Olen suunnitellut nyt tässä jonkinaikaa kanojen hankintaa. Asun omakotitalossa melko kaukana kaupungista ja oma piha on suuri. Ajattelin rakentaa kanoille häkin heinäseipäistä ja kanaverkosta. Minkä kokoinen alue olisi sopiva esim 5 kanalle ja yhdelle kukolle? Maatiaiskanoja lähinnä ajattelin. Ilmeisesti tulee rekisteröityä kanan omistajaksi Eviralle tms?
Sitten kompastuskiviin:
Mikä on maksimi aika, minkä voi olla poissa kotoa, jos omistaa kanoja? Voikoo päivittäisestä vedenvaihdosta joustaa? Juoma-automaatti? Kanat siis aion hommata kesäksi ainakin alkuun ja mahdollisesti rakentaa talvikanalan tai sitten pataan. Kesällä minulla on tiedossa ainakin yksi ajanjakso, jolloin joudun olemaan kotoa pois n. 5 pvää.. Mahdollisesti onnistuisi vienti tädilleni n. 20km päähän. Hänellä on omia kanoja ollut jo useamman vuoden ajan. Mutta stressaavatko kanat kuljetuksessa? Kotona ei tuolloin viiden päivän aikana ole ketään, enkä viitsi rasittaa tätiäni niin, että hän kävisi täällä hoitamassa kanoja ainakaan joka päivä. Myös muita satunaisia viikonloppureissuja voi minulle tulla, mutta yleensä tällöin on joku aina kotona.
Eläimet ja niiden tilat pitäisi tarkastaa päivittäin. Itse olen kuitenkin jättänyt kanat omilleen viikonlopuksi silloin tällöin, en kovin usein. Minulla on käytössä vesi- ja rehuautomaatit, jotka täytän kerran viikossa. Kanalani lämpötila on viileä, joten vesi ei limoitu viikon aikana. Jonkun mielestä voi olla liian harva veden vaihtoväli, mutta siihen voin kertoa asuvani taloudessa ilman vesijohtoa. Omatkin juomaveteni haen kerran viikossa kanisterilla ja omia vesiäni säilytän huoneen lämmössä. En ole havainnut makumuutoksia tai limoittumista näissäkään vesissä.
Viiden päivän takia en lähtisi siirtämään kanoja eri osoitteeseen, vaan pyytäisin jotakuta käymään tarkastamassa kanalan kolmantena päivänä, jona en ole kotona. Myös munat on hyvä kerätä tuolloin pois, jos ei halua hautomainnokkuuden nousevan.
Mielipiteeni nostaa varmasti voimakkaita vastalauseita joidenkin lukijoiden mielissä. Mielestäni kuitenkin kyse on poikkeustilanteesta ja valinnan teosta kahden pahan välillä. Ennen kanojen yksin jättämistä pitää kuitenkin olla varma, että vesi- ja rehuautomaatit oikeasti toimivat eikä ole mahdollisuutta niiden joutumisesta epäkuntoon. Myös kanalarakennuksen ja ulkotarhan on oltava kaikki alueella liikkuvat petoeläimet poissa pitävä. Mikäli rakennuksessa on sähköt, katkaisisin päävirran ennen lähtöäni.
Eme kirjoitti:Eläimet ja niiden tilat pitäisi tarkastaa päivittäin. Itse olen kuitenkin jättänyt kanat omilleen viikonlopuksi silloin tällöin, en kovin usein. Minulla on käytössä vesi- ja rehuautomaatit, jotka täytän kerran viikossa. Kanalani lämpötila on viileä, joten vesi ei limoitu viikon aikana. Jonkun mielestä voi olla liian harva veden vaihtoväli, mutta siihen voin kertoa asuvani taloudessa ilman vesijohtoa. Omatkin juomaveteni haen kerran viikossa kanisterilla ja omia vesiäni säilytän huoneen lämmössä. En ole havainnut makumuutoksia tai limoittumista näissäkään vesissä.
