Mitä tänään kuuluu?

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

Vastaa Viestiin
SimplySix

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja SimplySix »

Tuo omavaraisuus on itselläkin unelmana, edes jossakin mittakaavassa. Meillä on lampaita, tällä hetkellä 2kpl (pässi ja uuhi) ja kolme ollaan jo teurastettu. Teuraista ei mennyt mitään hukkaan, kun taljat muokkautettiin ja kaikki roippeet söi koirat. Keväälle odotellaan sitten karitsoita syntyväksi ja tästä varmaan jää uuhi kasvamaan emänsä kaveriksi ja pässi menee vaihtoon.
Kanat olen alkanut vaihtaa parempiin munijoihin ja lihantuottajiin (orpington ja maatiaiset). Kalkkunoita ja ankkoja kasvaa myös lihan ja munantuotantoa ajatellen.
Pari kesäpossua tekisi mieli hommata, mutta miten niitten ruokinnan saisi hoidettua mahdollisimman halvalla? Meillä kun ei ole peltoa missä esim. tuottaa viljaa siinä mittakaavassa.
Lypsykuttu olisi myös kiinnostava, mutta en muista yhtään mille vuohen maito maistuu, mutta kaipa siihenkin tottuisi. Ja jos maitoa jäisi yli, sen voisi käyttää elukoitten ruokinnassa ja esim. saippuan valmistuksessa. Sian ihrasta saisi myös saippuaa.
Pitäisi opetella säilömään hedelmiä ja marjoja ilman pakastinta, kuivaamaan lihaa jne. Pitäisi myös rakentaa kunnollinen maakellari tai kunnostaa entinen.
Pellossa kasvatettiin viime kesänä kesäkurpitsat, potut, porkkanat, lantut, pavut, sipulit, salaatit, tomaatit, chilit, yrtit... Ja ensi kesänä myös, mutta isommassa mittakaavassa.
Pitäisiköhän tälle aiheelle aloittaa ihan oma aihe, kun moni tuntuu olevan kiinnostunut. :smt001
Ja vähän kuulumisia ettei ihan jorinaksi mene. :smt004
Koneesta pitäisi kuoriutua 13 tipua tänään ja huomenissa, mutta saas nähdä paljonko viivästyy, kun oli lämmöt käyny matalalla jostain syystä. Elossa kuitenkin ovat. Ankan ja kalkkunanmunien läpivalaisu olis huomenna ja jännittää kyllä lähteekö buttien munat itämään!
Meidän butti ukko alkaa olla jo sen verran iso ja pahankurinen, että teurasaika olisi käsillä, mutta haluan ensin testata saako se poljettua akkaansa.
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Sannikki sinulta puuttuu vielä se lypsikki, kuttu tai lehmä. Kuttua suosittelen :smt001 Meillä vuohista saadaan maitoa, juustoa, jugurttia ja viiliä,lihaa ja taljoja, kesällä vielä voita. Omavaraisuus on kivaa mutta työlästä. Omaa jaksamistakin kannattaa miettiä, minusta tuntuu kesällä välillä että olen tehnyt itselleni loputtoman työleirin. Mutta nyt talvella on tylsää. Mäkin pyrin vähentämään eläimet minimiin. Kanoissa harkitsen vakavasti luopuvani maatiaisista, ne munii huonoiten eivätkä ole hyviä lihantuotannossakaan. Ainakin vähennän niitä roimasti, nyt niitä on lähes 40 :shock: Sussexit ja sekulit munivat paremmin ja ovat ihan yhtä terveitä ja kestäviä. Mitä vähemmän koppeja sen vähemmän työtä. Toki munat saa hyvin myytyä mutta niistä saatu raha on kuitenkin pelkkää taskurahaa. Kanoja myyn todella vähän.
Meille tulee kuivikkeet autolastillinen kerrallaan, säästöä syntyy paljon kuljetuskustannuksissa. Edellinen satsi on riittänyt nyt melkein puolitoista vuotta ja sitä riittänee vielä toukokuulle. Mulla on käytössä pellavakuivike. Samoin heinät ja viljat tulevat vuoden satsi kerrallaan vaikka tästä ihan naapurista tulevatkin.
Viime vuonna olimme lähes omavaraisia lihan suhteen, jauheliha loppui kesällä ja muutaman paketin ostin muuten sinniteltiin ilman. Kanakin loppui mutta sitä ei kyllä kaupasta osteta. Kalkkunaa oli liikaa suhteessa muuhun lihaan. Tänä vuonna omat lihat riittänevät ja muuta lihaa on enemmän.
Kaneissa on se hyvä puoli että ne kasvavat kesällä hyvin lähes ilman ostorehua. Leikkaavat ja lannoittavat nurmikon ja kaikki rikkaruohot maistuvat.
Simply six kerro jos sait hedelmöittyneitä munia ja niistä vielä haudotettua butteja. Meillä tuli yhtenä syksynä puoli vuotiailta buteilta hedelmöittyneitä munia. Mulla ei (onneksi) silloin vielä ollut hautomakonetta. Viime syksynä ukot teurastettiin aikaisin kun tappelivat.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
kanamunanen

