Nopeasti apua kaivataan!
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Nopeasti apua kaivataan!
Meillä on meneillään jo 24 haudontavuorokausi covatutto 16 koneella... Eilen aamuna yheksän maissa tuli ensimmäiseen munaan särö ja vieläkään ei ole muuta edistystä tapahtunut että nokkii samasta reiästä eikä muualta ympäriltä että saisi reikää suuremmaksi. Näyttää siltä että kohta se väsähtää lopullisesti! Mitä sille voi tehdä?? Missä vaiheessa sitä voi varovasti yrittää auttaa? Kahdessa muussa munassa on myös alku tehty mutta vasta viime yön aikana...
Re: Nopeasti apua kaivataan!
Onko sulla kosteus kohdallaankoneessa? Edellisessä konehaudotussa satsissa "autoin" yhtä tipua rikkomaan kuoren ympäriltään, mutta päätin sitten , etten tee toista kertaa.Irroitettu kuori väkisin kuorittuna tarttui tipuun ja sitä oli vaikea saada pois tipua vahingoittamatta.Jouduin pesemään kyseisen tipun takalistoa monta kertaa ennenkuin se tokeni.
Olikohan sun hautomisen alku "myöhästynyt" jostain syystä? 24 vrk kuulostaa paljolta.
Olikohan sun hautomisen alku "myöhästynyt" jostain syystä? 24 vrk kuulostaa paljolta.
Re: Nopeasti apua kaivataan!
Ihan pirteältä pieni vielä kuitenkin vaikuttaa, piipittää kovaa ja työntää nokkaa siitä reiästä... Päätin että en auta ainakaan toistaiseksi, ehkä siinä on jotain vikaa jos se ei kuoriudu itsekseen.
Myöhästynyt kuoriutuminen johtuu varmaan siitä että olen noudattanut koneen englanninkielisiä ohjeita. Niissä sanottiin että lämpötila on hyvä kun se on "in respect on 100 f". No, noudatin sitä ja nyt loppuajasta tajusin että kone on välillä laskenut lämpötilan aivan liian alas ja ilmeisesti koko haudonta on tapahtunut liian viileissä olosuhteissa muutenkin. Nyt vasta rupesin epäilemään konetta ja huomasin että lämpötilan olisi pitänyt olla hieman yli 100 f aina kuitenkin... Alussa pidin koneen keskikupin täynnä. Lopuksi laitoin ulompaan isoon veden ja kosteus selvästi nousi. Mulla ei ole mittaria suureksi harmikseni. Kun tuo ensimmäinen työnsi nokkansa ulos laitoin kostean suikaleen rautalangan varaan roikkumaan sinne kuvun sisäpuolelle. Ei tuntunut olevan merkitystä. Otin nyt sen pois kun rupesin miettimään että tiput saavat hyvin kuoren rikki mutta kalvo tuntuu olevan se suurin ongelma! Mietin että se kalvo ei ainakaan ole kauhean sitkeä jos ei saa kauheasti kosteutta. En tiedä laittaakko rättiä vai ei... Kauheasti tuntuu kuitenkin elämää olevan koneessa kun monessa munassa hakataan kauheeta vauhtia...
Saa nähdä ovatko vaan niin heikkoja liian alhaisen keskilämmön takia etteivät vaan jaksa koriutua.

Autettiin ensimmäinen tipu kuorestansa ja se meni hyvin.. En usko että olisi itsekseen päässyt mihinkään, kalvokin oli todella tiukasti sen ympärillä. Osittain se kuoriutui yksin ja viimeiseksi karisti itseltään munankuoren kuppiosan takapuolestaan. Ei tullut verenvuotoa tai muuta vikaa näyttänyt olevan. Kaksi muuta innostui myös vauhdittamaan kuoriutumistaan, nokat jo näkyvät. Päätin kuitenkin lisätä kosteutta rajusti ja se oli ilmeisesti oikea valinta. Huomasin vaan äsken että autetun kanan pyllyn alapuolella on joku pieni oranssin värinen pallero. Ei kai tämä nyt voi olla se ruskuaispussi? Muuten on pirteä yksilö. 

