No, tein vastaiskun tässä jonnain iltana. Haukkaukko oli mennyt kanalaan sisälle ja repi siellä kanaa kaikessa rauhassa,
Aamulla vein sen autolla 150km päähän ja päästin lentoon. Heti alkoi raivoisa kjak kjak kjak kuulua ja jostain syöksyi satapäsinen naakkalauma turnajaisiin.
Mutta nyt yli viikko tuosta tapauksesta, kun olin päivällä pois kotoa oli joku???? tappanut ison kalkkunan. Raahannut sen pihasta metsään josta vanha koirani toi puoliksi syödyn linnun minulle nähtäväksi. Jäljellä oli vain takapää, lähinnä jalat ja se mitä niitten väliin jäi. Vaikka miten etsin en löytänyt paikkaa jossa sen kimppuun oli käyty. Kalkkunat eivät yleensä pihasta edes kauas menneet, metsään eivät ainakaan.
Kysynkin mikä tämä on voinut olla. Ei kai kanahaukka, koska kanojakin olisi ollut ulkona ja kalkkuna sentään on iso. Kanahaukka ei ole käynyt edes tavallisenkokoisen kukon kimppuun. Harmittaa, kun en ole lintuja ilman paimenta ulos päästänyt, mutta tänään ajattelin kun kylälle lähdin ja alkoi aurinko paistaa, että kuopikaa siinä pihassa nyt vähän aikaa.