Gallup: miksi pidät kanoja/siipikarjaa?

[viiriäiset]

Koska kanat ovat hienoja, mukavia, tuotteliaita, kivoja seurata, hauskoja, lemmikkejä, kukkapenkin kuopsuttajia, pihan koristeita/elävöittäjiä yms syitä löytyy ja tipujen haudottaminen on jännittävää ja hauskaa sekä kanojen hoito on helppoa ja ruuan tähteet saa syötettyä niille. Ainut miinus kanoissa on se että niitä haluaa lisää ja mopo alkaa keulia ja kovaa

[mervi.i.]

Kanat on niin ihanii , olen aina haaveillut niistä. Ystävän luona ihaillut ja maalle muuton seurauksena oli aivan pakko hankkia omat. Tietenkin maatiaisia . Ovat niin kauniita, terapeuttisia ja tekevat meille parhaat herkut, palkaksi munia , ovat aina iloisia nähdessään meidät , kukot kiekuu heti, kun kuulevatkin talon oven avautuvan,,,
Kesällä vapaana ollessaan olivat liikkuvia patsaita , eräänä päivänä tässä, järven toiselta puolelta tuli mökkiläinen käymään ja kertoi sanoneensa kylillä "nyt kuulkaas pojat Nunnasessa on maailmankirjat sekaisin , täällä kiekuu kukko! " eihän sitä kukaan uskonut,,, vaan totta se on. Nyt meillä munitaan niin reilusti että naapurikin saa munat meiltä

[sisu65]

Mitä maalaistalo on ilman kanoja? Kanat ovat ihania, ovat meillä ihan vaan "harraste" mielessä. Siinä sivussa saa sitten kananmunia, jotka ovat hirmu hyviä. Joskun on joutunut ostamaan kaupasta munia, kanojen ollessa tauolla, niitä ei kyllä mielellään syö. Omien kanojen munat ne vasta herkkua ovat. Myös maatiaskannna säilyttäjänä tietää tekevänsä jotain suomen alkuperäisrotujen eteen.

[Paltsi]

Ensimmäiset kanat tulivat kun vaimolle varovasti esitin, että eikös tuohon ulkohuussiin saisikin kelpo kanalan
Heti ensimmäiset kanat osoittivat olevansa persoonallisia, hauskoja ja kauniita ja kun niiden munien makuun pääsi niin onpa vaikea kaupasta kennoa kotiin kantaa.

Välillä oltiin ilman kanoja kun suurin osa parvesta kuoli vanhuuttaan ja pari viimeistä päästin päiviltä kun niille ei ollut paikkaa muuton jälkeen. Sitten kun alkoi navetta remontin lomassa muotoutua talliksi, todettiin että eiköhän se taas ole kanojen aika.

Kalkkunat meille tuli kun muuan miekkonen Sotkamon suunnalta soitti ja tarjosi horniolaisia kukkoja. Samassa keskustelussa tuli ilmi, että oikeastaan hänellä olisi myytävänä myös 60 musta- ja pronssikalkkunaa. Niitä lähdettiin hetikohta katsomaan ja kotimatkalla päätettiin, että meille ne muuttaa. Sittemmin on tullut muutama muukin laji hankittua kuten allekirjoituksesta voi todeta.

Linnut ovat helppohoitoisia, seurallisia ja niiden hoitaminen on palkitsevaa. Miinuspuolena on marjasadon äkillinen häviäminen juuri niiden kypsyttyä ja tolkuton määrä lantaa _joka_ paikassa

Meillä linnut ja muut eläimet ovat enemmänkin elämäntapa kuin harraste. Siinä sivussa saamme eetiisesti kestävällä pohjalla tuotettua lihaa ja muita sivutuotteita . Paljonhan noiden kanssa tuhrautuu aikaa, mutta senkin ajan voisi käyttää paljon huonommin...

[mervi.i.]

^^^^ ^^^^^ erittäin paljon positiivista !

[reetta]

jostain hiton syystä olen aina halunnut kanoja. olen kasvanut helsingin keskustassa, jossa kanat olivat pienestä pitäen haaveenani. maalla sukulaisten luona halusin aina ruokkia kanat, niin pienestä kuin muistan. jotain niissä on mikä vaan vetoaa minuun! aikuisena sitten muutin maalle, että voisin ottaa kanoja. ensin mulla oli sekarotuisia pieni parvi vanhassa kopperossa, nyt kanaloita on jo kolme ja puhdasrotuisia maatiaisia kolmea eri lajia! omavaraisuus kananmunien ja lihan suhteen on ihanaa, mutta kyllä mä varmaan kanoja pitäisin vaikkei niistä olisi edes mitään hyötyä. niitten seurailu, hoitaminen ja niitten kanssa seurustelu on mun juttu. sen pitäisi olla ammatti, josta saa palkkaa!