Re: Nopeasti apua kaivataan!
Eilen kuoriutui yhteensä kolme tipua, voivat hyvin! Laitan ne kohta koneesta terraarioon lämpölampun alle. Muista munista ei tainnut tulla mitään, yhteensä munia oli 13, eli aika huono kuoriutumisprosentti. Säädöt olivat todella pielessä!
On tämäkin hommaa!
On tämäkin hommaa!

Re: Nopeasti apua kaivataan!
Heippa!
Laitan tähän koska itsellänikin on vähän samanlainen kysymys. Olen vähän ihmeissäni, hätäkin vähän on, kun en tiedä milloin pitäisi alkaa auttamaan jos eivät itse kuoriudu.. Eli koneessani on maatiaiskanan munia (19 munaa joista vain 6 lähti kehittymään). Huomen aamulla tulee täyteen kolme viikkoa haudontaa, eli se 21 vrk on täynnä ja alkaa 22 vrk. Eilen illalla klo 22 maissa yhteeen munaan oli ilmestynyt särö ja pieni reikä. Nostin samontein kosteuden noin 70 prosenttiin, se oli aikaisemmin siinä 50% paikkeilla. Tänä aamuna munassa ei ollut havaittavissa sen enempää edistymistä, kahdessa muussakin munassa oli särö ja toisessa pieni reikä. Nämä kaksi munaa olivat niin että reikä oli alaspäin joten käänsin ne reiät ylöspäin eli oikeinpäin. Aamun jälkeen kuoriutumisessa ei ole tapahtunut missään munassa juurikaan edistymistä, yhdessä munassa on kovasti piipittävä tipu, tässä onkin suurin reikä.
Kysymys kuuluukin, milloin poikasta voi mennä auttamaan jos kuoriutuminen ei edisty? Miten kauan voi mennä siitä, että kuoreen ilmestyy särö, siihen että poikanen kuoriutuu? Milloin voin olla varma siitä että ruskuaispussi on jo mennyt poikasen sisään, eikä jää poikasen ulkopuolelle, jos menen auttamaan sitä? Kuoleeko poikanen aina, jos ruskuaispussi jää ulkopuolelle? Kerran autoin yhtä tipua, kun kuoriutuminen ei edistynyt (olisiko silloin noin vuorokauden ollut särö kuoressa) ja silloin jäi ruskuaispussi ulkopuolelle. Sen, ja toisten tipujen nokkimisen vuoksi poikanen sitten kuoli vaikka oli muuten elinvoimaisen oloinen. Toisaalta taas näin netistä videon, jossa Alhotipu autettiin kuorestaan kun kuoressa oli vasta pieni särö, mielestäni sillä oli ruskuaispussi ulkopuolella, ja tipu oli aika flegmaattinen. Sitä, jäikö tipu henkiin, en tiedä. Eli en oikein tiedä mitä pitäisi ajatella, voiko auttaa vai ei ja missä vaiheessa voi. Joten viisaammat, neuvokaa! Olisin neuvoista hyvin kiittolinen!
Nämä tivut jotka nyt ovat kuoriutumassa, ovat hyvin harvinaista kantaa, joten haluaisin että mahdollisimman moni niistä jäisi eloon varsinkin kun niin pieni osa munista lopulta lähti kehittymään. Siksi se, että vähän heikompikin yksilö autetaan, ei minua tällä kertaa haittaa, luonnollisen karsinnan voi sitten antaa tapahtua ennemminkin seuraavassa sukupolvessa. 
Laitan tähän koska itsellänikin on vähän samanlainen kysymys. Olen vähän ihmeissäni, hätäkin vähän on, kun en tiedä milloin pitäisi alkaa auttamaan jos eivät itse kuoriudu.. Eli koneessani on maatiaiskanan munia (19 munaa joista vain 6 lähti kehittymään). Huomen aamulla tulee täyteen kolme viikkoa haudontaa, eli se 21 vrk on täynnä ja alkaa 22 vrk. Eilen illalla klo 22 maissa yhteeen munaan oli ilmestynyt särö ja pieni reikä. Nostin samontein kosteuden noin 70 prosenttiin, se oli aikaisemmin siinä 50% paikkeilla. Tänä aamuna munassa ei ollut havaittavissa sen enempää edistymistä, kahdessa muussakin munassa oli särö ja toisessa pieni reikä. Nämä kaksi munaa olivat niin että reikä oli alaspäin joten käänsin ne reiät ylöspäin eli oikeinpäin. Aamun jälkeen kuoriutumisessa ei ole tapahtunut missään munassa juurikaan edistymistä, yhdessä munassa on kovasti piipittävä tipu, tässä onkin suurin reikä.
Kysymys kuuluukin, milloin poikasta voi mennä auttamaan jos kuoriutuminen ei edisty? Miten kauan voi mennä siitä, että kuoreen ilmestyy särö, siihen että poikanen kuoriutuu? Milloin voin olla varma siitä että ruskuaispussi on jo mennyt poikasen sisään, eikä jää poikasen ulkopuolelle, jos menen auttamaan sitä? Kuoleeko poikanen aina, jos ruskuaispussi jää ulkopuolelle? Kerran autoin yhtä tipua, kun kuoriutuminen ei edistynyt (olisiko silloin noin vuorokauden ollut särö kuoressa) ja silloin jäi ruskuaispussi ulkopuolelle. Sen, ja toisten tipujen nokkimisen vuoksi poikanen sitten kuoli vaikka oli muuten elinvoimaisen oloinen. Toisaalta taas näin netistä videon, jossa Alhotipu autettiin kuorestaan kun kuoressa oli vasta pieni särö, mielestäni sillä oli ruskuaispussi ulkopuolella, ja tipu oli aika flegmaattinen. Sitä, jäikö tipu henkiin, en tiedä. Eli en oikein tiedä mitä pitäisi ajatella, voiko auttaa vai ei ja missä vaiheessa voi. Joten viisaammat, neuvokaa! Olisin neuvoista hyvin kiittolinen!