Viiden päivän takia en lähtisi siirtämään kanoja eri osoitteeseen, vaan pyytäisin jotakuta käymään tarkastamassa kanalan kolmantena päivänä, jona en ole kotona. Myös munat on hyvä kerätä tuolloin pois, jos ei halua hautomainnokkuuden nousevan.
Mielipiteeni nostaa varmasti voimakkaita vastalauseita joidenkin lukijoiden mielissä. Mielestäni kuitenkin kyse on poikkeustilanteesta ja valinnan teosta kahden pahan välillä. Ennen kanojen yksin jättämistä pitää kuitenkin olla varma, että vesi- ja rehuautomaatit oikeasti toimivat eikä ole mahdollisuutta niiden joutumisesta epäkuntoon. Myös kanalarakennuksen ja ulkotarhan on oltava kaikki alueella liikkuvat petoeläimet poissa pitävä. Mikäli rakennuksessa on sähköt, katkaisisin päävirran ennen lähtöäni.
Ei voimakkaita vastalauseita ,vaan meillä on yön aikana tai päivällä on ollut odottamattomia juttuja navetassa..
Ei voimakkaita vastalauseita täälläkään, vaikka mielestäni kanojen pitoon kuuluu päivittäinen hoito. Kotieläimet sitovat ja se kannattaa ottaa huomioon. Jossain erityisessä poikkeustilanteessa pari päivää varmaan menisi. Kanat ovat touhukkaita ja kekseliäitä. Yllättäviä tilanteita saattaa tulla. Mutta kannattaa kysellä naapureita ja ystäviä kanojen lomahoitajaksi! Monet tulevat mielellään hoitajaksi. Juoma-automaatti on kyllä tosi hyvä joka tapauksessa, sellainen katosta roikkuva! Vesi pysyy puhtaampana eikä astia menen nurin.
Meillä on kaksi ulkotarhaa, toinen noin 25 neliötä ja toinen 30. Tällä hetkellä meillä on kaksi kukkoa ja seitsemän kanaa. Kanat kuopsuttelevat ja kaivavat maata tehokkaasti joten kovin pieni tarha kuluu äkkiä loppuun. Meidän tarhat ovat melkein loppuun kaluttuja ja kuoppaisia vaikka kanat laiduntavat kesäkuukausina myös vapaana. Myös tarhan petoturvallisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota.
Häkin lisäksi kanat tarvitsevat tietysti myös kesällä sisätilan, johon pääsevät yöksi orrelle sekä tuulen- ja sateensuojaan, sekä munintapesät. Tämän varmasti jo tiesitkin.
Kuten totesitkin, kanojen pitäjän täytyy rekisteröityä. Ohjeita löytyy muista ketjuista.
Onnea kananpitoon!
Löytyisikö sinulta sellaista naapuria, joka suostuisi kerran, pari päivässä käydä vilkaisemassa kanojasi? Riittää kun katsoo että vesi ei ole loppu, laskee pääluvun ja katsoo että paikat ja linnut ovat kunnossa. Ei vie kuin pienen hetken ja samallahan naapuri näkisi että myös kotisi on päällisin puolin kunnossa. Palkaksi saattaisi hyvinkin riittää omien kanojen munat.
Me saatiin kanoille lomahoitajaksi 19v kummityttö. Hän kävi ennakkoon katsomassa hoitotoimet, ruokinta-automaatit ja vesiautomaatit. Neuvottiin tarhan, kanakopin ja automaattien puhdistus. Nettikameran kautta seurasimme kanojen puuhastelua tarhassa. Ennen lomaa vaihdoimme kaikki kuivikkeet ja oljet, lisäksi hommasin paljon viinirypäleitä ja varhaiskaalia, joita hoitaja laittoi päivittäin tarhaan kanojen iloksi. Kanat eivät päässeet juoksemaan vapaasti pihalle, kun hoitaja pelkäsi että ei saa kanoja takaisin tarhaan. Mutta muuten saimme olla lomalla rauhassa ja levollisin mielin. Kanakoppi ja tarha on molemmat lukittuja ja tarha katettu sekä verkotettu ympäriinsä. Meidän kanat ei vielä muni, mutta maksettiin hoito käteisellä .