoitukset. Ne kertoo heti toisille, jos löytäävät jotain syötävää. Nämä ovat ihan hipihiljaa.

Se jonka kaula näyttää huonolta värjöttelee suoraan lampun alla, eikä näytä kauhean hyvältä... :smt009 Eihän sille tietysti mitään voi huonosti käy. Viritän kuitenkin sen patterin...
Pia

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja Pia »

Onnea katraasta! :smt038

Saimme samanlaisen katraan kevällä, mutta luulen meidän olevan lso-hybridejä. Ensimmäisen viikon annoin rouville suojaksi pahvilaatikoita, niin oli tuttuja ja ahtaita paikkoja joissa kyhjöttää yhdessä. Lämpökin pysyi näin paremmin. Meillä oli vettä ihan kulhossa, ja oppivat juomaan ihan itsekseen. Pupuille tarkoitettu juoma-automaatti oli kans suosittu. En pahemmin antanut kotiruokaa alussa, jotta kanojen vatsa ei menisi sekaisin, mutta pikkuhiljaa sitäkin saivat enemmän. Sanoisin että tärkeintä on rauha ja lämpö tällä hetkellä. Kylmyys luo stressiä ja muutenkin stressaantunut kana voi helposti sairastua, etenkin kun kanaset ovat tottuneet tasaiseen +20 asteeseen ja muutenkin erilaiseen ympäristöön, eli stressiä on jo ympäristön muutoksessakin. Kynsien leikkuun kanssa ei ehkä tarvi kiiruhtaa, meidän kanojen kynnet kuluivat itsestään, mutta enhän tiedä teidän kanojen tilannetta.

Luulisin, että vanhat kanaset kannattaa aika nopeaan yhdistää usiin kanoihin, koska muuten sinulla voi olla aikamoinen välienselvittely edessä keväällä... Jos pidät ne erillään kevääseen saakka, sinulla on kaksi kanalaumaa, joiden pitää löytää uusi nokkimisjärjestys kun yhdistät laumat. Uusilla kanoilla ei vielä ole tarkkaa laumaa tai nokkimisjärjestystä, joten yhdistäminen näin alussa olisi lempeämpää eikä niin rajua. Mutta, tietty kannattaa tarkistaa mahdolliset tautitekijät ennen yhdistämistä.

muoks*
Meidän katras ollut meillä jo 8 kk ja onnellisia kuopsijoita koko jengi :smt049
kanatar

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Kiitos vinkistä! Pahvilaatikko on hyvä idea! Lisäänpä niitä. :smt001
Laitoin eilen sinne munintapesiä, jotka ovat laatikon mallisia. Sisällä en ole nähnyt vielä ketään, mutta seinän ja munintapesän välisessä aukossa kanat näyttäävät viihtyvän yhdessä sumpussa välilä.
Harmi, että tämä on karsinan kylmin nurkka, sillä pukkipaholainen teki siihen reiän syksyllä. :smt012 (nyt jo pukkien taivaassa...) Täytyy paikata se vielä illalla ja siirtää vähän pesiä niin, että ne ohjaavat lämpimämpään paikkaan.

Nämä kymmenen jakautuvat selvästi jo kahteen parveen. Neljä hengailee keskenään ja loput kuusi keskenään. Suoraan lämpölampun alla nukkuu kana, jolla on "kasvain" kaulassa. Sitä on näköjään myös nokittu. Syö ja juo kuitenkin hyvin, enkä ole nyt huomannut minkäänlaista nahistelua. Lueskelin pitkästä aikaa "Luomu kanan hoito" opasta ja siinä sanotaan, että kanan heltan koko vaikuttaa arvojärjestykseen laumassa. Hassua, tällä on selvästi pienin heltta, joten olisiko ollut häkissään alinta kastia? Olisiko se "kasvainkin" tullut siitä että on ollut ruokintatilanteissa hätää kärsimässä ja joutunut nopeasti syömään & kaula on saattanut siinä jatkuvasti aueta? Ei sinänsä vaikuta tuumorilta, vaan sellaiselta paksummalta kohdalta.

Ps. Selvisikö teillä kaikki tulokkaat?
Avatar
Aleksandra
nandu
Viestit: 1204
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Onpa kivaa seurata tätä projektia :smt001 . Kiitos kanattarelle ja teille kaikille muille ihanille ihmisille :smt055 jotka annatte entisille häkkikanoille oikean elämän sen aiemman, noh, epäelämän :smt010 tilalle. Mieltäni lämmittää :smt049 . Toivon, että projektisi onnistuu ja mahdollisimman moni kanoista selviää. Ja vaikka kaikki ei selviäisi niin kannattaa silti yrittää :smt023 . Tsemppiä!
Pia

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja Pia »

Meillä oli alkujaan 8, mutta 2 kuoli kesän aikana. Yhden kuoleman laitan muuttostressin piikkiin, kuoli kuukauden sisällä siitä kun tuli meille. Toinen kuoli vähän tämän jälkeen. Kyseessä ei mikään sairaus, lairan heikkouden piikkiin, kun ei noita ressukoita ole jalostettu pitkän ja terveen iän takia :smt012 Mutta, ajattelin että näin luonto valitsee meidän sakista voimakkaimmat, eli en alkusopeuttamisen jälkeen ole hyysännyt rouvia. Ovat koko kesän juosseet pitkin pihaa kaverina talonrakentamisessa ja nurmikonteossa, ja sitten lepuutelleet terassin tai pihakuusen alla päivätorkuilla, Välillä tulleet ulko-ovellekin koputtelemaan herkkupalojen toiveessa :smt005 Ihanat kanaset tulet sinäkin saamaan, ja varmasti ison kasan munia. :smt049 Nyt on viimeinkin muninta laantunuut meillä, eli 8kk sen jälkeen kun muut kaverit saivat teurastuomion.