Re: Nopeasti apua kaivataan!
Mulla ei ole kovin suurta kokemusta, mutta uskallan väittää ettei kannata kamalasti mennä auttamaan. Mulla oli just eilen illalla se vaihe että munassa oli pieni särö, jonka havaitsi vaan lampulla läpivalaisemalla. Nokka oli ilmatilassa ja tipu piippas. Mulle meinas iskeä vähän hätä kun oli niin hiljaista piippausta ja sitä tuli tosi haevakseltaan, mutta pidin pintani enkä auttanut. Aamulla oli siis reikä ja kun lähdettiin ennen puolta päivää kotoa, ei ollut tapahtunut edistystä. Illalla kun tultiin kotiin just ennen klo 20, oli tipu kuoriutuneena koneessa ja karjui niin että korvia särki
Se sitten siitä heikon kuuloisesta piippauksesta...
Viikko sitten toisissa munissa jotka oli laitettu koneeseen viikkoa ennemmin, oli tiistai-iltana jo reikä yhdessä munassa ja kaikki kolme piippasivat. Siitä huolimatta ensin rei'itetty muna kuoriutui vasta yli puoli vuorokautta myöhemmin kuin kaksi muuta. Ne kaksi oli ensimmäisestä reiästä alle 6 tuntia kuoriutuneet ja tämä yksi oli reiällä 1,5vrk. En uskaltanut avata konetta kuin pikaisesti ottaakseni kaksi muuta tipua lämpölampun alle, ettei reikämunan sisällä oleva tipu kärsi. Jos olisin alkanut auttamaan sitä, se olisi voinut kuivaa kiinni kuoriin. En tiedä oliko tästä "esimerkistä" mitään apua sulle, mutta täällä on ainakin kuoriutumiset onnistuneet hyvin ilman apua kun olen vaan pitänyt pääni ja ollut auttamatta.