[kuusiaita.com]

Pikkutyttönä hoidin mamman kanssa mummolassa kanoja. Päätin jo silloin, että sitten kun elämä antaa myöten, laitan kanoja itselleni. Tytöntyllerönä parasta oli kanojen ruokkiminen ja munien etsiminen. Tällä hetkellä olen ihan rakastunut kanojen monipuolisuuteen ja älykkyyteen. Ne oppivat nopeasti ja niitä on todella hauska seurata. Olen eläintenystävä ja vastustan tehotuotantoa, joten ainakin nyt voin olla hyvillä mielin, kun saan syödä ihan varmasti onnellisten kanojen munia. Sanotaan, että onnellinen kana on seurallinen, eikä mikään ole ihanampaa, kun menee istumaan kanalan lattialle, niin yksi kana nokkii takin vetoketjua, toinen istuu kämmenellä ja kolmas tuijottaa muutaman sentin päässä, että mitäs hyvää ajattelit meille tänään syöttää.

[Päre]

Ensisijaisesti munien takia. Ja koska näinhän ne munat vasta kalliiksi tulevatkin (kun tietysti piti laittaa eristykset ja uusi ikkuna ja valaa uusi lattia jne., koska piti saada vimosen päälle tilat vanhaan talliin ja lämmittääkin silti pitää ja ostaa rehua), niin siis lähinnä siksi, että tietää, että munat on peräisin hyvinvoivista kanoista. Vaakakupissa painaa myöskin helppohoitoisuus eli lampaita yms. ei olla hankittu, vaikka samalla periaatteella olisi kiva syödä esim. omaa lammastakin. Bonuksena on mukavaa olla mukana säilyttämässä maatiaiskantaa (emme tosin vielä ole liittyneet säilyttäjiksi, koska oikea kanala valmistui vasta syksyksi ja siinä ei ole vielä ulkoilumahdollisuutta. Kesällä ulkoilivat varakanalasta käsin vapaana pihalla, uusi kanala taas vaatii aitauksen, koska ulkoilumahdollisuus avautuu pihan toiselle puolelle, joka aitaamaton. Liitymme sitten jahka keväällä saamme muilta kiireiltä ulkotarhan valmiiksi. Kanat ja kukko on kuitenkin säilyttäjältä peräisin.). Kolmanneksi sitten nämä kanat ovat mielenkiintoisia/kuuluvat maalaistalon pihaan -aspektit + lapselle sitten aikanaan hyvä tapa opettaa niidenkin kautta elämän realiteetteja, vastuullisuutta yms.

[fasunen]