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja kanamunanen »

Tänään kuuluu todella hyvää. Orppirouva hautoi tasan sen 21 vrk ja tänä aamuna/päivällä kuoriutui ainakin 3 tipua :smt055 Siellä voi olla vielä neljäskin, mutta huomenna tiedän paremmin, kun annan nyt vielä emon hautoa loppuja munia, jos niistä jotain tulee :smt001

Tämä on niin jännittävää kun kyseessä on kesällä otettujen kanojen eka haudonta ja minun elämäni ekat tipuset. Ne oli niin suloisia pikkuisia :smt049 Yksi ihan keltainen, toinen ihan musta ja kolmas sellainen pingviinin värinen mustavalkoinen. Nyt on jo viety pesään ruokaa pienille ja vettä. Huomenna siirrän tipuset emoineen ja loppuine munineen (jos niissä näkyy elämää) toiseen paikkaan, jossa saavat sitten ihmetellä elämän menoa :)
sannikki

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja sannikki »

Maattari kuulostaa niin hyvältä tuo teidän toiminta, osaat siis jugurttiakin tehdä :shock: Nythän olen sinänsä ummikko tyystin että en osaa jatkojalostaa maidosta mitään joten vuohi on tässä kohtaa poissuljettu, lehmä taas liian suuritöinen :/ Jos osaisikin tehdä itse, tai löytäisi sitä tietoa niin olisi hienoa, kaupan maito on pahaa, liian prosessoitua ollakseen "kasvun kulmakivi" kuten valion valta-asema ja terveyden hoitajat antaa ymmärtää...

Kunhan saadaan se halli pystyyn niin alkaa varmaan hahmottua mitä sinne tulee, se on niin korkea jo että ylisille saa sitten kyllä vuoden heinät, eli suoraa säästöä heti, ja vaikka sen rekallisen kuiviketta, mahdottoman suuri säästö! Mulla olisi toiveina että jos 5 vuodessa saataisiin ainakin omat lihat, iso osa kasviksista ja alkaisi nuo hedelmäpuut tuottamaan satoa, ne osaan kyllä jalostaa, hillot, kuivaukset ja muut onnistuu onneksi :) marjapensaat alkavat antamaan kunnon satoja varmaan vuoden kuluttua kesällä vasta, mutta marjoja on metsässäkin onneksi :) Leivät, pullat ja muut teen jo ihan koulutuksenkin puolesta :) Iso siis iso maakellari on ehdoton investointi kyllä lähiaikana niitä investointeja vaan tuntuu riittävän :D Mutta lampaat saatiin nyt niin jumalattoman halvalla että oli pakko ostaa, kevääseen jos olis odottanut niin olisin voinut joutua maksamaan paljon enemmän! 5 uuhta, hyviä sellaisia tutunkauppana 200€ eihän siinä minkään voi kun ostaa ja laittaa sitten tilat niille :D Lmapolahan on nimittäin siinä vaiheessa että perustuksien paikka on kaivettu, thats it! Keväällä sitten sekin edessä, nyy lampaat saavat valloittaa hanhitarhan, hanhet koiratarhan, koirat ja lampaat kanalan ja tätä tahtia kun tämä elää niin varmaan kohta torpassa asuu sikoja ja me autotallissa ;)
hanna

