Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

Vastaa Viestiin
Maru

Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja Maru »

Mitä ihmettä !
20. 9 luullakseni haukka hyökkäsi tarhaan ja söi puoliksi yhden kanan siellä. Muut olivat sisällä nurkassa peloissaan.
Kun tulivat ulos ehtivät maistelemaan haukan jättämiä lihoja.
Seuraavana aamuna taas olivat sisäl nurkassa, eli haukka oli hätyytellyt, mut kaikki talles.
Suljin ne sisälle 3ksi päiväksi, niin et illal vain tunnin olivat ulkona. Sit taas luukku vapaasti auki.
No ei ole haukkaa, raatoja eikä pelokkaita kanoja sisätilois enää näkynyt mut....

Huomasin niiden sisälläpito päivien aikana, et kukolta oli kaulan toiselta puolen alempia sulkia pois. Ne pitkät päällä olivat tallella. Ajattelin et oli tapellu haukan kanssa. Sen pitkät pyrstösulat oli lähtenyt yksitellen pari päivää ennen haukan vierailua ja sinä päivänä ja seuraavana vika.

Sit huomasin et kaulan sulkia oli hävinnyt myös toiselta puolen. Nyt viikonloppuna kauhistuin, kun kukkon kaula aivan paljas molemmin puolin ja niskastakin :smt022 Niskas päällä vain tupsu pitkiä sulkia. Myös tuppeja ja katkenneita näkyy paljon.
Pihalla vapaana huomasin, et kana kävi nokkasee kaulaa. Myöhemmin toinen nokki 4 kertaa ja kukko vain aivan hievahtamatta paikallaan. Eli ilmeisesti kanat ovat orrella molemminpuolin nokkineet kukko raasua. Ja viel pihalla vapaanakin.

Mitä mä voin tehdä??? Auttakaa!!!! Neuvokaa. Mihinkään eristyksiin ei oikein onnistu. Laitanko sukan kaulaan ? Nehän nyppii vain lisää ja lisää. Kohta ei yhtään sulkaa. On vähän resuisen näköinen muutenkin. Nokkiiko ne sen kuoliaaksi, kun toinen ei puolustaudu.

Mistä tämä voi johtua. Kukko niin kiltti, ettei pistä edes hanttiin. Pääsivätkö lihan makuun, kun ehtivät vähän haukan jättämää raatoa nokkii? Se haukan saalis oli muiden jatkuvasti nokkima. Oli aina resuisen ja sulkasatoisen näkönen. Muttei koskaan noin paljas.

Kyse on siis hybridi kanoista ja alhon kukko. Kukko ollut meil reilun vuoden ja pari valk hyb 2v ja 2 rusk 1v ja 5 valk tänä kesänä hankittu.
Eme

Re: Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja Eme »

Voisiko kuitenkin olla kyseessä sulkasato, eikä pelkkä nokkiminen? Meillä ainakin on kaikkien, sekä kukon että kanojen kaulat ja koko muukin sulkapeite aika resuisen näköinen nyt, kun ovat jo kolmatta viikkoa sulkasatoa tekemässä.
Fairie

Re: Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja Fairie »

Pakko sanoa, että vähä kokemukseni hybrideistä on juuri tuo. Herkkiä nokkimaan, rotukanat ei meillä oikein pärjää niiden kanssa. Keskenään hybridit pärjäävät, meillä kukot pitävät niille puolensa helposti mutta muut kanat ovat niiden kanssa ongelmissa. Eristäisin kukon... Saattaisit tarvita vahvempiluonteisen kukon. Oliko täällä jossain hybridien luonteesta enemmänkin?
Maru

Re: Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja Maru »

Luulin itsekkin ensin et on sulkasato, mut kun koko kaula yht äkkiä paljas, siis täysin nahalla.
Muilla ei "sulkasatoa". Ja näin pihalla sekä orrella kun kanat nokki sitä.

Kukko on koko ajan ollut tosi kiltti. Ehkei ole saanut otetta. On kuitenkin vuosi sitten juhannuksesta ollut kukona näille, paitsi 5 tänä kesänä hankituille. On tosi komea ja ihana kaikin puolin.
Kanat kulkee sen peräs pihalla ja kyl kiekuu ja potpottaa ruokaa. Polkee ja kurittaa kun kanat eksyneet lian kauas.
Tarkastaa pesät ja rientää palkitsemaan kun kana munalaulaa.

Eli kun se nokittu hybridi kuoli, niin vaihtoivat uhriksi kukon.

Mitä mä voin nyt tähän ensi hätään tehdä. Miten sen voi eristää kun yks kanala ja kulku pihalle. Onko jotain ainetta sumuttaa, etteivät nyt enempää noki.

Eka kukko piti lopettaa kun kävi ihmisten päälle.

Mul siel kiltti hybridi emo jol 3 reilu kuukauden ikäistä tipua. Jos eristän ne ja kukon toiseen reunaan kanalaa. Etteivät pääse ulos. En tiedä miten kukko suhtautuu. Sen hommahan suojella kanoja.
Eme

Re: Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja Eme »

Sinistä haavasprayta voisi varmaan kokeilla, sinisen värin pitäisi vähentää nokkimista. Myös valojen hämärtämisen pitäisi auttaa, kirkkaan valon voisi vaihtaa punaiseen lämpölamppuun tai muuhun vähemmän valaisevaan.

