
Meidän sekarotuisilla maatiaiskanoillamme on tässä talven mittaan tuntunut olevan enenevissä määrin jonkinlaista nuupeutta ja nyt sitten hengitysvaikeuksia. Yksikään kanoista ei ole nyhjöttänyt yksin nurkassa tai mitään vastaavaa, mutta ovat usein höyhenet aika pörhöllään vaikka kanalassa lämpötila on käytännössä aina +10 asteen paikkeilla. Pitemmän aikaa olen havainnut, että muutama kana kerrallaan hengittelee vaikean oloisesti orrella, mutta päivällä syövät ja juovat normaalisti. Nyt sitten eilen illalla yhdellä kanalla hengitys röhisi orrella niin pahasti, että oli pakko tulla tänne kyselemään

En ole huomannut, että kenelläkään kanoista olisi pahemmin nuhaa, ei ainakaan ole mitään eritteitä näkynyt, mutta aivastelua kuuluu kyllä aina silloin tällöin. Yhdenkään silmänympärykset eivät ole olleet turvoksissa. Välillä olen antanut vitamiinia juomaveteen sekoitettuna. Koitin myös kanalan tuuletuksen lisäämistä, kun kosteus meinasi välillä nousta aika hurjiin lukemiin. Sain kosteuden laskemaan, eikä tuuletuksesta olisi pitänyt suuremmin vetoakaan syntyä ja lämpötilan pidin silloinkin samana.
Kanat joilla olen oireita eniten havainnut tulivat meille vasta viime syksynä, lahjoituksena, eikä entinen omistaja osannut sen paremmin sanoa kuinka vanhoja rouvat ovat. Sanoi kuitenkin, että on mahdollista että ovat jo aika lailla iällä. Voisiko johtua ihan vanhuudesta?
Mitenkäs voisin kanasia auttaa vai voinko mitenkään?