Noo Rei on ollut meillä aina se kärsimättömämpi hautoja.

Ainut siltä onnistunut pesue oli Tain melkein loppuun hautoma. Se alkoi hautoa kun Tailla oli kaksi viikkoa mennyt ja liikaa munia pesässä, joten siirsin silloin osan Reille.Nyt se istuu muiden kanssa orrella, mutta ei kelpaa ostotiput sillekään.

Ja kyllähän ne on jo aivan liian isoja! Siirsin Rolanin ja Mutun (ostovaavit) haudontahäkkiin ja pari päivää myöhemmin kokivat suuren seikkailun.

Menin navetalle ja aloin puhella pihakoiralle matkalla ja samontein alko navetalta kuulua oikein sydäntäsärkevä parku. Aloin seuraamaan ääntä ja ihmettelin, ettei tipujen äänen pitäis sisältä näin hyvin kantaa.

Ne kykki ulkona vesirännin alla ja itki siellä. Nostin ne syliin, lämmitin ja kuivasin ne samalla kun puhelin niille. Rauhallisena sit sain ne takasin häkkiinsä. Enää eivät oo karannee!
Vähän kuulostaa hankalalta... Korteniemessä tuollainenkin haudonta onnistu kyllä, ettei ole mahdottomuus saada sieltä alta tipuja. Vaarana on vaan että tulee liikaa munia alle, eikä mikään kehity kunnolla. Luotan itse kyllä kanan, varsinkin maatiaisen, kykyyn 'luonnonpesässä' hautomiseen.
Mamma opetti 10 v keritsemään, lypsämään ja hoitamaan eri eläimiä, eikä osaa enää olla ilman

Navetasta löytyy itse kasvatetut kutut Ilona ja Sakura. Pihalla taapertaa kirjava joukko kanoja pihakoiran kanssa. Tuo koira on uusin hankinta. Äiti jarrutteli paljon, vaikka muutinkin periaatteessa kotoa jo 17 vuotiaana.

Pihakissat Minttu tappoi, mutta toinen niistä yritti käydä sen kimppuun ja toinen alkoi metsästää kanoja, joten en tiedä kehuako, vai torua...