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja hanna »

Jogurtin tekohan on hyvinkin helppoa. samoin viilin. toistaiseksi teen sitä naapurin navetan maidosta, mutta jos kyytön tai vuohia tai molempia hommais, niin se kai laittasi tekemään vaikka mitä muuta. meillä ei ihan maat riitä omavaraisuuteen, koska en jaksa ilman koneita pientä, hehtaarin peltoa viljellä itse. Maidot ja oljet saadaan vaihtarina pellon vuokrana. Omavaraisuutta kai sekin.
tehave

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja tehave »

hyvää, :smt017
ostettu 100watin lämpö-säästölämpölamppu (vastaa 150w paketin mukaan) ja tuntuu lämmittävän, säteilee noin 0,5 metrin päähän.
Ei vielä käytössä jatkuvasti, telineenä nyt ihan pöytälamppu/koululaislamppu jalkoineen (max 60w). ja kani verkkoa suojana ettei kanat pääse siihen, kunnes paikalliseen nuhju kauppaan tulee lämpölampulle tarkoitettuja telineitä tai asiansa osaava myyjä.
vielä tuota ei tarvi, kunhan nyt testaillaan.. Näin ei saa tehdä.

Ostin samalla juoma automaatin, ei ollut hintaa, myyjä totesi siihen että noita menee niin vähän, että siksi ei ole edes hintalappua.... kuulemma kassalla selviää..
yritin sanoa että näitä vois mennäkin ja parempaa malliakin saisi olla, mutta taisin vain häiritä työaikana, täälläpäin pitäisi ostaa kauppa tyhjäksi että myyjä edes hymyilisi.

Onneksi kanat edes aloitti ensimunien teon talvella, ovat siis onnellisia :smt038 :smt041 :-"

Ja juoma-automaatti tosiaan kannattaa vaikka tilata netistä :smt027 , ellei sitä tötteröä voi lukita paikalleen niin vettä tulette näkemään siellä sun täällä kun asetatte sitä paikoilleen.
kaisumaria
siebenbürger
Viestit: 528
Liittynyt: 12 Maalis 2010, 12:38
Paikkakunta: Pyhämaa (Uusikaupunki)

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja kaisumaria »

Nyt kun näyttää sattuneen paha onnettomuus jollekin harrastekanalalle Kihniössä, niin aloin todella miettiä tota lämpölamppua.
Meillä ei ole vielä niitä tarvittu, putkilämmitin on ikkunan alla. Kyyhkyset ja rouvariikit lentelevät ja hyppelevät orsilta toisille ja lämpölamppusysteemit aina heilahtaa, nyt niissä on tavalliset hehkulamput. Jos pehku sammuisi ja pakkanen vielä kiristyisi, niin mitäs sitten? Olen tietysti aikaisempina talvina
käyttänyt lämpölamppua vesiastian yläpuolella, mutta nyt en taida uskaltaa.
Syvä osanottoni kanaparvensa menettäneelle, jos on täällä Muniksessa, ja muutenkin. :smt056
Ei tästä mitään tule, mutta yritetään nyt kuitenkin
tehave

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja tehave »

Työmaalle tarkoitetuista valoista löytyy paljon lämpöä tuottavia malleja, jos tarvii pientä lisälämpöä ja valoa samalla,
sijoittaminen tietysti sitten.... halpa vaihto ehto on tuollainen halogeeni jossa lasin takana 100-300w halogeeni lamppu,
siitä ei voi tippua mitään lattialle, kuumenee tosin sen verran että sekin pitäisi sitten kanoilta suojata varmuuden vuoksi.

