riikinkukoista

juttuja muista linnuista kuin kanoista

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

monnilainen

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Olen nähnyt riikinkukkoja pidettävän mitä pienemmissä kopeissa, alkaen koirankopista. Eihän ne sellaiseen suostu edes menemään sisälle, mutta omistajalle tulee hyvä omatunto, kun on suoja tarjolla. Jokainen voi miettiä itse, millaisen tilan tarvitsee kesäaikaan aikuinen laahuksellinen kukko. Kyse on siis tarhan koosta. Laahus kyllä pyörii tosi näppärästi pienessäkin sisätilassa, mutta sitä ei saa auki. Tosin meillä avaavat laahuksen jopa orrella istuen. Silloin se aukeaa vaakasuoraan :smt003 Talvitilan ei tarvitse olla kummempi kuin kooltaan kuin kalkkunoillakaan, mutta laahus alkaa kasvaa jo helmikuun puolella täysmittaan. Mihin siis laahus laitetaan sitten? Ehkä tämä on vähän tällainen poliitikon vastaus, jokainen varmasti tietää riikinkukon koon ja osaa järjellä miettiä mitä senkokoinen lintu tarvitsee. Meillä on ollut joskus hyvinkin pienissä tiloissa kun aloitettiin, mutta onneksi pystyttiin melko pian remontoimaan tilat vähän sopivammiksi. Vaan kun eka lintu tuli ilman ennakkosuunnittelua, 15 minuutin varoajalla, voitte uskoa, ettei kovin suuria suunnitelmia silloin tehty. Vaan saatavahan se oli...
Ulla

Viesti Kirjoittaja Ulla »

Muuten, tosta black shoulder suomennoksesta; suomeksihan shoulder on tietysti hartia ja olkapää. Mutta mulle on puhuttu black shoulder riikkejä mustasiiviksi, ehkä siipi-sana kääntyy suomalaiseen suuhun :smt003 helpommin kuin hartia-sana. Mutta oli se siipi taikka hartia, niin sama lintuhan toi kuitenkin on :smt003 .
Mimmi

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

No mulla on tuolla riikkipariskunnalla noin 4x4 m tila. Ihan hyvin ne mahtuvat siinä liikkumaan, mutta kyllä se itsestä on alkanut jo pieneltä tuntua. Eihän tuon kokoista tilaa saa mitenkään vaihtelevaksi, virikkeelliseksi ja mielenkiintoiseksi, vaikka mitä tekis. On mulla siellä isoja kuusenoksia, että löytyy suojaisia paikkoja ja heinäpaaliläjä, minkä päälle mielellään kiipeävät ja orsi tietysti. Lattia-ala on laitettu kahtia niin, että toisella puolella on reilusti heinää pehkuna ja toisella puolen on sorapohja. Syömisistä osan "viljelen" tarkoituksella sinne-tänne, että kulkevat niitä napsimassa. Tanssimaankin uros mahtuu hyvin ainakin tuon nykyisen kokoisen laahuksen kera.

Mutta tällä viikolla rakennan välioven tuon puuvajan (missä riikit siis ovat) väliseinään, että voin aukaista niille toisen samanmoisen tilan. Ja silti mietin samalla, että mistäs sitten lisätilaa?? :smt017
monnilainen

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Toisaalta. Lintujahan ne ovat. Eiväthän ne tarvitse lego-palikoita. Hyvän suojan, riittävästi tilaa liikkua ja ravintoa. Minusta meidän linnut eivät ainakaan ole mitään puuhapetejä. Elämä on ruokailua, soidinta ja lepoa. Mielellään istuvat orrella kun mahat ovat täynnä ja tarkkailevat rauhassa ympäristöään. Eivät kanalinnut huvikseen puuhaile juurikaan. Liikunnalla on aina joku syy. Huviliikunta kuuluu ihan muille eläinlajeille. Hyötyliikunta on eloonjäämisen kannalta ainut merkitsevä tekijä.
jamppa

Viesti Kirjoittaja jamppa »

Tosta riikkien puuhaamisesta..
Mä oon huomannu et mulla riikit nyppii kuusista neulasia, tonkii maata ja etsii herkkuja, hyppelee orrelta toiselle yms. Eli kyllä noi tekemistä keksii kunhan vaan järjestää tekemistä.
Mä heittelen kans jyviä, porkkananpaloja, omenan puolikkaita ja lihanpaloja maahan.

Toki ulkona on se orsi mieluisin paikka, siinä ne istuksii päivällä pitkiäkin aikoja ja vaan tarkkailee ympäristöä.

No, mä nyt vaan tykkään viritellä linnuille kaikkee puuhaa silloin tällöin. Se on hauskaa kateltavaa ku linnut vähän liikkuu ja touhuaa jotain.
Mimmi

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

No en mä ainakaan legopalikoita ajatellutkaan.. :smt005 Mulla tuossa tilassa on varmaan just se varjopuoli, että se on kolmelta sivultaan umpinainen ja ainoa verkkoseinä antaa näkymän vain tuohon etuosan tarhaan. Eli riikeillä on aika vähän ympäristöä, mitä seurata. Kunhan aukaisen niille tuon toisen puolen, niillä on verkkoseinän läpi suora yhteys pihamaalle, missä kulkee ihmiset ja kissat jne.

