Näätä tappoi nuorimman 1v kanani toissa iltana. Se oli alemmalla orella nukkumassa, vanhempi porukka vähän ylempänä. Kuulin kolahduksen ja kauheaa kaakatusta. Kun ehdin paikalle, en ensin oikein hämärässä tajunnut, mitä tapahtuu. Se näytti, kuin kukko olisi polkenut kanaa - ymmärsin tietenkin, ettei se ole mahdollista. Sain näädän ajettua pois ja nappasin kanan syliin; voisikohan sen vielä pelastaa!? sätki vielä. No ei voinut - kurkku oli auki.
Näätä oli tullut kivikon välistä, sinne se myös pakeni. Se oli napannut kanan orrelta, orren toinen pää oli pudonnut. Näätä saalistaa mm. oravia eli kiipeilee taitavasti. Se myös osaa kaivaa. Nyt on pakko pitää loput kanat vain sisällä.
Elämäni ensimmäisen kerran suolistin kanan ja laitoin siitä eilen ruokaa. Oli vähän surku, mutta ei olisi ollut yhtään kauniimpaa kaivaa se maahan mätänemään.
Sinä iltana, kun näätä hyökkäsi, liikkeentunnistin sytytti valot vähän väliä ja katolta kuului meteliä ihan kuin koira olisi kaivanut maata. Kytkin kaikki mahdolliset ulkovalot päälle ja laukaisin hälytinjärjestelmän, jotta näätä pelästyisi karkuun. Luultavasti häipyi siltä illalta.
näätä tappoi
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
Re: näätä tappoi
Voi että, onpa harmillista.
Nuita pirulaisia riittää vaikka minkälaisia uhkana kanoille, jos ei petoeläimet niin sitten irtokoirat, aina saa jostain huolehtia. Toivottavasti näätä ei enää palaa ja kanasi saa oleilla rauhassa!
"Huikea viidakko, ja ihmissyöjä kanoja!"
-
Anna
Re: näätä tappoi
Aamulla varhain sain naapuriston metsästäjältä viestin, että näädältä henki pois. Hyvä! Näätä oli jotenkin tottunut ihmiseen. Tonttinaapuri kertoi, että varastelee lintulaudan herkut, eikä viitsi väistää vaikka ohi kulkee: katselee vaan, että äijä on taas menossa hakeen aamulehteä.
Nyt saa kanat taas ulkoilla ilman "paimenta"
Nyt saa kanat taas ulkoilla ilman "paimenta"