Viileä kolea on ollut huhti/toukokuun alku parina päivänä lämmintä, joten monet kasvit/kukat myöhässä.
Kellarissa on talvehtinut pelargoniat, daaliat mut nyt ei yhtään vihreää näkynyt joten se siitä sitten.
Maaliskuun paikkeilla aletaan hissukseen kastelemaan mutta nyt vaan jostain syystä ei alkanut yhtäkään kukkaa kasvamaan
Joka vuosi 15-30 daalian sipulia vien syksyllä turve/puru laatikoihin ja monet vuodet olen niistä saanut ihania kukkia penkkiin sekä pelargoniat viime vuonna omista kasvatin kymmenkunta ja nyt ei yhtään.
Ainoa mikä on verenpisara joka on samassa kukkaruukussa ollut jo varmaan viisi vuotta siinä oli vihreää ja näkyy hyvin lähteneen kasvuun

Tätä en ole edes multaa uusinut tai lannottanut ja aina se vaan kukkii komiasti kesällä ja talvehtii hyvin.
Mansikoista myös osa ei talvehtinut maassa osa laitettiin kasvihuoneeseen purkkeihin niin ne kasvaa jo vihreää. Joten pari vuotta vanhoista mansikan taimien pistokkaista saatiin tilalle uudet ja amppeleihin.
Myös viime vuonna ei onnistunut kurpitsa yhtään, kun edellinen vuosi antoi satoa niin että tuli ikkunoista ja ovista asti kurpitsaa. Saa nähdä kuin käy tänä vuonna ostin kaksi kurpitsaa se riittää.
Samoin ostan basilikaa, selleriä ( parina vuonna ei saanut), tilliä, persiljaa, tinjamia, salvia, tomaattia, kurkkua taimina sekä siemeniä paljon kaikkea erilaista: salaattia, papuja, herneitä, porkkanaa, retiisiä ym....
Meillä on pieni kasvihuone jossa taimet kasvaa siemenistä oleville on kohopenkit. Sato on ollut hyvä joka vuosi ja siihen lisäksi viinimarjat, karhuvatukat, vadelmat
Kukkapenkit on minun heikkous

paljon kesäkukkia ja monivuotisia kukkia. Isäntä joskus heittää vitsiä että pitäisi koko piha varmaan istuttaa kukkia täyteen, kun ei riitä sinne tänne eri kokoisia laitetut istutukset enää emännälle. Ne on vaan niin ihania kauniita ja sekin siinä vielä kuka ne rikkaruohot kitkee no isäntä ite tietysti kun emäntä jalkapuolena ei kykene enää ( ollut pari vuotta toispuoleinen jalasta ei kiva)
No vielä hyvässä yhteisymmärryksessä mennään kukkien ja kasvien ym. kanssa kiitos siitä siipalle.
Väri maailma on tänä vuonna tietysti sini-valkoinen ja muuta väriläiskää antaa uudet surfinia värit lila/valkoinen oikein ihanan tumma. Loput on monivuotisia erivärisiä mutta aina joka vuosi pitää saada jotain uutta.
Liljoja tulee paljon väriltään keltainen, oranssi ja lila ja pionia ostin lisää.
Ulkomuratin (2kpl) ostin joku vuosi sitten ja nyt ovat talvehtineet sisällä kaksi talvea. Siirrän ne kesäksi sitten ulos ja kun siirrän ne lokakuussa sisälle niin versoaa lisää ja ovat tuuheita. Tämä on ollut mukava yllätys.
Joten hyötykasveja riittää ja jotain ihanaa silmän iloakin meidän puutarhassa, jossa saa kanat/kukotkin nauttia kesästä siellä seassa ja lannoittaa.
Niin ja alkoi kukkimaan kaktus uudestaan sekä orkidea, jees
Yritän laittaa jotain kuvia jos onnistuu.
Tämmöistä meidän taimitarhassa.
http://aijaa.com/jWDKcU