Kyyhkyruokaa

juttuja muista linnuista kuin kanoista

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

Vastaa Viestiin
Moilanen

Kyyhkyruokaa

Viesti Kirjoittaja Moilanen »

No nyt sieltä Jyväskylän seudulta sitten saa tuota kyyhkyjen, siis isojen kyyhkyjen siemenseosta.
Tänään Tampereella tukussa käydessäni huomasin siellä Jyväskylään lähdössäolevan Versele Lagan Champion+-muonaerän.
Laadukas siemenseos, kehitelty huippuasiantuntijoiden johdolla.
En voi muuta kuin suositella.
Pigeon

ruokaa

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Kyyhkynruokaa myyvä liike on Lemmikkiasema, Ahjokatu 18 Seppälässä, Prisman vastapäätä. Lupasivat hankkia myös grittiä,vitamineja tarpeen mukaan.
Rouva Konijänkä

Viesti Kirjoittaja Rouva Konijänkä »

Tungen tähän ketjuun kysymykseni kanssa.. eli sellainen asia jäi mietityttämään jossain vaiheessa, kun riikinkukkokyyhkyni hankin, että niiden kasvattaja kertoi syöttävänsä kyyhkyilleen ainoastaan tavallista kanojen rehua, olisikohan ollut jokin Kanaherkku. Kovasti lisääntyivät kyyhkyt ja olivat kaikinpuolin hyvinvoivan näköisiä, joten ilmeisesti kyyhkyt sitten periaatteessa silläkin pärjäävät? Itse olen miettinyt, että jos tarjoaisi sitä siemenseoksen lisäksi. Mitä mieltä olette tästä?
Pigeon

ruoka

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Onko sulla paljonkin niitä kyyhkyjä?
maunu_muori

Viesti Kirjoittaja maunu_muori »

Mukavaahan se olis Moilaseltakin hakea tota rehua, vaan kun matka on aika pitkä.. hyvä juttu, että täältäkin saa noita, krittiä jo kaipailenkin..kun sitä menee myös viirulle ja pikkutipeille ;) Kiitos kovasti tiedosta :smt006
Pigeon

ruokaa

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Kanan rehusta mulla ei ole kokemusta. Voithan tarjota niille kaupasta saatavia, auringonkukan siemeniä, ulkolintujen siemensekoitusta, hernettä, vähän maissin siemeniä, maapähkinää. Ja teet niistä sekoituksen kyyhkyille. Turha niille on mitään kallista valmis ruokaa välttämättä hankkia. Ja olisi hyvä jos voisit ostaa joltain maanviljeliältä, vehnää,ohraa. Kauraa kyyhkyt eivät mielellään syö jos ei ole aivan pakko.
rättäli

Tänään tuli 6 säkkiä kyyhkyn ruokaa

Viesti Kirjoittaja rättäli »

Jyväskylän lemmikkiasema kauppaan tuli tänään 6 säkkiä siemeniä kyyhkyille.
Vastaa Viestiin