Pakkasvahti/öljypatteri , ei ne nyt samantien täyty pölystä jos pahimman viikon tarvii.

Täällä on ollut auton sisätilan lämmitin testissä jo aiemmin, että miten se lämmittää, se kyllä vaatii imuroinnin ja tarkkailun jos sitä käyttää kauemmin.

minulla tosin on sellainen verkon takana oleva tila kanalassa johon kanat ei pääse, voi vaikka öljylyhtyjä viedä jos sähkökatko tulee.
srd

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja srd »

Suruaika. Eemi kukkomme menehtyi toistaiseksi tuntemattomasta syystä toissa yönä. :(
hen-na

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja hen-na »

tehave kirjoitti:Työmaalle tarkoitetuista valoista löytyy paljon lämpöä tuottavia malleja, jos tarvii pientä lisälämpöä ja valoa samalla,
sijoittaminen tietysti sitten.... halpa vaihto ehto on tuollainen halogeeni jossa lasin takana 100-300w halogeeni lamppu,
siitä ei voi tippua mitään lattialle, kuumenee tosin sen verran että sekin pitäisi sitten kanoilta suojata varmuuden vuoksi.

Pakkasvahti/öljypatteri , ei ne nyt samantien täyty pölystä jos pahimman viikon tarvii.

Täällä on ollut auton sisätilan lämmitin testissä jo aiemmin, että miten se lämmittää, se kyllä vaatii imuroinnin ja tarkkailun jos sitä käyttää kauemmin.

minulla tosin on sellainen verkon takana oleva tila kanalassa johon kanat ei pääse, voi vaikka öljylyhtyjä viedä jos sähkökatko tulee.
^Erään tummun vuohi menetti jouluna kotinsa, kun jonkinlainen työmaa valo oli lämmittämässä vuohen asumusta. Vuohi onneksi selvisi palosta, mutta rakennus tuhoutui vissiin kokonaan. Itse en rohkenisi moisia karjasuojaan laittaa. En uskalla kyllä edes lämpölamppua.. Meillä on nyt mennyt kaksi talvea peräkanaan ettei lisä lämpöä ole tarvittu. Varalle on kuitenkin öljytäytteinen sähköpatteri, semmosen kalliimman version investoin-turvallisempi malli oli+termostaatti.
SannaKle

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja SannaKle »

Tänään kuoriutui ihka ensimmäinen tipu minun kanalaan. Pieni musta tirriäinen, ilmajokisten jälkeläinen.
minkuliini

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja minkuliini »

Nyt kuoriutuu viiriäiset! Viikon päästä Pimun siitosmunista silkkitiput! Jännää :D Vielä ei silkkimammat haudo, mutta toivottavasti pian aloittavat sen! Minä niiiiiin rakastan noita siivekkäitä, ja olen kaikista onnellisin kanalassa ranskanleipä kainalossa, aamutakissa, tee termarissa ja siinä sitten vaihdetaan toinen toisillemme kotkottaen aamun kuulumiset <3
ellunkanala

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja ellunkanala »

Minun lokakuussa muuttaneista tehotytöistä on tullut kääpiöpinsereitä,tai jotain muita sen sorttisia sirkuskoiria. Kun menen kanalaan, hyppivät edessä kuin superpallot, ihan kun syliin yrittäisivät... Kyllä meinasin ekalla kertaa saada sätkyn :smt003
Pimu

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja Pimu »

minkuliini kirjoitti: Viikon päästä Pimun siitosmunista silkkitiput! Jännää :D
Sitten PALJON kuvia :smt060
juhop

Re: Mitä tänään kuuluu?

Viesti Kirjoittaja juhop »

Meillä on 4 alho kanaa ja kukko. Yksi kanoista päätti alkaa hautomaan vaikka lattianrajassa missä munintakopit on ei ole kun varmaan +1 astetta. Tyhjässä pesässä on nyt pari päivää istunut kylmissään. :smt017

Toivottavasti joku innostuisi hautomaan keväämmällä uudestaan.
Vastaa Viestiin