Viiriäiset rääkyvät

juttuja muista linnuista kuin kanoista

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

mirri

Viesti Kirjoittaja mirri »

:smt005 Ei se haittaa vaikka inhimillistääkin välillä, niin kai meistä kaikki tekee.
Älä hätäile suotta sen kanan kanssa, sieltä saatta tulla ihan terve silmä näkyviin kun turvotus laskee ja paranee kunnolla. Ja sama juttu kukon kanssa. Katso kuinka se pärjää niiden kolmen kanssa. Uskoisin että astuu kanoja kuitenkin. Yleensä mulla alkaa kopissa käymään hääriminen kun vien ruokaa. Onko niin että kukko saa ruokakupilta kanat kiinni helpommin? Ja minusta sulla olis nyt ihan kiva määrä kanoja sille yhdelle kukolle. Anna silmän parantua kanalta ja siirrä porukka yhteen.
Viirut yleensä häiriintyy jonkin verran kun ryhmää muutellaan, että voi sekin olla syynä munimattomuuteen. Ja jos on nuoria lintuja, niin nehän vasta harjottelee munintaa. Varsinainen aktiivikausihan muninnassa on kesä, että vielä mietit minne niitä munia laitat kun ei mihkään mahdu!
Haaveilija

Viesti Kirjoittaja Haaveilija »

On muuten ollut hiljaista, kun ei se muuan kukko huutele! Ja meillä oli äsken siellä muna! Ei ollut "normiaikaan", mutta toisaalta pidin huoneen pimeänä pitempään kuin normaalisti. Nämä minun viiriäiset ovat nyt varmaan noin 10 viikkoisia ja kyllähän munia pitäisi tulla enemmän kuin yksi joka toinen päivä... Onneksi mulla on vasta (enää?) 9 viiriäistä, joista näyttäisi olevan 8 kanaa, että eiköhän näiden munien kanssa vielä johonkin sovi!

mirri, muuten nämä miun viirut ovat kuulemma lähtöisin tuolta Viron puolelta. En tiedä, milloin on tuonut, mutta ilmeisestikin muutamia vuosia sitten. Saattas olla sitten eri kantaa kuin muniksen tipuset?
dripple

Viesti Kirjoittaja dripple »

Jos ne ovat niitä "viron viiriäisiä" niin ovat hieman erilaisia kuin nuo suomen munitusviiriäiset. Foorumilla ollut niistä juttua: http://www.munanetti.net/viewtopic.php? ... n+viiri%2A
Ja lihaviiriäisistä: http://www.munanetti.net/viewtopic.php? ... n+viiri%2A

Jos viiriäistenkasvattaja kutsui niitä nimenomaan faaraoviiriäisiksi (samaa japaninviiriäistä silti alunperin) niin kyse saattaa olla jalostetuista lihaviiriäisistä eli ovat paljon isompia ja lihaisampia. Jostain luin että lihaviiriäiset alkaisivat munia hieman munitusviiriäistä myöhemmin, sillä kasvattavat ensin sitä kroppaansa.

Lisäys: nuo viron viiriäiset ovat muuten yleensä "marmorinvärisiä" joten niistä ei varmaan kyse. Niitä lihaviiriäisiä kasvatellaan suomessakin ( http://www.netikka.net/viiriainen/ ). Ja muistini kertoo viiriäiskasvattajan sanoneen ettei niitä lihatyyppejä ole hyvä sotkea munituskantoihin.
Haaveilija

Viesti Kirjoittaja Haaveilija »

En tiedä, mitä nämä ovat. Faaraoviiriäisistä myyjä puhui. Sanoi myös näiden olevan Venäjältä, mutta tovin päästä tarkensi siis Virosta. Kertokaa te, mitä nämä ovat! :smt002 Viiriäisiä ne ainakin ovat! :smt003

Tässä tämä minun "valkoinen". Tämä taisi olla kanaksi epäilemäni. Toinen vaalea on kukko. Ovat pienempiä kuin ruskeat. Kukko varsinkin näyttää ihan rääpäleeltä...
Kuva

Tässä taas yksi ruskeista kanoista. Ruskea häirikkökukko oli enemmän kellertävä, kauniin kanelinen varsinkin rinnasta.
Kuva

Tässä taas vielä muuan edestä.
Kuva

Totta kyllä, ettei lihantuottajia ja munantuottajia kannata risteyttää. Kummankin parhaat ominaisuudet heikkenevät ja tulee vain keskivertoja... Mutta niinhän se on noissa kanoissakin! Jos risteyttää munijan lihakanaan, saadaan paremmin muniva, mutta huonompi lihantuotto. Se on sitä, mitä sitten kukin haluaa...
Martta

Re: Viiriäiset rääkyvät

Viesti Kirjoittaja Martta »

