Kanalan ovi avattu yöllä!

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 338
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

Aamusella seitsemän maissa join aamukahvia keittiössä, ja huomasin, että koko joukko kanoja ja kukkoja oli ulkona pihassa. Osa kurkisteli jopa keittiön ikkunasta. Minä ihmettelemään, että kuinka olen mukamas tuollaisen joukon jättänyt ulos illalla kun saunaan mennessäni suljin oven.

Siitä sitten sonnustuduin ulos ja menin sitä siipikarjaa tarkastelemaan lähemmin. Suunnillen keskellä pihaa makasi kuolleena vanhin kukko, eilen vielä reipas ja kiekuvainen. Ainoa kukko jolla meillä on nimi, Jari. Kanalan (ent. navetta) takaovi oli auki! Paljon kuvikkeita ym siitä kulkeutunut ulos? vesi ja ruoka-astiat enimmäkseen nurin, eikä yhtään munaa pesissä. Illalla vielä oli munia, en laiskana viitsinyt niitä enää kerätä. ajattelin ottaa aamulla.

Takaovi on iso ja painava, ja se oli varmasti eilen kiinni. Se on yleensä kiinni aina. Navetta kun on pitkä rakennus siitä ulos mennessä joutuu ihan outoon ympäristöön, eikä kanat muutenkaan oleile sillä puolella rakennusta vaikka ulkona vapaana ovatkin.

Kalkkunat olivat sisällä ja kertoivat minulle paljon asioita, valitettavasti kännykkäni käännösohjelmakaan ei auttanut. Samaten pikkukanat olivat omassa osastossaan kunnossa. Mutta se Jari oli ihan kylmä ja kankea. Todistaisi sitä, että se on jo yön pimeinä hetkinä siihen pihaan joutunut. Siinä ei ollut ulkoisia väkivallan merkkejä, mutta en millään usko että reipas kukko menee yöllä keskelle pihaa kuolemaan.
Pitänee ottaa yhteyttä Sherlok Holmesiin.
onnikas

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja onnikas »

Voi ei! Onpas kummallista. Mikähän sen oven on saanut auki keskellä yötä?

Osanottoni Jarin poismenon johdosta.
Iitamaria

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja Iitamaria »

Onko joku naapuri/ohikulkija tehnyt ? Voi Jari-parkaa :smt009
rilla

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja rilla »

Ihmistä kyllä epäilisin myös.
Tai sit karhu. :smt040

No,miksikäs ei karhukin,millanen valo?
Vai onko täysin pimeä yöllä?

Mysteeri,mut enemmän ihmisen tekosiksi arvelis. Monikaan eläin ei sellasta ovea avaa varmaankaan.
pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 338
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

Kun oikein tarkemman tutkimuksen esi-isä kukko Jarille tein huomasin, että sen niskat oli poikki. Nahka vain piti kiinni. Oli kuin kalikalla lyöty tai miksei puremisjälkikin. Ja toinen komeista kannuksista oli poikki myös. :smt009 Jotta ihan on mysteerio koko homma. Täydellinen.

Vanha koiramme oli osan yötä ulkona, mutta ihan pimeä oli kun mies sen sisälle päästi ei sanonut aikaa tietävänsä. Lisäksi se on vanhuuttaan ihan täysin kuuro. Toista aikuista koiraa olen etsiskellytt, mutta vaatimukset on erikoiset, pitää sopeutua lintujen ja kissojen kanssa elämään. Täällä kävi jo kokeeksi hieno yksilö joka lintuihin olisi oppinut, mutta pahaksi onneksi oli opetettu kissoja jahtaamaan.

Sellaista riistakameraa olen havitellut, pitää varmaan ryhtyä aatoksista tekoihin. :smt018
naibunuuni

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja naibunuuni »

Voihan surkeus :smt022

Luulis, että jos jokin elukka olis asialla ollut niin ois kukossa muitakin jälkiä kuin "vain" niskat poikki? Tai niin mä ajattelisin..
Toisaalta aika kauheeta ajatella, että joku ihminen ois käyny kanalassa terrorisoimassa yöllä!

Me hankittiin tiluksille usean kameran valvontajärjestelmä ku huomattiin, että hevosia joku oli kauhukseni käynyt kepittämässä ja heittelemässä tavaroilla/ aukaisemassa porttia sunmuuta kun ei olla kotona..
Naapurin teinikakara pojat osottautu syyllisiks ja kiinnijäämisen jälkeen ei mitään oo enään tehty ja hepat sekä kaikki muutkin saanu olla rauhassa.
Nuo Logitechin ulkovalvontakamerat on kyllä ollu todella huippuja ja nimenomaan nuo ulos tarkoitetut ja yönäöllä varustetut!
Kuva on todella hyvänlaatuista (päivällä värit ja yöllä yönäkö) ja ohjelma on todella helppokäyttöinen.
Niitä jossain poliisitelkussa nähtäviä valvontakameraklippejä ei voi mitenkään verrata näihin sillä laatuero on niin huomattava :smt001
Tallentaa sekä muistikortille, että etälähettää tietokoneelle ja sähköpostiin, suosittelen todella!
Niin ja kännykkään on ilmatteeks ladattavissa sellanen ohjelma jolla näkee livekuvaa kameroista ihan missäpäin maailmaa tahansa!
Tarvii sähkölähteen kameralle mutta toimii langattomana muuten (eli jos on stöpseli johonka liittää kamera kanalassa niin lähettää kaiken langattomana sitten kotiin tietokoneelle).
Noita voi ostaa joko vaan yhden tai sitte liittää monta samaan järjestelmään.
http://www.logitech.com/fi-fi/product/a ... ter-system

