Uutena käyttäjänä haluaisin ensin kiittää tästä loistavasta tietopankista, josta olen saanut apua pikku tipujen konehaudontaan, ruokkimiseen, kanalan tuunaamiseen ja aikuisten kanojen pitoon! Meillä on nyt ollut kanoja 1,5 vuotta ja täytyy sanoa, että en olisi IKUNA aatellut miten monta vaaraa kanoilla voikaan olla ihan tälleesti kotipiirissä, hellässä huolenpidossa!
Meille siis ensin tuli 7 nuorta silkkiä, jotka alkoi kupsahtelemaan ilman mitään varoitusta. Syyksi sitten päättelimme tovin kuluttua sen, että otimme vettä vanhasta kaivosta, jonka vesi oli kyllä ihan kirkasta ja hyvän tuoksuista. Lienee seissyt liian kauan ja muuttunut vaaralliseksi bakteerikannaltaan tms. Sitten ne selvinneet saivat toipua talven yli, kunnes saivat kavereita taas ja alkoivat ulkoilla enempi. Noh, sitten kanoja alkoi häviämään ja joskus häkin sisällä oli kuollut kana jolta puuttui jalka, vaikka ulkohäkki on tosi hyvä (Gotlannissa on paljon kettuja). Syyksi bongasimme isot petolinnut, joita täällä on runsaasti. Ulkohäkki verkotettiin myös päältä. Silti huomasin haukkojen keksineen tavan mennä sisään häkkiin niin, että toinen lintu istui kattoverkolla jolloin muodostui linnunmentävä rako. Siis todella kaikkee ne keksii. Joku vieraamme oli myös jättänyt ulkohäkin oven raolleen ja heti oli kettu tms rynnännyt sisään ja tuho oli sen mukaista. Huh...
Sain hautomakoneen ja aloin pistää munia tulille, kun kanoja ei sitten hirveesti ollut munimassa kaikesta tästä johtuen, vaikka kaikki yritimme ottaa huomioon. Pidin tipuja sisällä talossa 3 kk, jottei tuolla ulkona vaarojen joukossa heille kävisi mitään. Kaksi pesuetta olen tehnyt ja heistä tällä hetkellä enää elossa yksi kukko
Haluaisinkin herätellä keskustelua siitä, jos jollain on VIELÄ JOTAIN vaaroja tiedossa, mitkä uhkaa kanalaa, ettei tarttis aina kantapään kautta selvitellä.