Meille tuli piikkiöläisiä jo kun olin neljä ja minusta pienet tipuset oli suorastaan ihania otuksia. Vietin paljon aikaa kanalassa ja opettelin tunnistamaan kanat toisistaan Kahdeksan vuotiaana toivoin kalkkunoita syntymäpäivälahjaksi (idean sain pienestä muovisesta kalkkunasta joka kuului aina maatilaleikkeihini) ja ne myös sain koska äiti oli sitä mieltä että jos kahdeksan vuotias keksii niin omituisen toiveen kun kalkkuna niin pakkohan sille on niitä hommata Kalkkunat saivat minut hurahtamaan totaallisesti ja silloin otin myös kanamme vastuulleni ja hetken päästä ne olivatkin sitten minun kanoja Kalkkunat olivat kuin koiria seurasivat minua ympäriinsä ja kanoja hoisin huolella ja vahdin että kaikki elivät sulassa sovussa (vietin joskus päiväkausia kanalassa vahtien ettei muut kukot kiusaa pienintä kukkoa ). Tällöin minusta oli vain hauska pitää kanoja ja kalkkunoita enkä niitä silloin vielä haudottanut. (alku aikoina hautoivat muutaman kerran itsestään) Myöhemmin sain naapurista lahjaksa valkoisia hypridejä ja meille tuli hanhia. Nämä on kuitenkin jo kaikki pistetty pois kanat vanhuuden ja hanhet pihan sotkemisen takia.
Lopulta kanoja alkoi olla kovin vähän eivätkä ne oikeen enää munineetkaan joten päätimme ottaa lisää kanoja. Haimme pahvilaatikollisen piikkiöläis untuvikkoja ja myöhemmin vielä toisen laatikon sekarotuisia tipusia koska piikkiöläisistä ei tullut kuin yksi kana. Näitä tipusia kasvatin huolella ja niistä tuli hauskoja persoonia. Vieläkin jäljellä on piikkiöläinen sylikukkoni kalle ja sekarotuiset loistavat emo kanat hilma ja glara. Kaverini luona asustaa näistä tipuista peräisin oleva Taisto kukko joka osaa yhä koulutukseni takia istua kiltisti käsivarrella (tätä aloin opettaa sille sen ollessa viikon vanha ).
Sekarotuiset kanani olivat innokkaita hautojia ja näin sain lisää kanoja. Olin pari vuotta tyytyväinen niihin mutta myöhemmin minua alkoi kiinnostaa muutkin linnut ja homma alkoi levitä käsiin kun äitini ystävä lahjoitti minulle riikinkana nuorikon Halusin tietenkin hankkia sille kukon ja sen myös tein.
Fasaanit otin koska meidän kylältä kuoli fasaanit sukupuuttoon ja halusin ne palauttaa pyörimään pelloille. Tässä vaiheessa oli jo selvää että alan kasvattaa lintuja ihan tosissani enkä vain odota että josko joku hautoisi.
Samana kesänä kuin riikinkukon ja fasaanit otin myös lisää piikkiöläisiä ja myöhemmin liityin säilyttäjäksi. Säilytys on nykyään yksi iso syy siihen miksi pidän kanoja. Ja onnellisten kanojen munatkin ovat merkittävässä osassa. Kaupanmunia en ole suostunut syömään vuosiin ja hyvissä oloissa kasvaneet kukkopojatkin on mukavampia syödä kun kaupan broilerit.
Ja yhä samana kesänä sain rippilahjaksi äitini työkaverilta viisikymppiä ja kortin jossa luki "osta vaikka kalkkuna" ja päätin että sempä teen koska vanhat kalkkunani olivat kuolleet jo yli vuosi sitten. Juhlien jälkeen istuin tietokoneelle etsin kalkkunoiden myynti ilmoituksen. Soitin sinne ja varasin kalkkunat. Ja vain puoli tuntia juhlien loppumisen jälkeen soitinkin kortin ja rahan antajalle että nyt on kalkkunat varattu
En tule varmaan ikinä luopumaan lintujen pidosta koska ne ovat yksinkertaisesti valtavan tärkeä osa elämääni enkä tiedä mitä sitten tekisin ellen kasvattaisi lintuja

[Rosteri]

Ensin kuvittelin hankkivani joskus syksylla kanoja, ja syovani ne sitten ennen kesalomia.
Sitten tuijotin tipusia ja rakastuin.
Nyt kanoja pitaa olla, koska niita on kiva katsella. Ne ovat hauskaa seuraa, ja tuovat elamaa
taloon. Parempia kavereita saa etsia oikein tosissaan. Niiden kanssa voi kaivaa kukkasipuleita,
kaantaa kasvimaata ja jopa istua paiva teella auringossa.
Ja vastoinkaymisista huolimatta kanoja on saatava aina lisaa. Ja kukko pitaa talossa olla.
Toinen elain on ehdottomasti kissa. Niita kylalla riittaa ja niille pidan kissojen ravintolaa.
Joskus olisi kiva saada muitakin elaimia. Ankkoja, hanhia ja muutama kalkkuna. Silloin
taytyisi vain oppia syomaankin omia "kavereita"

[mimmu]

Hups tulipa tuplasti tekstiä

[mimmu]

