kanoihin hullaantuminen...
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
-
pipsa
Hauska kuulla kuinka muillakin on samoja "oireita"...
Samalla kokeilen osaanko vastata tähän ketjuun
(ei ole näjet tuo tietotekniikka vahavin puoli)
Tuo kanakuume iski talvella miuhunkin ja näköjään siitä on vaikiaa päästä eroon...
Mä en tajuu mistä moinen voi tulla. Ei edes kellään tutulla ole ainuttakaan siivellistä tms...
Sitten kun olen kertonut innoissani ystävilleni munijoista, niin ne kattoo mua kuin tautista.
Itseasiassa olen pinnistellyt muutaman vuoden ettei navettaan ole ilmestenyt mitään elukoita. Koiratarhat tehtiin, ku muutettiin ja kissanpentukin lähti mualimalle kun se yritti majottautua lantalaan...
Vieläpä tuo työuran vaihto... En kyllä vielä ajatellut vaihtaa uraani, mutta huu nous. Itseasiassa en pääse eroon työkuviosta yrittäjänä kokonaan,siksi tämä toistaiseksi osittain hoitovapaalla toimii hyvin
Samalla kokeilen osaanko vastata tähän ketjuun
(ei ole näjet tuo tietotekniikka vahavin puoli)
Tuo kanakuume iski talvella miuhunkin ja näköjään siitä on vaikiaa päästä eroon...
Mä en tajuu mistä moinen voi tulla. Ei edes kellään tutulla ole ainuttakaan siivellistä tms...
Sitten kun olen kertonut innoissani ystävilleni munijoista, niin ne kattoo mua kuin tautista.
Itseasiassa olen pinnistellyt muutaman vuoden ettei navettaan ole ilmestenyt mitään elukoita. Koiratarhat tehtiin, ku muutettiin ja kissanpentukin lähti mualimalle kun se yritti majottautua lantalaan...
Vieläpä tuo työuran vaihto... En kyllä vielä ajatellut vaihtaa uraani, mutta huu nous. Itseasiassa en pääse eroon työkuviosta yrittäjänä kokonaan,siksi tämä toistaiseksi osittain hoitovapaalla toimii hyvin
-
Ushva
Mun ensikosketus kanoihin oli, kun lapsena kävin hoitamassa hevosia lähitallilla ja sinne tuli kanoja ja kaksi kukkoa. Silloin ei käynyt mielessäkään että kanoja on eri rotuisia, kana oli vain kana. Ihastuin näihin kanoihin ja etenkin yhteen ruskeaan kanaan jonka nimeksi annoimme Mestari, sillä se oli paras lentäjä. Mestari istuskeli olkapäälläni ja oli todellakin kauniin ruskea kana. En muista minkävärisiä muut kanat olivat, mutta toinen kukko oli valkoinen ja toinen kirjava. Olisikohan joku kanakin ollut valkoinen.
Eräs äitini ystävä piti minulle kauhistuneen valistuksen siitä miten saan vielä kanatäin Mestarista ja pari päivää olin ihan järkyttynyt ajatuksesta että ihanassa kanaystävässäni on muka täitä. Mutta koska olin jo silloin aika itsepäinen, tulin hyvin pian päätökseen että ei niissä kanoissa mitään täitä ollut, sillä hevosissakaan ei ollut mitään ja kanat monesti lensivät hevosten karsinan laidalle ja sieltä hevosen selkään istuskelemaan. Ja ystävyyteni kanojen kanssa jatkui.
Yksi kukko säikäytti mut kerran aika hyvin, sillä olin laittamassa uutta nimikylttiä hoitohevoseni karsinan oveen ja nasta putosi lattialle, josta kukko hyvin nopeasti nokkaisi sen suuhunsa ja söi! Pelkäsin monta päivää että kukko kuolee nastaan, mutta sille ei tullut siitä mitään ainakaan näkyvää ongelmaa.
Hoitohevoseni oli aivan ihana kanojen kanssa, vaikka muuten olikin melkoinen rymyäjä. Kun joku kukko tai kana kulki sen jaloissa, se seisoi paikoillaan kuin suolapatsas, ettei vain astuisi niiden päälle. Voisin kuvitella että mun nykyisiltä omilta hevosilta tulisi jalkoihin eksyneelle kanalla äkkilähtö, mutta tuo ensimmäinen hoitohevoseni oli kanoille tosi kiltti vaikka toisia hevosia aina höykkyyttikin urakalla. Hassua.
