Kanan alla hautuvilla tipuilla oli laskettuaika kiirastorstai iltana, torstai iltana kuului ehkä neljästä munasta piiptystä ja yhdessä munassa oli särö. Pe aamuna yksi alhotipu oli kuoriutunut, mutta muista ei tainnut aamulla enää kuulua piipitystäkään. Odotin ja toivoin että jotain tapahtuisi, mutta yksikään muna ei kuoriutunut, eikä piippausta kuulunut. La aamuna alkoi yksi ennen piippaamaton muna piipittää, mutta säröjä ei näkynyt. Iltapäivällä muna oli hiljainen kuin kivi, mulla petti hermo ja aukaisin munan. Munasta löytyi pikkuisen liikkuva tipu, jolla vähän ruskuaispussia ulkona. Tipu näytti heiveröiseltä, mutta sujautin sen kuitenkin emon alle. Illalla tipu oli kuivunut ja pääsi jo vähän liikkeelle. Tänä aamuna tipu pääsi jo hyvin liikkeelle, mutta se vähän kallisteli mennessään toiselle sivulle. Iltapäivällä se oli kuitenkin aivan vireä ja pirteä silkkitipum, eli kannatti avata.
Päivällä emo oli myllännyt pesän ja heittänyt loput munat pois altaan. Päätin avata jäljellä olevat munat. Kaikki neljä silkkitipua olivat täydellisesti kehittyneitä, mutta eivät vain olleet päässet kuoresta ulos, pari oli hetken aikaa vielä hengissäkin.
Mistä ihmeestä voi johtua, ettei tiput pääse kuoriutumaan, eivätkä saa edes säröä aikaiseksi? Voiko ruokinta olla väärä, kanalan lämpötila, kosteus? Mitä ihmettä pitäisi jatkossa tehdä, ettei näin kävisi.
Niin ja nyt minulla on vielä yksi rapiseva muna paidan alla

. Tämä on se muna joka ilmestyi pesään viikon hautomisen jälkeen ja se kuuluu olevan vielä hengissä, mutta kun emo-paha potkaisi sen jo pois altaan. Nyt yritän saada lämpötyynyllä tai jollain sopivaa lämpötilaa muutamaksi päiväksi jos vielä tästä yhden tipun saisi.
Epätoivoista tiedän