Mitä maksaa
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Hm.. mäkin olin jo ajatellut, että tuotatan intialaisen juoksuankan munia maahan, ja laitan osat ankoista sijoitukseen (samantapaisesti kun koirilla). Mutta ehkäpä se ei ole hyvä idea.. Miksi moista mietin, on se että mun ei kannata haalia hirmuista eläinlaumaa ennen kuin me löydetään se maatila. Mutta haluaisin kuitenkin noita juoksuankkoja heti kun se vaan on mahdollista. Eli, olisin myynyt esim. puolella hintaa linnun, ja sitten velvottanut ostajan siihen että tulen saamaan muutaman siitosmunan myöhemmin jonkun tietyn määrän (esim. 10-20kpl/pari). Ja etuosto-oikeutta jne. olisin myös ajatellut. Mutta siis, ei ilmeisestikkään kovinkaan hyvä idea..
Ankkoja, kanoja ja lampaita.
No kyllähän tuommoisen sopimuksen voi tehdä jonkun luotettavan (munislaisen?) kanssa, joka on asiaan sitoutunut ja haluaa itse siihen osallistua. Saahan sopimuksia tehdä ja yleensähän niistä pidetään kiinnikin.
Toi, mistä "kinasteltiin" on enemmän se, että minkäänlaisella sopimuksella et voi VELVOITTAA ostajaa mihinkään. Voihan se nyökytellä sopimusehtojen ajan, mutta kun kaupat on tehty, "omaisuus" (eläin) siirtyy ostajalle ja se voi tehdä sille ihan mitä haluaa. Ja myyjän oikeuksia on aivan turha lähteä oikeudessa sopimuksen avulla peräämään, sen jutun tulee häviämään.

Minusta pigeonilla on hyvä ja kaunis ajatus. Mutta en usko, että se oikeasti menee niin. Muistaakseni kun koirani papereita kirjoitettiin , niin kasvattaja erikseen mainitsi, että nämä on vain toiveita. juuri etuosto-oikeus jne.
Mimmi, et ole outo. Minäkin inhoon ihmisiä
Mieheni on ujo ja hitaasti lämpiävä, häntä ärsyttää kun minä kauhee höpöttäjä ja ulospäin suuntautunut ihminen huudankin: Elä vastaa se on tuntematon numero!!! voi tuliko joku pihaan!!! En vastaa , vastaa sää!! En ole kotona!!
Niin se on minulla vain pintaa
Juttelen kaupan jonossa vaikka kuuromykän kanssa, mutta kotona viihdyn perheen kanssa.
Mutta tosiaan, yleensä kun saan perseeni jonnekkin raahattua tai joku tulee, niin se on MUKAVAA!!
Mimmi, et ole outo. Minäkin inhoon ihmisiä

Mieheni on ujo ja hitaasti lämpiävä, häntä ärsyttää kun minä kauhee höpöttäjä ja ulospäin suuntautunut ihminen huudankin: Elä vastaa se on tuntematon numero!!! voi tuliko joku pihaan!!! En vastaa , vastaa sää!! En ole kotona!!
Niin se on minulla vain pintaa

Mutta tosiaan, yleensä kun saan perseeni jonnekkin raahattua tai joku tulee, niin se on MUKAVAA!!

Näin mäkin olen valitettavasti kuullut, eläin on esineeseen verrattavaa omaisuutta. Jos ei ostaja halua sitä sopimusta noudattaa,niin ei sen oo pakko.
ainahan sitä voi koittaa sopia jos tulee niitä pitovaikeuksia tai jotain et sais eläimen takasin, mutta siinä on se mutta...
Mou ja mau kuuluu tossa vieressä ja joku kynsii jalkaa.. siksipä näitä mulla tässä on niin paljon. Tänä syssynä ei kukaan onneksi hukannu meidän portaille yhtää lisää. Nii että jos joku on omituinen ...Näille nyt kuitenkin oon luvannu asunnon loppuelämäkseen

Joks nyt arvaatte miks mää en mielelläni MYY eläimiä.. vaihtanut olen muutamia päikseen johonkin, ja vain munislaisten kanssa. Taitaa olla kaks kanaa ja kaks vuohta, joissa on vaihdetty killinkejä..
, siinä vaihtokaupassa kumpikin ottaa tietoisesti riskin
..myös eläintautien suhteen.. ostanut tietty olen, jostain tää kaaos piti alottaa 

mitä mieltä olette jos joku/jotkut hakisivat kasvattajia ja loisi suhteen kasvattajiin ja osa taas tekis siitosta jne. eli toisin sanottuna tehdään organisoidusti(vaikia sana) kaikki niin kaikille riitäis tekemistä ainakin vähäksi aikaa. Mitä sanotte? :aww: tiedän tuhoon tuomittu juttu mutta oli pakko sanoa(tai siis kirjoittaa)
elikkäs jos Munislainen A hakee kasvattajan esim amerikasta ja luo suhteen ja tuo munia/nuorikoita/aikuisia ja ne lähetetään Munislaisille B/C/D jotka kasvattaa ne ja jotka haluaa munia saisivat siitokset Munis B:ltä/C:ltä/D:ltä jotenkin noi minä sen ajattelin mutta sanokaa onko huono tai hyvä idea mutta muuten se tuhoon tuomitulta

asf130 kirjoitti:elikkäs jos Munislainen A hakee kasvattajan esim amerikasta ja luo suhteen ja tuo munia/nuorikoita/aikuisia ja ne lähetetään Munislaisille B/C/D jotka kasvattaa ne ja jotka haluaa munia saisivat siitokset Munis B:ltä/C:ltä/D:ltä jotenkin noi minä sen ajattelin mutta sanokaa onko huono tai hyvä idea mutta muuten se tuhoon tuomitulta näyttää:smt012