Olen kastellut niitä aina muistaessani, ja eilen huomasin että yhdessä on nuppu!

alle sentin pituinen, mutta nuppu kuitenkin. Täytyy muistaa edelleen kastella niitä ja laittaa sitten aikaisin keväällä
kasvimaalle. Toivottavasti alkukesä olisi jo lämmin.
Meillä on lunta tullut pariin otteeseen ja sitten sulanut pois. Nyt on taas pari-kolme astetta plussalla, mutta maa on
kylmä, kenties jo jäässä. Aamuisin toi hiekkatie ja osa pihasta on ihan huurteessa. En ole kasveja ihmeemmin suojannut,
kenties pärjää tän talven paremmin kun maa ei sentään ole vetinen kuten viime talvena ennen pakkasia.