Hei Pikkukananen! toivottavasti tilanteesi on ratkennut hyvin!
Meillä oli samalainen tilanne. Eli munaan oli tullut särö ja piipitystä kuului, mutta tipu ei saanut reikää suurennettua yli vuorokauteen. Siinä vaiheessa päätettiin auttaa sitä . Nostettiin se koneesta kämmenelle ja otettii kuorta varovasti pois sellainen parin sentin ala. Kalvoon ei uskallettu pahemmin koskea koska pelättiin verenvuotoa jota kuitenkaan ei tullut. Laitettiin tipu takaisin koneeseen ja se pääsi itse kuoresta ulos. Viimeisenä irtosi kuori takapuolesta. Pyllystä munaan lähti kummallinen rihma mutta se irtosi itsestään. Seuraavaan munaan oli myös tullut särö ja mitään ei näyttänyt tapahtuvan ja autettiin sitäkin hieman että pääsi itse ulos. Sekin meni hyvin. Jouduin leikkaamaan tältä toiselta sen rihman munankuoren puolelta koska pelkäsin että siltä repeää jotain kun vetivät niin kauheeta rallia koneessa koko yön. Seuraavana päivänä vrk 24 kuoriutui kaksi muuta, saivat selvästi puhtia ulostuloon kun nämä muut potkivat munia ees taas. Nämä kaksi kuoriutuivat ihan omin avuin samalainen rihma pyllyssä, jonka näiltäkin leikkasin. Mitään verenvuotoa tai haittaa leikkaamisesta ei näyttänyt tulevan. Loppu rihma on irronnut itsekseen kaikilta ja pyllyt ovat siistin näköiset.Tiput voi voivat hyvin, syövät, juovat ja kakkivat
Laitoin niille ensin purua terraarioon pohjalle mutta huomasin että kahden silmät turposivat umpeen. Luulin että nyt niihinkin iski joku tauti ja luin Kanojen taudit kirjasta että puru ja siitä nousevat eteeriset öljyt saattavat ärsyttää silmiä. Vaihdoin pyyhkeet tilalle ja puhdistin silmät keitetyllä vedellä. Se auttoi onneksi.
Loput koneessa olevat munat läpivalaisin. Kolmea lukuun ottamatta muut olivat menneet aikaisessa vaiheessa kesken. Kolmelle lopulle tein vesitestin eivätkä ne liikkuneet vedessä. Uskalsin avata ne varovasti ilmatilasta alkaen. Yksi oli puhkaissut ilmatilan, kaksi muuta eivät ja ruskuaispussi oli vielä vatsan ulkopuolella. Harmi kun olivat muuten ihan täydellisiä tipuja.
Luulen että koneen liian alhainen lämpötila yöllä on aiheuttanut niiden kuoleman... Ensi kerran osaankin jo tehdä monta asiaa paremmin enkä luota niin sokeasti koneen omaan kykyyn hoitaa lämpötilaa!
Ai niin, kun toinen alkoi kuoriutumaan lisäsin koneen kosteutta ohuilla veteen kastetuilla räteillä jotka pujotin koneen ilmarei'istä sisään rautalankojen varaan roikkumaan sekä välillä ruiskasin suihkupullolla niin että kupu oli oikein pisaroilla välillä.

