APUVA mitä teen yksi pikkuisista oli jäänyt pesään, muiden ulkoilessa. Onneksi huomasin, mutta mitä nyt teen se tuntuun niin veltolta ja kylmältä. On vielä hengissä. Otin sen sisään lämpöiseen, ja yritin antaa sille vettä.
NYT ON HYVÄT NEUVOT TARPEEN MITÄ TEEN APUVA
TOIVOTTAVASTI OSAATTE NEUVOA , ettei vaan tule itku silmääm
Lämmitä sitä ja kokeile antaa ruiskulla pieni vesitippa suoraan nokkaan. En ole kokenut kananpitäjä, mutta meillä heikko tipunen virkosi tuolla tavoin. Kylmää ei tosin saanut, meni vain muuten mystisestä syystä heikoksi.
hieroin sitä varovaisesti joka puolelta. Alunperin löysin sen pesän nurkasta makaamasta. Se oli ihan kylmä, mun kädet olivat lämpöisemmät kuin koko tipu. Miksi se oli sinne jäänyt, eikö emo huolehdi kaikista tipuista ???
Tämä on pesueen pienin tipu. Kävin päivällä sitä syöttämässä, emokana oli kyllä sitä mieltä, että kyllä minä osaan omat tipuni hoitaa. Samoin kävin illalla (kun menivät nukkumaan) katsomassa, että kaikki pääsivät pesään emon alle.
Onko monellikin tapahtunut näin, että emo hylkää jonkun poikasen ???
Ei emo sitä varmaankaan ole hylännyt, tipi on vaan eksynyt. Tuommoisen muutaman päivän ikäisen tipin ei tarvitse kauaskaan eksyä, niin siinä voi käydä huonosti juuri sen vuoksi, että se on herkkä kylmälle. Jos emo on esim mennyt pesäänsä kaikki muut tipit mukanaan ja yksi on jäänyt haahuilemaan kauemmas, joskus voi käydä noin. Emo ei lähde yhtä tipiä erikseen hakemaan. Tai minä en ole ainakaan nähnyt. Se kutsuu tipiä pesästään ja tipin on vaan itse osattava löytää tie emonsa luo.
Meidän pikkukaveri ei lopulta jaksanut elää. Kaks kertaa se löytyi kylmettyneenä pesälaatikon takaa ja lämmitin sen lämpölampun alla takas elävien kirjoihin. Viimeisellä kerralla, kun olin siirtänyt pesälaatikot niin, ettei niitten taa päässyt, se löytyi keskeltä lattiaa makaamasta.
Pitihän sitä elvyttää, vaikka järki sanoi, että siitä tuskin on eläjäksi... Mutta sitä ei vaan halua antaa periksi.
Samaa mieltä Tiinan kanssa. Kana toimii yleensä vahvempien tipujen ehdoilla. Jos joku poikanen ei pysy perässä, se ei sitten pysy. Kohtalona voi olla just paleltuminen.
Minulla emo hylkäsi just kuoriutuneet poikaset ja itse olen nyt ollut kanaemo näille kahdelle rääpäleelle ja laitoin lämpölampun sekä pieniä määriä ruokaa ja vettä tarjolle joten siitä virkistyivät ja ovat nyt viikon ikäisiä
Minunkin tämä toinen on sitkeä Sissi ja sai saman nimen sekä toinen on Sohvi
Onnea yritykseen ja että sisukas Sissi vielä voimistuu
Ainoa huoli on nyt se, että se ei osaa mennä emon perässä pesään. Joka ilta täytyy käydä katsomassa missä se on ja sieltä se lattialta löytyy piipittämästä.
Ei muuta ko tipu pesään, samantie se kipittää mammelin alle nukkumaan.
Kai se joskus oppii menemään itsekin
Kiitti kaikki neuvoista. Silloin ku tipu oli kylmissään mun kädessä, niin ei tullut mieleenkään hakea hiustenkuivaajaa, kiitti kanamummo neuvosta.