Minulleko viiriäisiä?

juttuja muista linnuista kuin kanoista

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

Vastaa Viestiin
mukle

Minulleko viiriäisiä?

Viesti Kirjoittaja mukle »

Kertokaapas nyt arvon ihmiset minulle olisiko minusta viiriäisten omistajaksi :)
Olen siis parikymppinen eläintenhoitoalan opiskelija ja omistan parin koiran lisäksi rottafarmin (kasvatan noita metkoja otuksia lemmikiksi). Oman maatilan ja kanojen puutteessa olen alkanut harkitsemaan viiriäisiä. Haaveena tietysti olisi, että saisi muutaman munivan kanasen ja kukon sitten laumaksi. Munille olisi toki kysyntää, mutta lemmikkinäkin ihan olisivat hauskoja. Rottakasvatuksen myötä isoja jyrsijähäkkejä on kerääntynyt jos jonkinlaisia joten juurikaan ei tarvitsisi viiriäisten takia investointejakaan tehdä, mökkejäkin kun on vaikka kuinka paljon.Muille häkkilinnuille tarkoitettu juoma-automaatti varmaan toimis viiriäisilläkin?

Lisukkeena olis sitten sellainen juttu, että mä työskentelen eräällä lasten kesäleirejä järjestävällä tallilla ja oli tallinomistajan kanssa puhetta, että viiriäiset vois mahdollisesti muuttaa tallille kesäksi kun ilmat lämpenee. Häkkeineen tietysti. Olisivat hauska lisämauste tallin muuhun eläinkantaan ja leiriläislapsetkin saisivat mun opastuksella tutustua viiriäistenkin hoitoon.
Talvisajan asuisivat sitten mun rottahuoneessa omassa häkissään.
Tulisikohan viiruille pari kertaa vuodessa tapahtuvasta matkustamisesta tallille ja takaisin kovakin stressi? Tai ympäristönmuutoksista?

Viiriäisistä olen kaivanut infoa netistä ympäriinsä ja oon saanut käsityksen ettei niiden hoito juuri kummempaa ole kuin kanojen? Eli agrista viiriäisille sopivaa täysrehua, kylpypehkuja, puhdas alusta ja kuopsutettavaa? Tuoresapuskoita vaihtelevasti.. Tarvitseeko viiriäiset kalkkia ja missä muodossa se olis niille parhaimmillaan? Kuinka kauan viiriäiset elävät (tästä tuntuu olevan kauhean monenlaista infoa tarjolla...).

Sanokaa nyt, että tämä on ihan kahjo ajatus...
kuutamofoxi

Viesti Kirjoittaja kuutamofoxi »

On se ihan kahjo ajatus :smt003 Tai varaudu ainakin siihen, että pian sun alka tehdä mieli toisenlaisia viiriäisiä, kun mitä ensin hankit. Sen jälkeen alat pohtimaan kanoja / kyyhkyjä / kalkkunoita / ankkoja / hanhia / riikinkukkoja ja -kanoja jne sekailaisessa järjestyksessä. Tämä tietysti aiheuttaa sen, että tarvitset enemmän tilaa -> alat etsimään maaseudulta sopivaa paikkaa. Saat sen hankittua, niin huomaat, että sinne sopisi myös pari lammasta / vuohta / ponia jne :smt005 :smt005

Onnea siis viirujen hankintaan :smt005

t. nimim. odottaa mieheltä hankintalupaa viiruihin... ja ankkoihin... ja poniin... ja poroon... ja... ja... :smt002 :smt005
mukle

Viesti Kirjoittaja mukle »

Niinjoo, mun piti toki myös kysellä hyviä vinkkejä siihen mistä noita viiriäisenkakaroita kannattais alkaa etsimään. Asun itse Päijät-Hämeen alueella :)
kuukernuppi

Viesti Kirjoittaja kuukernuppi »

Joo tosi tosi huono idea :smt005 :smt005 eli suomeksi sanottuna kuulostaa todella hyvältä :smt006 Minä olen aikeissa hautoa pikkuriikkisiä tässä heti kun saan koneen kuntoon (lue: kun isäntä saa aikaiseksi korjata sen) eli ainakin täältä niitä ois saatavilla kevään korvalla jos ei lähempää löydy..
Mimmi

Re: Minulleko viiriäisiä?

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

mukle kirjoitti:Sanokaa nyt, että tämä on ihan kahjo ajatus...
Ja täältäkö siipihullujen omasta pienestä maailmasta meinasit tuollaisia vastauksia saada??? Olen tämän sekalaisen (mutta tasaisen hullun) seurakunnan ilmeisesti tuorein viiriäisten omistaja ja voin jo heti taata, ettet tule pettymään, jos (kun) noita koheltajia hankit!! :smt003

Kuljetuksen ajaksi voit peittää viiruhäkin kankaalla, esim. sideharsolla ja tadaa: viirut eivät juuri edes huomaa paikan vaihdosta, saati että siitä stressaantuisivat. Ja kun omassa ihanassa häkissä on tuttu ympäristö ja paljon kivoja piilopaikkoja, saa jokainen viirulainen tutustua uusiin ihmisiin omaan tahtiinsa.

