Toinen kasvoi normaalia vauhtia, toinen jäi pieneksi ja lopulta oli n kolmannes sisaruksestaan. Huomasin eräässä vaiheessa, että pienokaisen peppu oli jatkuvasti, ikäänkuin märkä.
Sitten alkuviikosta rupesin tarkastelemaan pienokaista ja uskokaa tai älkää, peräaukko/yhteissuoli oli tukossa, 5mm alempaa oli puhjennut reikä ja kun koettelin peräsuolen aluetta; siellä sisällä tuntui n pikkusormen kynnen kokoinen kiinteä tukos. Puristin sen ulos ja se oli ikäänkuin kalkkia, sen takana oli pienempi ja otin senkin ulos. En veikannut kovinkaan ruusuista tulevaisuutta poikaselle ja se miksi ryhdyin hommaan, johtui puhtaasti poikasen elinvoimasta ja pirteydestä. Muussa tapauksessa se olisi joutunut kyyhkyjen taivaaseen.
Taas vanha Moilanen antoi periksi periaatteelleen; luonto hoitaa.
toimenpiteen jälkeen suihkutin Desintaalia haavaan ja poikanen pesään. Sitten seurasi päivittäinen tarkkailu.
Olin niin tohkeissani, etten huomannut tilanteesta ottaa kuvia, ennenkuin tänään. Siis poikasen elinvoima/tarkkailuni, miten menee.
Tänään on poikanen viiden päivän jälkeen korkeintaan kolmanneksen sisarustaan pienempi; menee hyvin.

Kuvassa näkee, että lintu on kehittynyt mm sulkapeitteen osalta aika vajavaisesti. Käsittelin peri paäivää sitten Antiwerminillä ja orastavia höyheniä on jo paljaissa kohdissa.

Tässä näkyy peräaukon alapuolinen arpi, peräaukko toimii jo normaalisti, poistin desinfiointia varten arpikudoksen, nopeuttaakseni paranemista.
On tuo uskomatonta tuo kyyhkyjen tervehtyminen ja sitten se, että linnuille ei missään tapauksessa haavoihin tule laittaa mitään haavapulvereita/vastaavia. Desintan sisältää ainoastaan tislattua vettä ja alkoholia sekä joitain suoloja. Toimii todella hyvin.
Muuten; mites tommonen hymiö minun tekstiini tuli? Minä kun en niitä käytä!!!