Hanhet katosivat tuhkatuuleen

juttuja muista linnuista kuin kanoista

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

Vastaa Viestiin
taival

Hanhet katosivat tuhkatuuleen

Viesti Kirjoittaja taival »

Hei!

Pakko kertoo meidän ensimmäinen kokemus munivaisista. Noh kyselin täältä ensin kanoja, mutta lopulta ostettiin kaksi ihanaa hanhi nuorikaista. Ne olivat tosi kesyjä ja seurasivat pihalla lapsia koko ajan. Hanhet ehtivät olla meillä huiman yhden vuorokauden, kun ne vain yhtäkkiä katosivat. Meillä ei ollut vielä aitaa ja jätettiin hanhet hetkeksi yksin pihalle n. 5-10 min. Jäivät törröttämään aitan eteen, kun eivät oikein itsekseen liikkuneet mihinkään. Kun mentiin takaisin ulos hanhia ei näkynyt missään. Katosivat siinä neljältä iltapäivällä ja etsittiin niitä yömyöhään, käytiin välillä ottamassa pienet nokoset ja taas jatkettiin etsimistä. Missään ei näkynyt sulkia tai muuta merkittävää. Kukaan kylällä ei ole nähnyt tai kuullut mitään. Merkillistä :smt009
Nyt ei olla uskallettu ottaa navettaan minkäämoista munivaista, kun ihmetyttää tuo mystinen hanhien katoaminen.

Onko kellään ideaa mitä olisi tapahtunut?
smari

Re: Hanhet katosivat tuhkatuuleen

Viesti Kirjoittaja smari »

Onpas ihmeellistä ja hirveän harmillista. Varikset on meillä joskus ryöstäneen kanan tipuja, mutta ne on ollu ihan pieniä.
Volmari

Re: Hanhet katosivat tuhkatuuleen

Viesti Kirjoittaja Volmari »

Voi että. Onpahan kurja juttu :smt009
Toivottavasti kuitenkin vielä löytyisivät.
pronssari

Re: Hanhet katosivat tuhkatuuleen

Viesti Kirjoittaja pronssari »

Minkäköhän ikäisiä hanhen pojat olivat? Hanhen poikaset jotka ovat pää asiaassa untuvaisia eivät mahda mitään pedoille esim kettu vie poikaset muutamassa sekunnissa. Jos olisivat omin päin liikkeelle lähtenyt olisivat kyllä ääntä päästäneet ja pää asiassa kierelleet rakennuksia.
maunu_muori

Re: Hanhet katosivat tuhkatuuleen

Viesti Kirjoittaja maunu_muori »

Kuinka lähellä teillä on lähin vesistö.., kattelin tota paikkakuntaa, niin tuli ensiks se mieleen.. että olisivat lähteneet uimareissulle.. entäs oootteko kovin lähellä julkista tietä.. siellähän päin reissaa jos jonkilaista ulkomaanelävää jotka saattas pölliä "villilinnun"
taival

Re: Hanhet katosivat tuhkatuuleen

Viesti Kirjoittaja taival »

heipparallaa!

Ollaan ajateltu, että voisko olla nin, että joku ois kyytiinsä napannut. Tuo tie on aika lähellä ja helppo ois ottaa kyytiin, jos ovat vaikka sinne suuntaan lähteneet. Ei ole onneksi mikään valtatie :) vaan hiekkatietä. No Martti ja Siiri oli ja menivät minnelie. Eilen haettiin Hauhalan hanhifarmilta Aku ja Iines. Ovatkin todella valvovn silmän all :smt003 ja navettaakin asennettiin lukot, ettei kävisi hassusti. Nämä hanhet ovat n. neljän viikon ikäisiä, ihania ja seurallisia. Lapset ovat niiiin onnellisia ja niin olen minäkin. Toivottavasti Aku ja Iines ovat ja pysyvät :smt041

Kiitoksia kaikille viesteistä, niiä on mukava lukea
sisu65

Re: Hanhet katosivat tuhkatuuleen

Viesti Kirjoittaja sisu65 »

Onhan joku voinut napata hanhet kyytiin ei olisi mikään ihme nykyään.

Onneksi olkoon Akusta ja Iineksestä, toivottavasti pysyvät kotona.
Eepi

Re: Hanhet katosivat tuhkatuuleen

Viesti Kirjoittaja Eepi »

Röyhkeitä ihmisiä! Tai sit joku TOSI luonnonystävä on päättänyt pelastaa emon hylkäämät raukat :smt013
Haaveilija

Re: Hanhet katosivat tuhkatuuleen

Viesti Kirjoittaja Haaveilija »

Eepi kirjoitti:Röyhkeitä ihmisiä! Tai sit joku TOSI luonnonystävä on päättänyt pelastaa emon hylkäämät raukat :smt013
Tai sit joku TOSI eläintenystävä on päättänyt pelastaa ihmisen hylkäämät raukat, jos niillä ei ole koko ajan ollut vartijaa vieressä...
Maatikko

Re: Hanhet katosivat tuhkatuuleen

Viesti Kirjoittaja Maatikko »

Joo, me naapuritkin on yritetty tässä kävelyillämme ja pyöräilyillämme tähyillä :smt009
Ei tosiaan ole näkynyt jälkeäkään.
Me järkeiltiin, että kai niistä jotain höyheniä olisi edes jäänyt, jos joku peto olisi ne ottanut.
Voisikohan joku kaksijalkainen tosiaan olla niin dörgee, että on napannut hanhet kyytiinsä!? :smt019
Täällä meidän mäellä ei yleensä ikinä ole liikkunut mitään epämääräisiä tyyppejä, tämä on sen verran syrjässä.
Vastaa Viestiin