Minulla ei ole kokemusta näistä keinoista käytännössä, mutta muistelen lukeneeni näistä.
Maru

Re: Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja Maru »

Mistä sitä sinistä haavaspreytä voi ostaa?

Mul ei viel keinovaloa, ainoastaan luonnonvalo. Jos vetäis kaihtimet alas :smt003
Siel oikeasti on kaihtimet :smt044 (ei käytetty, kun kepit puuttuu)

Voisko oikeasti kokeilla jo tänään, joku esim froteesukka, josta leikkaa kärjen pois. Pujottaisi kaulaan. Miten pysyy, valuuko naaman eteen. Onko joku kokeillu ?
pingu

Re: Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja pingu »

Mulle tuli mieleen semmonen, että olen nähnyt kanojen nokkivan kukon kaulaa paljaaksi eräänlaisena hellyydenosoituksena, eli että iho säilyy ehjänä, mutta höyhenet lähtee ja kukko sallii sen. Voisko olla kysymys vaan sellaisesta kanssakäymisestä? Kanat nokkivat varovasti toisiltaankin joskus esim. silmänseutua ja toinen vaan kaikessa rauhassa on paikallaan, näyttää hiukan omituiselta, mutta kysymys on vaan kaveruudesta :smt001
Maru

Re: Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja Maru »

Voi kun kyse olisikin vain siitä [-o<

Kun tuli taloon, sil oli rupi heltas ja kanat oitis sitä nyppimään. Oikein palanen lähti pois ja verta vuoti. Kukon tuoja sanoi et se on hellyyden osoitus tai jotain sen tapaista.

Aika rajua on rakkaus, jos se sitä on. Vähän joku kohta punertaa mut verta en vielä ole nähnyt.
Kylmä sen kyl tulee jos toi viel jatkuuu
Maru

Re: Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja Maru »

Joo, kukko tätä menoa parin viikon päästä täysin sulaton :smt009

Kaula ja niska nypitty, niin sulat vai jatkaa lähtemstä alemmas ja alemmas. Eli pyrstöä kohti.

Ei tämä saa jatkua. Auttakaa, missä sitä sinistä suihketta myydään !!!???
pingu

Re: Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja pingu »

Maatalous/hevostarvikkeita myyvät kaupat ja nettilliikkeet ainakin myy. Erinimisiä vissiin, löytyy vaikka haulla "sininen haavaspray" netistä. Tuo kyllä kuulostaa jo joltain muulta kuin rakkaudelta, tai sitten kanat vaan haluu nähdä, miltä kukko näyttää nakuna.... :oops: Mutta toivottavasti ongelma ratkeaa.
Maru

Re: Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja Maru »

Kiitti!
En tajunnu et hevosliikkeet myy.
Mun työn viers sellainen ja äsken kävin ostaa EFFOL nimistä haavasuihketta.
Lukee et sinertävä desinfiointiaine. Tappaa tehokkaasti bakteerit,virukset ja sienet. Sumutetaan 5-10cm etäisyydeltä. Lienee oikea aine .

Ja sitten kuinkas käytännössä tämä tapahtuu :smt017
En juurikaan ole kukkoa käsitellyt. Illal hämäräs vain orrelta syliin ja sumutetaan... Olis varmaan hyvä ku joku olis kaverina.

Käsittelen varmaan sen paljaat kohdat. Ei kai haittaa jos vähän sulkiin kans. Siihen paljaan reunan viereen, etteivät niitä nyppisi enää.
minkuliini

Re: Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja minkuliini »

Agrimarketista löytyy myös ihan nimellä Blue spray. Kukko kainaloon pyyhkeen mutkassa ja suihkuta koko paljas alue siniseksi. Uusi käsittely viikottain tai kun väri haalistuu. Pitäisi estää nokkimisen tehokkaasti ja maistuukin pahalta. Paljas iho ja sulkanystyt kiihottaa nokkimaan. Kiusaamisesta en osaa sanoa. Luonteesta se kai on kiinni onko kana kova kiusaamaan muita vai ei...
Maru

Re: Kanat kyniny kukon kaulan viikossa

Viesti Kirjoittaja Maru »

Ajattelin päivittää tätä kukon kaulan nyppimistä.

Suihkutimme silloin kerran kaverin kaa kukon kaulan siniseksi sillä haavaspreyllä. (Illalla otimme kukon orrelta)
Olihan oikein halloween kukko päivänvalossa. Kaula paljas kynitty ja sininen !

En huomannut, että kanat olisivat enää nyppineet. Mutta näin kukon itsensä nyppivän orella ollessaan.
Siitä päättelin, että kyseessä todella saattoi olla raju sulkasato ja kanat auttoivat hellyyden osoituksena / kaverina.

Nyt kukolla jo kasvanut aika paljon uusia sulkia :smt038
Vastaa Viestiin