No mikäs semmoinen todella kimeä ja kova, muistuttaa lähinnä "tii-ti-ty" ja sitä toistetaan muutamia kertoja. Arvelin olevan jonkinlainen varoitushuuto mutta toiset viirut vaan pötköttelivät silmät ummessa. Rakennettiin tosin juuri niiden yläpuolelle uutta kattohuoneistoa tuleville kanantipuille. Rakentaminen oli jo loppu ja siinä tytön kanssa laiteltiin vettä ja uutta hiekkaa ja hieman seurailtiin niiden touhuja. Viirut oli jo käymässä nukkumaan. Vai onko tämä yksilö kuunnellut liikaa talitiaisia :smt002
Sen kiroilun ehdin kuulla muutamia kertoja ennen kuin joku minkki tai vastaava vei yhdeltä pään. Haettiin sitten lisää ja taas kuului kiroilua. No, yksi oli pörröllään koko ajan ja löytyi seuraavana päivänä kuolleena. Taas loppui se kiroilu että kuolla kupsahtaako meillä tasaisesti kukot ja mun vaan pitää kiroilla niidenkin puolesta :smt013 Vai tottuuko ne uuteen paikkaan ja kiroilu lakkaa?
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4485
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Viiriäiset rääkyvät

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

No höh...onpas ollut huonoa tuuria viirukukkojen kanssa. Kyllähän niiden pitäisi kiekuilla keväällä ja kesällä hyvinkin innokkaasti. Syksy ja talvi onkin sitten hiljaisempaa.
Talitinttimäinen titityy kuuluu normaaliin repertuaariin ja mun muistin mukaan molemmilla sukupuolilla. Muistankohan väärin? Meillä kun ei ole enää viiruja.
Skuukkeli

Re: Viiriäiset rääkyvät

Viesti Kirjoittaja Skuukkeli »

Meillä ne vaan visertää ja kujertaa, kerran on isäntä kuullut kukon kiroovan. Aika hiljaista sakkia.
Haaveilija

Re: Viiriäiset rääkyvät

Viesti Kirjoittaja Haaveilija »

Saattaahan sulla silti olla siellä hiljainen kukko joukossa!
Mulla viiriäiset pulputtavat, kujertelevat, viheltelevät ja kukko satunnaisesti (melko harvoin) kiroilee. Muninnan jälkeen (silloin kun muna on vielä lämmin) muninut viiru viheltää todella kovaa ja pitkäkestoisesti. Kai sitä voisi kuvailla, että se sanoo "hyyyyyyyy-hyyyy" :smt017
Kun niillä on jotain herkkua, silloin ne potpottavat toisilleen ("täällä on herkkua, kaikki syömään"). Jos ei ole haudottavia munia tarkoitus hankkia, niin et tarvitse kukkoa. Tulevat hyvin toimeen ilmankin. Minulla toisessa häkissä on pelkkä kanaporukka ja voivat mainiosti!
asf130

Re: Viiriäiset rääkyvät

Viesti Kirjoittaja asf130 »

sori OT mutta kuinka viiriäiset kiroilee? :smt017 ku en minä mistään mitä tierä vielä
Haaveilija

Re:

Viesti Kirjoittaja Haaveilija »

Asf130: Hilta tuolla ekalla sivulla kertoi näin:
HiltaHelikopteri kirjoitti:Jos siellä vaan kukot kiekuu? Se on aika hassu ääni. Muistan kuinka itse ekaa kertaa sen kuullessani ihan säpsähdin, että mikä ihme täällä huutaa :smt003 Kuuntelepa tarkkaan, niin kieunta voi kuulostaa: "Look at me!" tai "Look at here!"
Minun mielestä se kuulostaa lähinnä krä-krä-krää tms, joskus kuulostaa vähän tuolta look-at-me -rääkäisyltä. Kukko myös joskus pitää sellaista ääntä, kuin hankaisi/naputtelisi kiviä vastakkain. Minun mielestä nämä ovat niitä kiroiluja...
Gurrre

Re: Viiriäiset rääkyvät

Viesti Kirjoittaja Gurrre »

Tässä pieni ääninäyte meidän kukkoselta:

http://www.youtube.com/watch?v=QtH-h4hiZQM
mikkero

Re: Viiriäiset rääkyvät

Viesti Kirjoittaja mikkero »

Piti kattoa monesti. oli niin yliveto :smt003
hieno lurahdus.
Skuukkeli

Re: Viiriäiset rääkyvät

Viesti Kirjoittaja Skuukkeli »

Tuohon Gurrren viiriäisen kiekaisuun verrattuna meillä on mykkiä lintuja... :smt003
Ne vaan sirkuttaa ja pulputtaa ehkä vielä visertääkin... :smt003
Gurrre

Re: Viiriäiset rääkyvät

Viesti Kirjoittaja Gurrre »

Tuon kiekaisun takia tuli hyvin nopeasti muutto sisätiloista kanalan kautta ulos. Tuolla ulkona on kyllä kiroilu vähentynyt. Siperia opettaa...
Vastaa Viestiin