Kanattaren hautomapäiväkirja

keskustelua koneellisesta haudonnasta

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

Vastaa Viestiin
etna

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja etna »

Kiva kuulla, että teilläkin meni ihan putkeen! Minä tuolla äsken yritin kameran kans sohia, kun poppoo oli aterioimassa, mutta eihän siitä juuri mitään tullu ku emo työntyi aina eteen. Kuvagallerian puolelle laitoin muutaman kuvasen, tosin niissä poseeraa pääosin juurikin ne teidän reissukaverit. :smt002
kanatar

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Kaikki hengissä. Araucana ehkä pikkuisen piristynyt. Olen edelleen juottanut sitä kädestä pitäen, mutta syödä se osaa nyt itse. Tiput saivat tänään oman huoneen. Siirsimme ne pihasaunaan, jossa on välillä toiminut myös "eläinsairaala" ja pupujen yöpaikka. Laitettiin ne samalla vanhaan reilunkokoiseen akvaarioon, jottein lämpö karkaa sivuilta. Kuumeni liikaa ensin, mutta laitettiin lämpölamppu ykköselle, niin jos se siitä viilenisi ja jos ei, niin sitten pitää ottaa lamppua kauemmaksi. Jopekalta tulleet tiput ovat kyllä energisia. Sinkoileevat sinne tänne ja ihan kuin yksi olisi yrittänyt lentää. Ainakin kaksi ihan selvää kukkoa kasvamassa. :smt004 Huomenna laitan orren.

Tänään on tarkoitus vielä laittaa uusi satsi munia masiinaan.
kanatar

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Kone hyräjää nyt uudelleen. Kyydissä on aitoja sekoituksia, heinäveden kantaa. :smt004 Kiitokset Savon suunnalle. Koska olen karjalainen perin pohjin karjalaistan kanaset pohjoiskarjalaisessa hautomakoneessa. Mukaan lähtee lauantaina harvinaisia enolaista kantaa olevia viiriäisiä. :smt007 Saapi nähdä onnistuuko yksikään, mutta edellinen saldo oli 1/15, toivotaan, että nyt edes tuplat, eli 2/15. Muuten olen pulassa, jos joudun adoptoimaan joka kerta ainokaiselle kavereita ympäri Suomen.

Hautomakoneeseen matkalla olleet munaset ottivat tänään kyytiä. Isäntä unohti ne autoon, joten ne olivat olleet hänellä töissä mukana. Nuorena se on kananpoikienkin vitsa väännettävä, jotta pysyy leivän syrjässä kiinni. :smt005
kanatar

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Piippaa sittenkin!!! Yksi tipu aikoo saapua maailmaan valkoisesta suuresta munasta. Minköhän kanan se on, muistaako Jopekka? Kuka teillä tekee valkoisia munia? Illalla se oli vaisu, pieni reikä oli ilmaantunut, joten arvelin, että se se muuten kuoli, mutta nyt on muna melkein halki. Muissa ei näy eloa, eli taitaa taas jäädä ainokaiseksi. Onkohan munakoneessa jotain vikaa?

Mutta mutta... samassa setissä on viirun munia haaveilijalta. Ajattelin, että niiden kanssa homma jää ainakin sudeksi. Mitään ei näy ei kuulu. Kärsimättömänä laitoin ne lämpimään vesikippoon, ja kas kummaa!! Kolme munaa selvästi liikkui!! Yhdestä alkoi kuulumaan myös piippausta. Saapi nähdä ehtyyvätkö elolle saakka, mutta toiveikasta, että on päästy näin pitkälle. Yhdessä munassa on nyt selvä pieni lohkeama. Ai miten jännää!!!! :smt004

Nyt kun ja jos ne kuoriutuvat, niin missä vaiheessa ne pitää erottaa? Voiko viirut ja kanat olla kuivamassa samassa munakoneessa, vai pitkääkö toiset ottaa heti pois? Ja jos tämä kananpoika jää ainokaiseksi, niin kuin nyt siltä näyttää, niin voisikohan sen laittaa samaan häkkiin noiden neljäviikkoisten kanssa? Jos laittaisi aluksi vaikka verkkoaidan. Niin sääliksi käy, jos joutuu olelemaan yksin. Ne ovat vielä lämpölampun alla, voisin täsmätä niin, että vauvapuoli häkistä olisi lämpölampun alla ja teinipuoli ei. :smt005