Näille tallikanoille kävi lopulta köpelösti, sillä naapurin ajokoira vei ne yksitellen pihasta. Siitä asti vain olen tiennyt että joskus mulla on vielä kanoja ja kukko ja nyt on, vaikka aikaa siihen kului 15 vuotta!
Eräs äitini ystävä piti minulle kauhistuneen valistuksen siitä miten saan vielä kanatäin Mestarista ja pari päivää olin ihan järkyttynyt ajatuksesta että ihanassa kanaystävässäni on muka täitä. Mutta koska olin jo silloin aika itsepäinen, tulin hyvin pian päätökseen että ei niissä kanoissa mitään täitä ollut, sillä hevosissakaan ei ollut mitään ja kanat monesti lensivät hevosten karsinan laidalle ja sieltä hevosen selkään istuskelemaan. Ja ystävyyteni kanojen kanssa jatkui.
Yksi kukko säikäytti mut kerran aika hyvin, sillä olin laittamassa uutta nimikylttiä hoitohevoseni karsinan oveen ja nasta putosi lattialle, josta kukko hyvin nopeasti nokkaisi sen suuhunsa ja söi! Pelkäsin monta päivää että kukko kuolee nastaan, mutta sille ei tullut siitä mitään ainakaan näkyvää ongelmaa.
Hoitohevoseni oli aivan ihana kanojen kanssa, vaikka muuten olikin melkoinen rymyäjä. Kun joku kukko tai kana kulki sen jaloissa, se seisoi paikoillaan kuin suolapatsas, ettei vain astuisi niiden päälle. Voisin kuvitella että mun nykyisiltä omilta hevosilta tulisi jalkoihin eksyneelle kanalla äkkilähtö, mutta tuo ensimmäinen hoitohevoseni oli kanoille tosi kiltti vaikka toisia hevosia aina höykkyyttikin urakalla. Hassua.
Näille tallikanoille kävi lopulta köpelösti, sillä naapurin ajokoira vei ne yksitellen pihasta. Siitä asti vain olen tiennyt että joskus mulla on vielä kanoja ja kukko ja nyt on, vaikka aikaa siihen kului 15 vuotta!
-
Maximoves
Mä olen kans aina tykänny kanoista, kerrostalon kasvattina niitä ei vain voinut ottaa. Poni-haassa kun kävin, siellä oli kanoja ja yksi niistä oli erityisen tuttavallinen, joten muitta mutkitta koppasin sen kainaloon ja kuljeskelin sitten kana kainalossa. Kana oli tosi pollea tästä kunniasta ja aina kun se näki mut, se kipitti kiireen vilkkaan luokse ja halusi kainaloon. Luonnollisesti sen kanssa piti sitten vähän eväitäkin jakaa, lieko tuo motivoinu sitä haluamaan kainaloon .
No se tuttu kiire töissä ja muut hommat alkoi painaa meikäläistäkin, hankin pienen tilan ja kävin tilalta käsin pääkaupunkiseudulla töissä. Aamuviideltä ylös, töihin kahdeksaksi ja kotiin lähtö neljältä, kotona siinä puoli kuuden aikaan, hevosten hoitoa ja muuta tilan töitä, puolikuolleena punkkaan kymmeneen mennessä. Viikonloppuisin joutui tekemään usein töitä ja sitten tuli se ajatus vaihdosta. Hankin omia lampaita, mietin, hain kouluun ja sitten sanoin itseni irti vakkariduunistani. Tässä sitä nyt ollaan, elukoitten piirittämänä omalla tilalla, keikkahommia teen, jotenkin tulen toimeen, mutta eipä stressaa työkiireet ja kotona olemisesta nautin täysin siemauksin. Omat lihat omista lampaista ja omat kananmunat on kyllä ihana juttu!
