kanaturinoita hopeareunan ylä ja alapuolelta

[pönttö]

En nyt ainakaan ensisilmäyksellä löytänyt tällaista mistään.
Ideani olisi, että autuaimille matomaille siirtyneet eli edesmenneet kanasemme, kukkosemme tahi muut lintusemme saisivat muistelunurkan täältä.
Tarkoitan siis, että todella rakkaan edesmenneen kotkottajan tarina kirjoitettaisiin tänne kaikkien luettaville.
(kirjoittaja saisi varmasti myös sympatiaa tarinastaan )

Pahoittelen jos tämmöinen viestiketju on jo jossain, mutta kuten jo kirjoitin, en itse sellaista löytänyt.
Muoks. huom. uusi otsikko

[Pirjo]

Hyvä idea

[pönttö]

Hyvä idea

Kiva,että edes joku innostui.
Ajattelin myös, että voisihan tänne kirjoittaa myös elävistä kanoista ja siitä, mitä niille on sattunut ja tapahtunut.
Saataisiin monia kanajuttuja saman otsikon alle.
pitäisiköhän otsikko muuttaa, jos täällä voisi turista myös elävistä siivekkäistä?

[Nuki]

Jos se olis vaikka vaan "Muistoja"? Olis kyllä tosi mukavaa lukea muidenkin kanatarinoita, mulla varmaan riittäis näitä inhimillistäviä, tunteellisia vuodatuksia joita oon tähän asti postannut vaan omaan galtsuketjuuni. Oon niin fiilareissa sylikanoistani!

[Iloisten Munatalo]

"Muistoja hopea reunalta ja reunan alta "

[pönttö]

Nyt on uusi otsikko iloisten munatalolta vähän muokattuna
Toivottavasti joku tahtoo nyt sitten kertoa omista kanoistaan.

[Iloisten Munatalo]

Kiitos kunniasta että topicin nimi ehdotus sai tuulta siipiensä alle ja varmasti lupaan kertoa tarinoita kun on ajankohtaista

[Tupu]

Entisen elämän aikana mulla oli kukko nimeltä Anselmi. Se oli oikein ihana herrasmieskukko. Anselmilla ja sen haaremilla oli tarha, josta ne pääsivät pois portin ali. Meillä oli laaja pihapiiri ja kanaset touhusivat kuka missäkin. Tarha kuitenkin pidettiin, ettei muut eläimemme (vuohet, koirat, minipossu) pääse tarhan kautta kanalaan jyviä syömään. No siis, Anselmi joukkoineen tulivat tarhasta pois ja illan tullen saapuivat takaisin yöpuulle. Kaikki muut paitsi Anselmi. Jostain syystä se ei päässyt ryömimään oven ali takaisin tarhaan. Niinpä sille piti mennä avaamaan portti. Monesti muut olivat jo menneet sisälle, kun Anselmi kökki yksin pihalla ja katseli talolle päin. Sitten kun se näki että joku tulee, se kipitti vastaan ja kulki rinnalla tarhalle. Portin kun sille avasi, niin se KIITTI! Sanoi: potpot ja arvokkaana asteli tarhaan. Joskus kun oltiin reissussa, piti eläinvahdille kirjoittaa muistilistaan muiden ohjeiden lisäksi, että muistaa käydä avaamassa Anselmille portin.

Anselmin kohtaloksi tuli ilmeisesti vapaana oleva koira kyliltä. Se löytyi tien varrelta haavoittuneena. Pari päivää se eli, kunnes reppana kuoli Luulin, että se olisi vielä selvinnyt, eikä lopetettu sitä heti. (hölmö minä, raukka kärsi ihan turhaan).

Minun sydämessäni on aina paikka Anselmille

[Iloisten Munatalo]

Voi kuinka suloinen tarina Anselmista

[pönttö]

Hyvä, kun saatiin eka kanastoori tämänkin otsikon alle.

Voisinhan minäkin kertoa omani.
Pieni punainen kana, Ruusutar oli vallan hassunkurinen. Se kesyyntyi nopeasti ja oli aina TODELLA ahne ja perso ruoalle.
Siis todella.
Se viihtyi kesäisin ulkona, suorastaan nautti siitä, mutta aina, kun kanoille vietiin iltaruokaa se syöksähti salamannopeasti kanalaan syömään muiden seuratessa sen perässä.
Se oli myös malttamaton. Usein ulkoillessaan se kyykki pihalla ja näytti omituiselta.Se muni ulos nahkamunia! Se oli niin "kiireinen", että ei viitsinyt edes koppiin kiiruhtaa.
Mutta Ruusutar alkoi voida huonosti. Se oli tosi vaisu. Luulimme, että se kuolisi marekkiin, mutta ei. Pieni punainen kanamme taisteli sitä hirmuista tautia vastaan.
Taudin jälkeen se ei enää muninut. Mutta onko sillä väliä? Ei. Pääasia, että se oli kunnossa.
Ruusuttaren vointi oli senjälkeen tasaninen, ennenkuin se sairastui marekkiin uudellen.
Silloin oli varmaa, ettei se enää ikinä paranisi maanpäällä.
Se oli totta. Ruusutarta ei enää ole.
Lepää rauhassa, Ruusujen Kuningatar. Emme voi unohtaa sinua ikinä.

[petskin]

Olipa kiva tarina Ruusuttaresta, meillä on vähän samantapainen kana sekin on punainen ja ahne, sen nimi on Pihlaja.
Sitten meidän kirjavaan kanapopooseen kuuluu myös Selja, musta ilmajokelainen joka osaa sanoa yhden sanan, "kakkaa". Sen se sanoo aina kun tuon niille uutta
lämmintä vettä, se tulee juomaautomaatille ja kurkistaa reunan yli, sitten se sanoo "kakkaa" ja lähtee päätään pudistellen pois. Nyt, kun tännekkin satoi lunta, ja oli suoja sää, niin päästin kanat pihalle, tai eivät ne aivan pihalle menneet vaan jäivät meidän suomenhevosen karsinaan joka on kanalan oven ja ison ulko oven
välissä. Mutta meidän kääpiökukkomme, Raparperi olikin jäänyt viimeiseksi sisälle ja ajatteli että hänpä lentääkin ihan pihalle asti "karsinaan ja sen yli".Ja niin kukkomme lensi. Se ei ollut ennen tätä nähnyt lunta ja kun se sitä sitten näki niin se ajatteli ettei siihen voi laskautua joten se jatkoi lentämistä yhä vaan, kymmenen metrin matkan, aina talon ovelle asti, jossa oli pieni sula alue ja sieltä minä sen sitten koppasin kainalooni ja kuljetin sen muiden luokse.