Helmi se sitten päätti aloittaa haudonnan ensimmäisenä
Tänään on maannut pesässä yhden munan päällä, ja pitää kauheeta meteliä, kun lähelle menen. Pikaisesti kävi syömässä ja takaisin pesään. Säälitti se yhden munan haudonta, niin annoin lisäksi 2 munaa. Tohkeissaan niitä alleen sitten asetteli.
Voipi olla, ettei niistä mitään tule, kun en ole kovinkaan vakuuttunut Vilhon taidoista. Polkeminen näyttää minusta niin säälittävältä räpistelyltä, että mahtaakohan kukko vielä edes osata hommaansa
Viimeksi muokannut hannaw, 19 Maalis 2008, 14:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Eipä ollut Helmillä pitkäpinna. Tänään ei enää viitsi munien päällä maata, joten keräsin munat parempaan käyttöön
No, harjoittelu tekee mestarin, joten joskus toiste sitten.
Sielläpä Helmi taas eilen makasi munakasan päällä. Mutta tänään olikin hautojaksi vaihtunut Hellu, Justiinalta tullut alhonuorikko, joka on muninutkin vasta vähän aikaa. Kovasti on sen näköinen, että tietää mitä tekee. Katsotaan loppuuko into muutamassa päivässä.
On tää ihan hassua Tänään siinä pesässä makasi taas Helmi, ja Hellu viereisessä pesässä kahden munan päällä. Laitoin sitten Hellulle 2 munaa lisää.
Tulivat molemmat pesästä pois syömään, ja ainakaan sinäaikana mitä kanalassa siivoilin ja muuta tein, ei kumpikaan mennyt takaisin pesään. Täytyy käydä hetkenpäästä vakoilemassa, mitä rouvat meinaavat
Tänään taas Hellu on ollut pesässä kokopäivän. Siis siinä missä on 8 munaa. Helmillä ei näemmä kiinnostus riittänyt tai sitten tytöt hautovat vuoropäivinä
Hyvä kuitenkin, kun näyttää, että joku niitä munia nyt kuitenkin hautoo.
Kyllä se Hellu on joka siellä hautoo.
Eilen merkitisn munat, joita oli 10. Tänään poistin 2 uutta munaa.
Voi kun tulisi edes muutama tipu
Jokohan kohta voisi niitä läpivalaista?
Hyvä-hyvä Hellu! Mä läpivalaisin tasan kolme vuorokautta haudotut munat ja kyllä niistä näki ihan selvästi verisuonet. Mulla on nyt semmoinen isännän tekemä "röntgenkone", joka toimii 60W:n lampulla. Aiemmin olen valotellut heikolla taskulampulla noin puolivälissä haudontaa ja kyllä silläkin mustat möykyt näki.