.No se tuttu kiire töissä ja muut hommat alkoi painaa meikäläistäkin, hankin pienen tilan ja kävin tilalta käsin pääkaupunkiseudulla töissä. Aamuviideltä ylös, töihin kahdeksaksi ja kotiin lähtö neljältä, kotona siinä puoli kuuden aikaan, hevosten hoitoa ja muuta tilan töitä, puolikuolleena punkkaan kymmeneen mennessä. Viikonloppuisin joutui tekemään usein töitä ja sitten tuli se ajatus vaihdosta. Hankin omia lampaita, mietin, hain kouluun ja sitten sanoin itseni irti vakkariduunistani. Tässä sitä nyt ollaan, elukoitten piirittämänä omalla tilalla, keikkahommia teen, jotenkin tulen toimeen, mutta eipä stressaa työkiireet ja kotona olemisesta nautin täysin siemauksin. Omat lihat omista lampaista ja omat kananmunat on kyllä ihana juttu!
-
kanamummo
-
Kotopullaki
Minä hullaannuin kanoihin ikäänkuin pakon edessä... Mieheni oli jo harrastuksen aloittanut ja minä kieltäydyin maalle ajamasta raskaan työpäiväni jälkeen kanoja katsomaan kun uranaisena minulla oli putki päällä ja sitten kotona kaupunkkissa kotihommia. Kappas vaan ja päätettiinkin sitten hetken päästä, muutaman elämän aiheuttaman mutkan kautta, muuttaa maalle! Siinä vaiheessa olin jo saanut uraputkista tarpeekseni ja todennut että tulee sitä rahnaa miten palajo vaan nii kaik männöö. Sanoin itteni irti töistä ja tuntu että teen elämäni benji-hypyn! Jäin siis kotirouvaksi, tulottomaksi (täällä työttömyystuki 6 kk ja sen jälkeen PISTE! löysit uusia töitä tai et!), täysin miehestäni riippuvaiseksi ja vielä vieraassa maassa, ja muutin maalle.
Maalla minua odotti huonosti hoidettu kanatarha. Aloitin perusasioista elikkäs että ruoka-astiat TULEE putsata. Juoma-automaatitkin TULEE putsata. Huoh... Karseeta luettavaa varmaankin teille muille mutta niin se nyt vaan oli... Ja siinä sitten kun häärin kanalassa joka päivä yrittäen parantaa systeemejä ja lintujen elinoloja ilman ylimääräsiä menoja niin opin pikkuhiljaa jo tunnistamaankin lintuja toisistaan. Ja sehän olikin menoa sitten. Pian totesin ettei ole mitään maalimmassa sen rentouttavampaa kuin kahtella kanoja. Ihana istua kananp...lla tiiliskivellä ja ruokkia niitä kädestä ja sydän pampaten seurata kuinka ne oppivat olemaan pelkäämättä minua!
Elämänmuutoksestani on nyt noin puolitoista vuotta ja uskaltanen todeta että benjihyppyköyteni kesti. Jakkupuvut lensvät roskiin jo aikoja sitten, enkä tällasta elämää ihan äkkiä muunlaiseen vaihtais. Kyllä, täälä on kanankakkaa, kyllä, täällä on rottiakin. Mutta, elämä parhaimmillaan on tällasta maalaiselämää. Ja onnekseni mieheni tykkää minusta myös maalaisemäntänä. Kun klenkkaan portille vastaan hänen töistä tullessaan rikkinäisissä verkkareissani, poninhäntäni täys sahanpurua, kengänpohjat kakassa ja puseron hihat pölyssä niin hää vaa hymyilee onnesta! Rahat kuluu edelleen kaikki mitä tienataankin, tai siis mieheni tienaa, mutta vois kuluu enemmänki, ja vaik minkälaissiin hömpötyksiin!
Maalla minua odotti huonosti hoidettu kanatarha. Aloitin perusasioista elikkäs että ruoka-astiat TULEE putsata. Juoma-automaatitkin TULEE putsata. Huoh... Karseeta luettavaa varmaankin teille muille mutta niin se nyt vaan oli... Ja siinä sitten kun häärin kanalassa joka päivä yrittäen parantaa systeemejä ja lintujen elinoloja ilman ylimääräsiä menoja niin opin pikkuhiljaa jo tunnistamaankin lintuja toisistaan. Ja sehän olikin menoa sitten. Pian totesin ettei ole mitään maalimmassa sen rentouttavampaa kuin kahtella kanoja. Ihana istua kananp...lla tiiliskivellä ja ruokkia niitä kädestä ja sydän pampaten seurata kuinka ne oppivat olemaan pelkäämättä minua!