Jännää... taas kerran. Toivotaan, että se on kana, viime satsi oli hyvin kukkovoittoista.
etna

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja etna »

Voi, toivotaan, että menee hyvin ja tipuja tulee! Älä vielä luovuta hiljaistenkaan kanssa, meillä ainakin oli muutama ihan ylläreitä, kun olivat tehneet reiän ja jatkaneet siitä ulos asti tosi nopeasti! Ja osa niistä reiän tehneistä odotteli vielä vuorokauden, ennekuin tulivat kokonaan ulos. :)
kanatar

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Se kuoriutui! Ja näyttää KUKOLTA! Niin söpis. Musta ja vaaleaa. Nyt nukkuu, oli reppanalla rankka sessio päästä ulos. Munasta viiru ei vielä ole ulkona. Toivottavasti pysyykin vielä päivän, niin siirtelen tuon uutukaisen kanatipun pois hautomavärkistä ennen kun se kuoriutuu.
kanatar

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja kanatar »

TOISESSA MUNASSA HALKEAMA JA PIIIIIPPAAAAAAAAA!!!!!! JEIIIIIIIIIII!!!! :smt007 :smt007 :smt007 :smt007 Bileet! :smt030 :smt041 :smt049 :smt050
etna

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja etna »

Noni! Justiin ku pääsin sanomasta! :smt003 :smt023
kanatar

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Yksi viiriäinen kuoriutui, ompa se söpö! Nukkuuvat kananpojan kanssa vierekkäin. :smt007 Särö kananmunassa ei ole kasvanut. :smt009
etna

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja etna »

Kyllä se siitä vielä kasvaa, odotahan! :smt023
kanatar

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Se piippaa, se piippaa edelleen. :smt007
Siirsimme terraan kanatipun ja viirun. Tehtiin väliin kuitenkin verkkoseinä, sillä kanatipu alkoi nokkimaan viirua. :smt012 Kanatipu oli ilmeisesti ehtinyt tappaa kaksi kuoriutuvaa viirua. Se oli oli vetänyt reiästä kalvoa, eivätkä munat enää liiku. :smt009 Otanpahan opiksi. Viirut haudotaan omassa setissään ja kanat omassaan. Voi kun jännää, mitä siellä koneessa on aamulla. Eihän tässä malta mennä nukkumaan. :smt004
etna

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja etna »

Vai yrität sä nukkua siellä. Se on mahdotonta! :smt003
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4485
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Onnittelut molemmista tipusista kanattarelle! Näkyikö kalvoissa tuoretta verta?
kanamummo

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja kanamummo »

Onnea onnea! :smt041
kanatar

Re: Kanattaren hautomapäiväkirja

Viesti Kirjoittaja kanatar »

Huomenta! Aamulla heräsimme kamalaan piipitykseen. Munakoneeseen oli kuoriutunut oikein kaunis vaalea kanatipu, MUTTA se ei ollut se muna, jossa oli illalla särö, vaan ihan joku muu, joka on pikaponkaissut maailmaan. Särö on edelleen samankokoinen ja siinä näkyy tuoretta verta. Kohta uskalla raottaa konetta ja kuulostella onko siinä liikettä, illlalla oli. Viirujen munista tulleissa kalvoissa ei ollut tuoretta verta, mutta eivät olleet kuoriutuneetkaan... :smt009 Viiruvauva on ihan reppana yksinään. Ovat samassa terrassa, mutta seinä välissä. Yrittää koko ajan sinne kanatipun puolelle, mutta kun se alkaa heti sitä jaloista nokkimaan (luuleeko se niitä madoiksi?), niin en uskalla laittaa. Vieläköhän sieltä tulee yllätyksiä...
Vastaa Viestiin