Kiitoksia vastauksista!
Tein illalla viestit luettuani päätöksen että menen nukkumaan ja odotan aamuun ajatuksella että jos silloin ei ole alkanut mitään tapahtua niin puutun peliin. Aamulla sitten yllätys oli iloinen, kun koneessa oli 2 tipua ja kolmas juuri kuoriutui!
Nyt vain odottelen että vähän kuivuvat niin pääsevät keinoemon alle
Eli aikaa meni 1,5 vuorokautta säröstä ja pikkureiästä siihen että kuoriutui se ensimmäinen tipu. Ja kuoriutuminen tapahtui juuri siinä 21 vrk:n puolella. Mietin, että voisiko se pikkureikä, jonka tekivät ja lopettivat siihen, olla tivulla sitä varten että se saa paremmin ilmaa? Ettei tarkoitus olekaan kuoriutua ihan vielä, vaan hapen saannin parantaminen? Tällaiset reiät kun olivat pitkään niissä kolmessa munassa, neljännessä kuoriutuminen sen sijaan eteni vauhdikkaammin
Vielä odotan niitä kahta munaa, josko niistäkin tulisi jotakin 

Eli aikaa meni 1,5 vuorokautta säröstä ja pikkureiästä siihen että kuoriutui se ensimmäinen tipu. Ja kuoriutuminen tapahtui juuri siinä 21 vrk:n puolella. Mietin, että voisiko se pikkureikä, jonka tekivät ja lopettivat siihen, olla tivulla sitä varten että se saa paremmin ilmaa? Ettei tarkoitus olekaan kuoriutua ihan vielä, vaan hapen saannin parantaminen? Tällaiset reiät kun olivat pitkään niissä kolmessa munassa, neljännessä kuoriutuminen sen sijaan eteni vauhdikkaammin

Re: Nopeasti apua kaivataan!
Hienoa että kuoriutumisessa on käynyt noin hyvin! Toivotaan että ne loputkin sieltä vielä ponnistaa!
Miekin olen ajatellut että tipu saa paremmin happea ja jaksaa keräillä voimia kuoriutumista varten jos se on nokkaissut reiän kuoreen. Toisaalta se ei ole välttämättä aina valmis kuoriutumaan vaikka olisi jo nokkaissut kuoreen reiän. Voi olla ettei ruskuaispussi ole vielä vetäytynyt kunnolla ja siksi on parempi antaa tipusen olla ja levätä suurta ponnistusta varten.
Kanamartta, kiva kuulla että myös auttaminen kuoriutumisvaiheessa on onnistunut! Tuo kosteuden pitäminen koneessa on varmasti ollut aika ratkaiseva juttu onnistumisessa, ettei rei'itetyissä munissa olevat tiput kuivahda kuoriin kiinni. Hyvä kuulla tällaisiakin kokemuksia.

Auttamalla saattaa katkaista kalvoissa olevia verisuonia, paras kun malttaa odottaa
Suonien veri siirtyy tipuun kuoriutumisen varhasten vaiheiden aikana, mutta hitaasti. Mä olen pari tipua autellu kuoristaan, kun kuoriutuminen ei edenny tavalliseen tahtiin, mutta ne tiput oli sit ne jotka ekoina sairasteli ja mahdollisesti jopa kuoli 

Re: Nopeasti apua kaivataan!
Kuoriutumiset ovat nyt onnellisesti ohitse
Lopulta kävi niin, että en auttanut kuorestaan yhtään tipua vaan annoin kaikkien kuoriutua itsekseen vaikka kaikilla siihen kuoriutumiseen meni ainakin se 1 vrk aikaa. Yhteensä viisi tipua kuoriutui, joista yksi ei pääse kävelemään
joten se joudutaan lopettamaan
. Jalat eivät toimi, arvelimme olisiko jokin halvaus kyseessä. Ei pääse oikeastaan ollenkaan eteenpäin vaikka yrittää mahallaan mennä ja pikku siivillään pistää vauhtia.. Onneksi kuitenkin neljä muuta tipua jotka nyt kuoriutuivat, ovat terveitä ja oikein terhakoita tipusia 

Re: Nopeasti apua kaivataan!
Onneksi olkoon pikkutipuista Pikkukananen! Meillä myös neljä vauhdikasta tipusta. Ovat jo kasvaneet aika paljon ja siipisulkia tulee kamalalla vauhdilla 