Elämänmuutoksestani on nyt noin puolitoista vuotta ja uskaltanen todeta että benjihyppyköyteni kesti. Jakkupuvut lensvät roskiin jo aikoja sitten, enkä tällasta elämää ihan äkkiä muunlaiseen vaihtais. Kyllä, täälä on kanankakkaa, kyllä, täällä on rottiakin. Mutta, elämä parhaimmillaan on tällasta maalaiselämää. Ja onnekseni mieheni tykkää minusta myös maalaisemäntänä. Kun klenkkaan portille vastaan hänen töistä tullessaan rikkinäisissä verkkareissani, poninhäntäni täys sahanpurua, kengänpohjat kakassa ja puseron hihat pölyssä niin hää vaa hymyilee onnesta! Rahat kuluu edelleen kaikki mitä tienataankin, tai siis mieheni tienaa, mutta vois kuluu enemmänki, ja vaik minkälaissiin hömpötyksiin!
-
mirri
Yes justiinsa niin kyllä siitä elämältä pitää saada muutakin irti kun rahaa. Joka muuten kuitenkin menee , vaikka tulis kuinka pljon!-
jaanahi
Käynti lapsena häkkikanalassa paloi ikuisiksi ajoiksi mieleen. Rivi rivin perään häkkejä jotka täynnä kanoja, silmiin vilahteli välillä joku pahasti nokittu, se meteli ja haju. Tavallaan jo silloin päätin että omia kanoja tulee, jos joskus on niille paikka.
Vuosia kului, ja miehen kanssa alettiin haaveilla omasta kodista maalla, omassa rauhassa. Löydettiin sitten tämä vanha maitotila, johon kumpikin ihastui. Ja tänne tulivat myös onnelliset kanat
Vuosia kului, ja miehen kanssa alettiin haaveilla omasta kodista maalla, omassa rauhassa. Löydettiin sitten tämä vanha maitotila, johon kumpikin ihastui. Ja tänne tulivat myös onnelliset kanat
-
max3
jaanahi kirjoitti:Käynti lapsena häkkikanalassa paloi ikuisiksi ajoiksi mieleen. Rivi rivin perään häkkejä jotka täynnä kanoja, silmiin vilahteli välillä joku pahasti nokittu, se meteli ja haju. Tavallaan jo silloin päätin että omia kanoja tulee, jos joskus on niille paikka.
Mä sit taas ajattelin häkkikanalan nähdessäni, etten halua kanoja.
Sen lisäksi kun jouduin hoitamaan kiukkuista kukkoa ja toisiaan tappavia kanoja, niin se ajatus vain voimistui... Mut niin sit vain kävi, et ensin tuli hanhet ja sit alkoi kanatkin houkuttamaan. Kun sitten tuli vastaan kuva NIIN ihanista kanoista (yllätys et just myynti-ilmossa), millaisia en ollut ikinä nähnyt, niin kanalan rakennus alkoikin vauhdilla. 
-
Narb
Re: kanoihin hullaantuminen...
Olen aina halunnut oman pienen kanalan, suurimman osan elämästäni olen vaan asunut kerrostalossa eli se ei ole ollut mahdollista. Mitä vanhemmaksi ja valistuneemmaksi tulin, sitä enemmän halusin omia kanoja, jotta saisin hyvällä omallatunnolla syödä munia ja kanaa. Luomumunia olen paremman puutteessa ostanut niin kauan kun omaan asuntoon muutin ja olen ollut vuosia syömättä broileria, koska en ole halunnut tukea sellaisia oloja eläimillä.
Nyt sitten viime kesänä ostettiin miehen kanssa yli 6,5 hehtaarin tontti ja sinnehän sitä eläintä sitten mahtuu. Tänä kesänä rakennetaan talo ja toivon kovasti, että aika riittää myös kanalan rakentamiseen, koska nyt kun olen viimein sisäistänyt sen, että VOIN saada kanoja, kuume on noussut ihan mahdottomaksi. Pitäisi miettiä ja päättää millaiset laatat tulee kylppäriin ja keittiöön ja mielessä pyörii vaan millaiset tilat haluan kanoille ja mihin suuntaan niille aletaan pykäämään aitausta... Asiat tärkeysjärjestykseen.
