Mä pistin vähän jäitä hattuun sen ankkaprojektin kanssa, ei oo vieläkään talvitiloja ankoille ja lammikossakin on aika homma... Lisäksi mun nuorempi koira osoittautui ns. erityiskoiraksi (joku koirien adhd tai mikä lie sillä lienee), se vaatii aivan älyttömästi aikaa ja vaivaa mikä on tietty muilta eläimiltä pois.
Romeo ja Julia on ihan tavan intiansinisiä. Oon nyt jännityksellä oottanut, milloin Julia pyöräyttää ekan munan. Romeo ei jostain syystää oo vielä alkanut kosiskella sitä vai vältteleekö Julia siiippaansa, en ole varma. Romeo kyllä levittelee laahustaan, mutta vaan kanoille ja Julia hengaa äitikanansa kanssa.
Täytyy varmaan alkaa pitä ne öisin erikseen siinä pienemmässä kopissa että hiffaisivat olevansa samaa porukkaa eivätkä luulisi itseään kanoiksi
Nyt ei oo ollut paukkuja sen ihmeempiin projekteihin, kesällä koitan vihdoin saada ton leikkimökin eristettyä, sinne pääsis riikkulaiset keskenään. Alkaa vähän yrittäjyys syödä naista, tein viime kesän ihan eläimenä töitä ja iloitsin, kun sain vähän rahaa säästöönkin. Ja koska tammi- helmikuu ei tänä vuonna olleetkaan yhtä kuolleita kuin edellistalvena, suunnittelin sijoittavani säästetyt roposet just tohon mökin eristämiseen ja sisäpintojen maalailuun omassa kotipesässä. Mutta tietenkin verottaja palkitsi roimilla mätkyillä kun en tyhmänä muistanut/ tajunnut korottaa ennakkoja.
Asiakkaita onneks riittää edelleen, mut verojakin saa vastaavasti maksella niin ettei tässä paljoa enempää käteen jää

No onneks oli ne säästöt, saa mätkyt maksettua niistä ja jos sitä vaikka ens kerralla sais taas pienen palautuksenkin
Nyt on tirpoilla onneks tosi tilava ulkotarha, mun yks asiakas teki sen hierontoja vastaan! Eläköön maaseutu ja oravannahkakaupat! Yritin sitä viime kesänä kattaa jalkapallomaaliverkoila, mut tarttis jotain tukirakenteita enemmän, lumet painoi verkot alas ja purin ne viime viikolla pois. Onneks täällä ei oo kanahaukkoja, nyt ovat vastoin lintuinfluenssasääntöjä kattamattomassa tarhassa, hyi mua!