Mä oon taas ollut yllättynyt, miten pitkää päivää riikit ovat jalkeilla tai makoilevat erilaisissa paikoissa, kuten pehkussa, paalien päällä ja tietysti orrella. Ja melkein voisin väittää, että huviliikuntaakin harrastavat: varsinkin kukko pomppii havuja ylhäältä kuusenoksista, vaikka oksia olisi alhaallakin tarjolla. :smt003 Myös paalien päällä kiipeily tuntuu olevan suurta huvia, vaikken mä sille oikein mitään hyötyperustetta keksi.

*Muoks* Niin, siis en haikaile niille mitään palikoita, vaan "riittävästi tilaa liikkua", niin kuin monnilainenkin sanoi. Mikäs se mahtaa loppujen lopuksi olla se riittävästi tuollaisille pienen koiran kokoisille linnuille? Ei kai siinä ainakaan mitään pahaa ole, jos pyrkii järjestämään lisää tilaa? :smt017
monnilainen

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Olkipaaleilla istuksiminen on meilläkin suosittua. Samoin havunneulojen nyppiminen. Toki syövät porkkanaa sekä herkkuja ja jyviä pehkun seasta, mutta sen lasken kyllä kuuluvaksi tohon ravintopuoleen. Ympäristön tarkkailu on meillä kaikkein suosituinta ja kaverien kurkistelu naapuritarhassa. Ikinä en ole nähnyt lintujen leikkivän tai tekevän jotain ilman syytä. No, papukaijat on tietty oma lukunsa. Niinkuin makuuhuoneen oven karmien syöminen selvästi meni huvin puolelle. Tai veetuilun, samoin nahkatakin nepparien irrottelu ja kilpatanssikenkien strassien yksittäinen nyppiminen ja pinoaminen kenkien sisään :smt013
Mimmi

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

No, mä en nyt ymmärtänyt alunperin, oliko tuo legopalikka vertaus jotenki mulle tuohon, että aion järjestää riikeille lisää tilaa? :smt017 En mä niille mitään juoksupyörää ole laittamassa. Kun mä puhun virikkeistä, mä tarkoitan juuri tuollaisia asioita, jotka mahdollistavat niiden luontaisen käyttäytymisen, mitä jamppakin luetteli.
Viimeksi muokannut Mimmi, 18 Maalis 2009, 13:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
monnilainen

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Ei se lisätilaan liittynyt. Lähinnä siihen, jos joku pohtii uskaltaako hankkia riikinkukkoja, jos niilä on hurjat vaatimukset. Lintujahan ne kuitenkin on, vaikka erityisen kauniita.
Volmari

Viesti Kirjoittaja Volmari »

Olen tykönäni huomannut, että kun viime kesänä muutimme tänne uuteen paikaan, missä ei ollutkaan tarjota tarhaa/aitausta riikinkukoille, vaan "joutuivat" vuohien kanssa samaan tarhaan ja navettaan irralleen asumaan, niin käyttävät kyllä kaiken tarjolla olevan tilan hyödykseen nuo riikinkukot. Eli liikkuvat paljon enemmän, kuin edellisessä paikkaa, missä oli n.4x4m katettu tarha ja samanmoinen lliteritila suojapaikkana.
Eli kyllä tuntuvat nauttivan, kun on tilaa mennä viipottaa ja erilaisia paikkoja löytyy oleskeluun, ruoanhakuun, huilailuun ja pesinnän suunnitteluun.
Ja niin taitavia ovat kyllä pyrähtämään päät miltei navetan kattoa viistäen, että ei voi kuin ihmetellä, että miten nin taitavasti voi noin suuri lintu lentääkin, vaikka siiveniskutila on aika rajoitettu sisällä!

Minua naurattaa tuo legopalikka-kommentti, kun se tuli juuri Monnilaisen suusta... :smt005
smari

Viesti Kirjoittaja smari »

monnilainen kirjoitti:Ehkä tämä on vähän tällainen poliitikon vastaus
No niin tosiaan on :smt005 Täytyy varmaan tyytyä siihen että kukaan ei oikeen sano mitään selkeitä mittoja.
monnilainen

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

No, mitä suurempi sen parempi. Palikoilla tai ilman...
Mimmi

Re: riikinkukoista

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

Meillä Arvid pudottaa laahustaan. Eikös se ole vähän turhan aikaista? Lähes 40 laahussulkaa on tippunut ihan muutaman päivän sisällä. Jos on liian aikaista, niin mistä voi johtua? Voiko ruuassa (kalkki ja rehu-vilja-siemen-sekoitus vapaasti tarjolla + paljon vihreää + muut herkut) olla joku asia pielessä? Vai onko stressi? Muita muutoksia ei ole ollut, paitsi se, että olin viikon itse reissussa ja pojat hoitivat eläimet.
Ulla

Re: riikinkukoista

Viesti Kirjoittaja Ulla »

Ihan ajallaan Arvidin sulat putoo, kun rouvakin on nuorikko vielä. Normaalisti aikuisen kukon sulkasato osuu heinä-elokuulle. Mulla vielä on kaikilla kukoilla laahukset tallessa ja ne munittavat rouviaan vielä toiselle kierrokselle.
Vastaa Viestiin