Nyt sitten viime kesänä ostettiin miehen kanssa yli 6,5 hehtaarin tontti ja sinnehän sitä eläintä sitten mahtuu. Tänä kesänä rakennetaan talo ja toivon kovasti, että aika riittää myös kanalan rakentamiseen, koska nyt kun olen viimein sisäistänyt sen, että VOIN saada kanoja, kuume on noussut ihan mahdottomaksi. Pitäisi miettiä ja päättää millaiset laatat tulee kylppäriin ja keittiöön ja mielessä pyörii vaan millaiset tilat haluan kanoille ja mihin suuntaan niille aletaan pykäämään aitausta... Asiat tärkeysjärjestykseen.
-
SannaKle
Re: kanoihin hullaantuminen...
Penskana aina haaveilin kotieläimistä. Taajamassa kun asuttiin niin eihän sitä koiria lukuunottamatta muits ollut. Aina oon maalle haaveillut ja 5v sitten talo valmistui maaseudulle. Viime keväänä sit heräsi ahaa elämys että nythän ne kanat tulee. Otin 5+1 ja aattelin että nämähän riittää meille vallan hyvin että pysytään munissa ja satunnaisissa kukkopaisteissa. Nooh vajaa vuosi on kulunut kun ekat kanat tuli ja nyt kanalan asukasmäärä taitaa olla jo reilu 20 :D Ja hirveen kiva ois vielä laittaa sitä ja tätä rotua. Kanalassa voi istua vaikka kuinka kauan noiden touhuja seuraamassa. Sukulaiset ja kaverit ei varmaan oikein jaksa ja ymmärrä kuunnellla noita mun kana juttuja 
-
vattumato
Re: kanoihin hullaantuminen...
Hej... olen aina ollut meidän suvun musta lammas näissä eläinasioissa. Äitini on maatalon tytär ja tykkää eläimistä, mutta isän puolen suku on ihan toista maata. Lapsena jo kannoin kotiin kissanpentuja ja siilejä, supikoiranpentu taisi olla isoin. Isä ei suostunut ostamaan ponia, onnekseni mummo antoi mulle sonnivasikan jolla aloin myöhemmin maalla ratsastaakin. Kavereilla oli hevoset ja minä painelin sonnilla mukana, isää alkoi hävettää ja sain ponin... Hevosia on ollut pientä taukoa lukuunottamatta aina, samoin koiria, kissoja, kaneja. Muutamia vuosia sitten tuli mahkuja muuttaa maalle, ensin siunaantui pari hevoa lisää, sitten muutama kissa, sitten pari koiraa ja sitten päästään asiaan: vuosi sitten tammikuulla, ystävä soitti että heille tuli jonkin aikaa sitten uusia HYlinejä ja ovat nokkineet kolme vanhempaa kanaa ihan verille, kysyi otatko vai laitetaanko pataan? Kysyin että saanko vaikka tunnin miettimisaikaa ja sen sain koska piti nämä kuitenkin pyydystää laatikkoon. Sain lapset mukaan ja teimme vanhasta kanilasta kanoille väliaikaisen paikan, miehen työkaluvaraston viereen. Kanasethan saivat sitten juoksennella pitkin varastoa, voimistuivat, sulat kasvoivat takaisin ja huhtikuulla mies tuli varastosta sisään ja "niinku ei mitään" ja tokasi; onko kukaan huomannu että mun sirkkelin takareunassa on niinku pesä ja ihan niinku siä olis muutama ihmeellisen ruskee muna.... Eli nyt puoltoistavuotta myöhemmin kaksi näistä alkukanoista on edelleen meillä (Läski-Olga kuoli viime syksynä, ikää oli 12 V) ja niiden lisäksi 15 muuta erirotuista kanaa, kukko, fasaaneja, ankkoja. Hautomakoneet hyrrää ja lisää tulee... en tiedä miten kesän aikana saa miehelle selitettyä että työkaluvarasto joutuu nyt muuttaan kanalaan ja kanat saa kaks kertaa isomman varaston... naisen keinot on moninaiset. Hurahtanu mikä hurahtanu...