No siitä taitaa olla kuutisen vuotta kun jäin eläkkeelle sairastuttuani vakavasti ja muutimme nyt silloiseen mökkilään. Eli meillä oli ollut mökki parisenkymmentä vuotta ja se oli hyvä ratkaisu muuttaa pääkaupungin pölyistä ja vilinästä pois maalle. Mie ihan paljasjalkainen hesalainen päätin muuttaa maalle jota moni sanoi ja ihmetteli:smt017 . Alkoi arki ja se toimettomuus johon en ollut tottunut joten pistin mietintämyssyä päähän, että mitä sitä voisi alkaa tekemään noin niinkö voimia keräämällä. Suunnittelut lähti pikkuhiljaa käyntiin ja rakennuspuolta katseltiin että mitä pitää olla sekä mökki samalla muuttui vakituiseksi asunnoksi omilta laajennuksiltaan.
Mie sitten tutustuin naapureihin myös samalla pikkuhiljaa ja yhdellä oli lampaita. Hää siinä sivussa ujutteli puheisiin, että etkös voisi ottaa jotain lemmikkiä kun teillä tilaa kumminkin olisi vaikka mille.
Siinä sitten tuumiskeltiin ukonkörilään kanssa, jotta olisiko mahdollista ottaa joku lammas ja vaikka KANA . Päätin sitten mennä kirjastoon ja kaikki mahdolliset kirjallisuudet haalin mukaan ja tutkiskelin vaihtoehtoja. Lopulta luin sellaisen kirjan en muista ketä kuka kirjoitti, niin siinä todella ihanasti kuvaten ja kertoen kuvattiin kanojen/kukkojen elämää päivittäin niiden touhuja ja ruokailuja sekä tottumuksia. Oli niin tarkkaan kirjoitettu, että en saanut unta laisinkaan moneen yöhön ja päätin etsiä näin ollen jostain muutaman kanan.
Paikallisessa lehdessä olikin kuin minua johdatellen ilmoitus kana-autosta???, niin siis tuotiin isolla bussilla johon oli pesiä rakennettuna niin kanoja eri paikkakunnille myyntiin.
Mie sitten ostin rohkeasti viisi maatiaiskanaa. Että olin sekaisin onnesta omista kanoistani ja ajattelin että miltähän ne kirjanopit näyttää elollisessa kanassa.
Niin sitten kanojen kotiuduttua mie majoittauduin myös sinne tutkiskelemaan niiden eloa ja oloa. Ja voin sanoa että kyllä siitä kirjasta sain semmoiset opit jotta en sen paremmin olisi tullut toimeen kanojen kanssa. Tulimme tutuiksi keskenään josta alkoi ihana monivuotinen yhteinen taival. Meillä keheytyi jokapäiväiset omat rituaalit ja vaikka sanotanta sanoo, että kanalla on lyhyt muisti ja tyhymä, niin ei pidä paikansa. Miun kanat oli viisaita ja oppivaisia
Ei tarvinnut kuin ulos tulla, niin jo hyö siinä viipetti perässä ja omat nimensä oppivat tuntemaan sekä tietämään mitä juttelin. Ol ne ihanii. Viimeinen näistä Isabrowneista nukkui pois keväällä ja suuri suru siitä tuli . Terveitä olivat ja hyviä isoja munia heiltä tul ja pataan ei laitettu vaan kun aika tuli, niin omaan kanojen hautuumaahan saatettiin.
Näiden rinnalla sitten innostus jatkui ja Orimattilasta veljeni tutulta päätin kokeilemaan näitä "risteytys" kanoja joilla on tupsut jaloissa ja muutenkin veikeitä. Näilläpä oli kova hautomisvietti ja nyt muutaman vuoden sisällä on tullut viideltä kanalta pikkutiput. Tätäkään kokemusta en ole koskaan kokenut ja se oli niin ihanaa josta soisin kaikille sen mahdollisuuden. Siinä H-hetkeä uotellen itsekin jännittyneenä "keinoemona" odoteltiin ihmettä tapahtuvaksi kuin tipun syntymää ja se kokemus jos mikä oli upeaa .
Vaikka väliin tulee sairauksia pettymyksiä surua kanojenkin parissa, niin silti olen enemmän kuin hyvilläni, että olin päätynyt kanoihin. Nämä ovat antaneet minulle niin paljon voimavaroja jokaiseen päivääni ja mieluummkin vaikka ukonkörilään vaihtaisin kuin kanat (vitsi, vitsi ).
Nyt on tällä hetkellä sopiva sarja niin kanoja kuin pari kukkopoikaakin sekä nuorisoa joukossa, joten joukon jatkona on lisäksi uuhitytöt ja puput, koiruus ja kissat eli eläinkunta jostain kumman syystä on väliin lisääntynyt muiltakin saroilta
Joten toteamus on, että kahta en vaihda kanoja ja ...... mitäpä mie muuta tarvitsen.

[tyyne]

Jaa miksikö, jos tietäis mistä tää "tauti" johtuu, vois ehkä olla helpompi edes parantua hieman

[kite]

Tähän sopis jatkoks sellanen sykolooginen pohdinta aiheesta: miksi jatkuvasti haudot (tai ainakin haluat) hautoa (tai hankkia niitä muuten) lisää

Jos jollain olis joku parannuskeino tähän...

[ytylyly]

Meillä on "aina" ollut kanoja, lähinnä onnellisten munien takia. Nyt oman lauman hankin heti, kun muutettiin maalle ja oli tilat. Ensin niiden munien takia, sittemmin tajusin, että kanojen seuraaminen on paljon rentouttavampaa, kuin akvaarion tuijottaminen. Se kurina ja vaimea kotkotus, kun ottavat aurinkoa ja menevät jonossa pitkin pihaa Lisäksi ovat siistejä, helppoja ja vaivattomia lemmikkejä.