Tuo tuumori ei kuullosta hyvältä... pelkään että tämän rouvan taival voi olla lyhyt :smt009

Meillä pienihelttaiset ovat alemmassa kastissa, mutta en osaa sanoa onko pienihelttaisin kaikista alin....munintatauko on pienentänyt joidenkin rouvien helttaa.

*muoks 1
...tai siis en tiedä mihin nuo kaksi kuolivat, oletan että ei ollut mikään tarttuva sairaus kun ei muissa mitään oireita. Nämä kaksi kuolivat parin viikon välein, nuokkuivat päivän, ja yhtäkkiä olivat kuolleita. Yhdellä epäilen olleen tulehdus munintakanavassa, ressukka.

*muoks 2
Luuston kanssa ei ole ollut ongelmia, eli ei ole ollut murtumia tai muita ongelmia jotka kielisi heikosta luustosta. Ainut onngelma oli saada kanoille uudet höyhenet, kun käyttivät kaiken energian munintaan vaikka yritin kaikin konstein vähentää sitä (esim. lisätä vihreän rehun määrää)
kanatar

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Kiitos Pia jälleen arvokkaista tiedoista! :smt001
Nyt lähes kaikki ovat lämpölampun alla. Neljä on selvästi muita heikompia. :smt009 Mutta ei näistä koskaan tiedä, aika näyttää. Pääasia, että osaavat nyt syödä ja juoda meidän astioista ja ymmärtäävät olla lämpölampun alla.

Minä olen erittäin kiitollinen, että saimme nämä kanat. Hienoa, että kanalan pitäjä antoi niitä vielä eteenpäin. :smt001 Harmitti, ettei voitu ottaa enempää. Suurin osa lähti mananmaille. Lopettivat kanojen pidon kokonaan.

Papallani oli kanala 60-luvun lopussa 70-luvun alussa ja isän mukaan heillä oli juuri näitä leghorneja. Aika siistiä, vähän niin kuin sukujuttu!! :smt042 Heillä loppui kanalan pito silloin kun häkkikanalat tulivat eikä enää ollut kannattavaa pitää lattiakanalaa. Isot olivat eläimäärät kyllä siitä huolimatta. Enimmillään kanoja oli ollut vanhan navetan kolmessa kerroksessa 1200 (kun nuorikot saapuivat eikä vanhoja vielä poistettu) ja elinikä oli samaa luokkaa, mitä tämän päivän tuotantokanaloissa, puolisentoista vuotta. Isä ei vieläkään suostu auttamaan teurastuksessa, kun on nuorena poikana saanut tehdä sitä tarpeekseen. Ajatella, että silloin alkanut kanojen "tuskien taival" häkeissä on ainakin kärjistyneemmässä muodossa saatu päätökseen. Ihmiset tulevat ehkä pikku hiljaa järkiinsä!
vardenji

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja vardenji »

Mahtavaa että ovat oppinee noi hyvin!

Entisillä teollisuuskanoilla on mun kokemuksella erittäin suuri riski saada munanjohtimentulehdus hyvinkin vakavana. Mun loput eläkeläiset lähti kanojen taivaaseen toistuvan tulehduksen takia, mut saivat täällä juosta pitkin pihaa ainakin pari vuotta ja n. vuoden mammalla ennen sitä. Eliniän odotus näillä ei oo kovin suuri, viimeset mammalta lopetettiin tänä vuonna myöskin munanjohtimentuleduksen takia. Nyt sinne tosin tuli uusia, mahtoiko sanoo 40? Ja ymmärsin niin et nää ois paremmassa kunnossa kun edelliset saapuessaan. :smt023
Tarttis poiketa kattomassa, mullekin lupas taas pari, kunhan tulevat ensin taas parempaan kuntoon.
Pakkohan ihmisten on oppia joskus...
kanatar

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Kiitos vinkeistä! Mistä tuon tulehduksen tunnistaa ja kuinka sitä hoidetaan?
Pia

Re: Projekti häkkikanasta kotikanaksi

Viesti Kirjoittaja Pia »

Kiva kun voi olla avuksi :smt001 Ja mielestäni on tosi kiva kun on muitakin jotka haluavat tarjota aidon elämän tehotytöille! Tämä on vähän kuin terapeuttina olemista kanoille kun ottaa vanhoja häkkikanoja, eli pikkuhiljaa sopeuttaa kanaset niiden oman tahtinsa mukaan oikeaan elämään.

Tuo munajohtimen tulehdus johtuu käsittääkseni pitkästä munintarupeamasta ja siitä että munien koko kasvaa munintajakson loppua kohde. Siksi on hyvä jos kanat siirtyvät nopeasti sulkasatoon ja näin munitakauden päätökseen. Meillä tämä tosiaan kesti, eli ruokavalinnoilla ei meidän rouviin ollut vaikutusta.

Tuon tulehduksen tunnistaa siitä että tulee veriviiruja muniin. Meidän kanaressukka kuoli munintapesään yrittäen munia, ties jotain jättimunaa :smt009 Käsittääkseni nuo tulehdukset voivat parantua itsekseen, mutta käsitttääkseni myös lääkettä löytyy. Mutta, nämä meidän kanakuolemat ovat olleet niin nopeita että on vain älynnyt että nyt ei kaikki ole kanasella hyvin, ja sitten ovat jo olleet koivet ojossa. Eli ei olisi ehtinyt mitään edes lääkitsemään.

Kertoile miten teillä etenee! Olisi kiva kuulla ja pidän peukkuja että kaikki menee hyvin! :smt041
Vastaa Viestiin