Jos riistakameraa havittelet niin mies "leikkii" noilla ja on kehunu kovasti tällästä: http://www.retkitukku.fi/uway-mb500-hd- ... ketti.html
Paljon hyviä kuvia ja videoita on tullut kaikenmoisista metsänasukeista noilla ja plussana se, että lähettää sähköpostiin ja jopa tekstarilla kännykkäänkin halutessa ilmotuksen ja kuvan kun on liikettä havainnut.
Värikuva tuossakin ja hyvä infrapunalla toimiva yönäkö ja yösäalama :smt001
Tuon saa käsittääkseni halvemmallakin paketilla jossa ei tainnu olla mukana tuota ekstra akkua ja suojakoteloa tai jotain semmosta :smt040

Toivottavasti tekijä saataisiin kiinni! Tosi kauheeta tommonen ja vielä ku ei tiedä, että mikä/kuka on asialla ollut!
kochin-fani

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja kochin-fani »

Huh, ihan hirveää tuo tuommoinen! Ihan ihme juttu kyllä, en uskoisi minkään metsän eläimen tekosiksi jos kuolleessa kukossakaan ei ollut mitään muita vahingoittumisen merkkejä kuin katkenneet niskat... Tuskin muut kuin kädelliset osaavat katkoa niskoja niin että nahka ei ole rikki tai höyheniä pöllynnyt. Itse en osaa kyllä epäillä mitään, ehkä juuri ja juuri jotakin ihmistä. Siinäkin vaan on se, että kuka nyt tuollaista viitsisi käydä tekemässä? No toisaalta, hulluja on monenlaisia. :smt009
Anna

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja Anna »

Ihan yhtä ymmälläni. Mutta, jos kukko on lähtenyt taistoon vierasta vastaan, on varas ehkä"itsepuolustukseksi" tappanu kukon. kukkohan voi uhrata itsensä puolustaakseen kanoja eli tastoon vaikka tuulimyllyjä vastaan.
pikku_tipunen

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja pikku_tipunen »

Onko teillä joku naapuri lähellä jota ärsyttäisi kukon huuto? Mulle tuli ekana mieleen että jos ois jotakin ärsyttäny ja on se menny tekememään siitä lopun.. :smt017
koivunlehti

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja koivunlehti »

^ olen saman teorian kannalla. Näin keväisin kun kukot alkavat enemmän kiekumaan.
Lykeisos

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja Lykeisos »

Hui!
Kamalaa tommonen. Itse myös spekuloisin, että ihmisen tekosia sillä eiköhän peto olisi syönyt kukon. Toivottavasti saatte kameralle jos tulee toinen samanlainen tilanne,mutta toivotaan ettei sama enää toistuisi.
Iita

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja Iita »

Jos ovi on vielä painava ,nii minäkää en usko että mikään ötökkä saisi sitä auki..

Meillä vuohet saa kevyen kahvallisen oven auki, aika näppärästi :smt002 ..
pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 338
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

Mysteerio edelleen.
Asumme niin metsässä ettei kukkojen, niitä on monta, kiekuminen kuulu kuin sopivalla tuulella tuonne lähimpään naapuriin jossa sitä ihan mielellään kuuntelevat. Tosin yhtenä keväänä saivat lintutornilla jonne on matkaa suoraankin n. 3km pisteen kukostakin kun kuului kiekuminen meiltä sinne asti.

Petohan olis rieponu saaliinsa, eikä asetellut sitä hienosti keskelle pihaa.
Meillä ei ole talonkaan ovet öisin lukossa, eikä autojenkaan. Joskus vuosia sitten kävi kotiviinivarkaita, mutta heistä ei enää ole huolta. Koko jengi on autuaammilla viinitarhoilla ehkä lapiomiehinä. :smt020
Tituliini

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja Tituliini »

Täytyy sanoa vaikka ei ehkä juttuun kuulukaan.. Monesti olen miettinyt meitin kanojen "houdini"- taipumuksia. Ovet säpissä ja lukossa ja silti "Humps" .... Ei voi ymmärtää...
kochin-fani

Re: Kanalan ovi avattu yöllä!

Viesti Kirjoittaja kochin-fani »

pikkupi kirjoitti:Petohan olis rieponu saaliinsa, eikä asetellut sitä hienosti keskelle pihaa.
Jos joku ihminen on ollut asialla, niin onkohan kukkoparka jätetty ihan mielenosoituksellisesti keskelle pihaa...? :oops:
Vastaa Viestiin