Aloittelijan orsiongelmia
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
-
Eme
Re: Aloittelijan orsiongelmia
Mitähän tässä voi enää tehdä, kun nuorikot nukkuu munintapesissä? Orsia on tarjolla eri korkeuksilla, neljästä nuorikosta kaksi nukkuu kuitenkin munintapesien päällä (pesänä on vanha kirjahyllyn kaappi seinällä) ja kaksi muuta pesissä. Minua ei yhtään haittaa pesien päällä nukkuminen, siellä on aina paksu kerros purua ja taso on helppo putsata. Pesissä nukkuminen on kuitenkin ongelma, sillä ne menevät yön aikana niin likaisiksi, että ne täytyy putsata joka aamu. Nyt lomalla nukuin yhtenä aamuna pitkään ja kaksi kanoista oli todennut pesät liian likaisiksi munintaa varten ja muninut lattialle pehkuihin. Toinen munista oli jossain vaiheessa mennyt rikki ja kanat olivat syöneet sen sisällön!
Tämähän ei ole yhtään toivottavaa käytöstä ja olenkin sen jälkeen pitänyt huolen, että pesät ovat puhtaat heti aamusta. Paras vaihtoehto olisi kuitenkin saada nuorikot nukkumaan orsille tai oikeastaan minne tahansa muualle, kuin pesiin. Olen nostanut ne iltaisin pois pesistä, kun kaikki ovat jo rauhoittuneet nukkumaan. Ensimmäisen viikon ajan koetin saada ne orrelle, toisella viikolla aloin nostamaan ne pesäkaapin päälle. Ei tulosta, näin valoisina kesäöinä nuorikot kömpivät hetken hölmisteltyään takaisin pesiin, sama kuinka monta kertaa ne illan aikana nostan niistä pois.

Raksu
Re: Aloittelijan orsiongelmia
koitapa verkottaa tai muuten laittaa joku este pesien eteen ennen nukkumaan menoa muutaman päivän ajan että etsisivät itselleen muun nukkumapaikan 
-
Eme
Re: Aloittelijan orsiongelmia
Tätä alankin sitten seuraavaksi kokeilemaan, kiitoksia vinkistä. Kerron viikon loppupuolella, miten toimi.
-
Aberkios
Re: Aloittelijan orsiongelmia
Eri ikäisiä kanoja, munivia ja nuorikoita, sisältävälle parvelle olisi hyvä laittaa yksi orsi sivummalle ja ainakin vaaksan verran alemmalle. Useimmiten kukko sekä korkea-arvoisimmat kanat pyrkivät nukkumaan ylimmälle orrelle. Nämä kunnianarvoisat rouvat eivät katso hyvällä nousukkaita, vaan ajavat ne pois orrelta.
Alempana oleville orsille johtoporras yleensä sallii nuorison ja "pahnanpohjimmaisten" asettua. Jos edes osa kanoista nukkuu yönsä orrella, niin ne ovat näitä arvossa ylimpiä. Kyseeseen voisi tulla myös erillisen "kunniaorren" asentaminen tälle johtoportaalle. Silloin näiden ei tarvitse puuttua myöhemmin orrelle tulevien alempiarvoisten kanojen yöpuulle saapumiseen. Tämähän usein aiheuttaa skismaa orrella. Jos orrelle pääsyssä tai itse orsissa ei ole vikaa (esim. liukkaat tai liian ohuet orret, punkkiongelma yms), niin arvokanat eivät normaalisti millään tasoilla kyhjötä. Pesässä yöpymiseen voi toki tykästyä arvokanakin, ja vahtia sitä myös päivisin.
Jos pesiä joutuu joka aamu siivoamaan, niin täällä jo ehdotettu pesän yöaikainen verkottaminen on hyvä ratkaisu. Helpommalla ainakin pääsee kuin alituisessa siivoamisessa.

Orsia on tarjolla noin 6 metriä eri tasoissa. Vanhempia kanoja on kolme, jotka toki nukkuvat ylimmällä orrella kukon kanssa. Kahdelle kananuorikolle ja kahdelle pikkukukolle on siis tarjolla noin 5 metriä orsitilaa viidessä eri tasossa. Pari yötä pikkukukot ovat kesän alussa nukkuneet alaorsilla, eikä vanhemmilla kanoilla näyttänyt olevan mitään sitä vastaan (meillä on valvontakamera kanalassa, niin pystyn seurailemaan tilannetta sisältä käsin häiritsemättä niiden luonnollista käyttäytymistä).
Viime yöksi laitoin pesien eteen muovimaton roikkumaan esteeksi ja nuorikot nukkuivat pesien päällä. Vanhemmat kanat eivät pitäneet matosta, kun näkivät sen illalla. Kovasti motkottivat, kun laitoin paikoilleen. Tätä aion nyt kokeilla jatkossakin, josko nuorikot oppisivat valitsemaan paremman yöpymispaikan.
Mihinkään aivan maanrajaan nämä ilmajokiset eivät halua mennä nukkumaan, joten ehkä lisään vielä yläorsia eri seinustalle, kuin missä vanhemmat kanat nukkuvat. Punkkeja tai loisia tai mitään niihin viittaavaa en ole havainnut kanalassa tai kanoissa, mutta ainahan sitä voisi varalta virittää punkkiansan ja tarkastaa tilanteen senkin avulla.

Nyt olen lähes viikon ajan peittänyt pesien oviaukot muovimatolla, mikä on pitänyt nuorikot pois pesistä hyvin. Kuitenkin, jos en kerkeä peittelemään pesiä ennen kanojen nukkumaan asettumista, pesissä on nuorikot nukkumassa. Olen nostanut pesissä nukkujat uusille orsille, jotka asensin pesien viereen. Nämä orret ovat eri seinällä, kuin vanhojen kanojen käyttämät orret. Tilanteen todettuaan nuorikot siirtyvät pesäkaapin päälle nukkumaan, eli eivät viihdy uusillakaan orsilla. Koska muutakaan keinoa en ole keksinyt, jatkan tällä tavoin kunnes nuorikot oppivat pesien olevan munimista ja hautomista varten, ei nukkumiseen. On pesien peittely ainakin helpompaa, kuin niiden päivittäinen siivoaminen.
-
Raksu
Re: Aloittelijan orsiongelmia
Mulla on ollu tallessa jääkaapin ja hellan vanhoja ritilöitä ja sitten oon vaan ruuvannu ruuvit munintapesään ja siihen on helppo ja nopee laittaa ritilä yöks luukun eteen ja aamulla poies 