Tuo sun ajatus on ihan täydellinen! :smt005
siimis

Viesti Kirjoittaja siimis »

No mulla on ollut viiruja ihan kerrostalossakin (ja kasvatin myös rottia), joten tunnustan olevani ihan kahjo :smt004

Mutta pieni varoituksen sana, jos sisätiloihin meinaat ottaa - niistä lähtee älyttömästi pölyä ja ne haisee.. hmm... kanalinnulle :smt002
maunu_muori

Viesti Kirjoittaja maunu_muori »

Noo se on oikeistaan ihan sama jos haise kanalinnuille.. jos sattuu olen naimiaisissa laktoosi intolerantin kanssa ... sano.. ettäs hajuhaitat on pikkaisen pöönemmät .. viiruilla.. :smt016
mukle

Viesti Kirjoittaja mukle »

No tuolla rottalassa noi hajut on aika nohevat jo ihan vlamiiksi, tuskin ne siitä viirujen takia ainakaan pahenevat... Ja siivoaminen kuitenkin jeesailee.
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4485
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

No ilman muuta rottafarmille tarvitaan myös viiriäisiä :smt045

Jos munia meinaat käyttää ja sijoittaa välillä viirulaiset viileämpiin oloihin kuin huonelämpötilaan, niin silloin japaninviiriäinen on parempi vaihtoehto kuin siniviiriäinen.

Kalkkia tarvitsevat. Jos valmisrehussa on kalkki mukana, niin silloin lisäkalkki ei ole välttämätön...tosin voi silti pitää erillisessä astiassa tarjolla. Meillä on simpukkarouhetta käytössä.

Häkkilintujen vesi- ja ruoka-automaatit passaa hyvin. Vesipisteitä kannattaa laittaa useampi, koska juovat aika paljon.

Onnea valitsemallesi tielle! Paluuta ei ole, kuten tuossa jo todettiinkin :smt042
mukle

Viesti Kirjoittaja mukle »

Nyt pitää siis alkaa selvittää mistä viiruntipuja sais :) Eli jos hyviä vinkkejä tosiaan täältäpäin niin kertokaa! 9.3. ajan alas välin Haapavesi-Asikkala (nelostietä) joten jos sillä akselilla jollakulla on niin kertokaa toki myös, vois tehdä mutkan matkalla.
maunu_muori

Viesti Kirjoittaja maunu_muori »

tulipas sulle kiire.. katos kun se haudonta kestää kuitenkin 18 vrk... jyskylässä on aika monta jolla on viiruja tai siis sinä lähellä , vaan äkistään poikasia..
dripple

Viesti Kirjoittaja dripple »

Aika harvalla on viirutipuja näin aikaisin keväällä tai ihan yhtäkkiä :smt002 Moni ei vielä edes muni... munkin linnuista vasta osa munii ja kukollakaan ei vielä hormoonit hirmu paljoa hyrrää. Kun valo lisääntyy niin sitten se alkaa!

Tipuset ei muuten kestä pitkää automatkaakaan kun niiden pitää olla min. 35 asteessa ihan alkuaikoina. Joku lämpölaatikko tms. pitäisi olla. Kun sulkapeite on kehittynyt niin sitten kestävät pidempääkin reissua.

Noihin hoitovinkkeihin lisäisin vielä hiekan :smt002 siis kun viirut kylpevät mielellään hienossa hiekassa ja tarvitsevat karheaa hiekkaa ruuansulatukseen eli syövät sitä. Talven aikana on mennyt uskomaton määrä ihan "ruokahiekkaa".
maunu_muori

Viesti Kirjoittaja maunu_muori »

Mää löysin perjantaina muuten sitä simpukkarouhetta ihan jyskylän marketista, jos joku haluu kokeilla sen maistuvuutta verrattuna kanakalkkiin.. pikkupussissa oli.. ja Moilaselta löytyy sitten isoissa säkeissä, jo menekki on sellaista kuin meillä :) Vielä on se reissu suunnittelematta, mutta jos vaikka jossain vaiheessa eestyis matkaileen.. jäärä menee laitasuomeen seuraavan kerran vasta syksyllä.
mukle

Viesti Kirjoittaja mukle »

No eipä tässä nyt mitään isoa kiirettä ole, mutta tuli mieleen, että nyt olen sattumalta tuon välin ajamassa. Viiriäinen-nimimerkkiin olinkin jo yhteydessä, hän kun asuu ihan tuossa melkein naapurissa ja oli puhetta, että keväämmällä olis hautomassa satsin taas.
Vastaa Viestiin